Kallisarvoinen kaneli

Kirjoitussarja ”Antiikin kasveja pohjoisen taivaan alla”, osa 1.

Kirjoitussarjassa helsinkiläinen antiikintutkija kohtaa kotikulmillaan ja arkielämässään kreikkalaisista ja roomalaisista teksteistä tuttuja kasveja sekä pohtii kasvien muinaisia ja nykyisiä käyttöjä ja kasveihin liitettyjä uskomuksia. Kirjoittaja työskentelee Koneen Säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa ”Terveys, sairaus ja haurauden kohtaaminen antiikin ajattelussa”.

Sana ”kaneli” on tullut suomen kieleen monen mutkan kautta, mutta sen taustalla, ketjun viimeisenä lenkkinä, on muinaiskreikan sana κάννα (kanna), joka tarkoittaa ”ruokoa”. Sanan historia avautuu, kun katsoo kokonaista, jauhamatonta kanelitankoa, sillä käppyräinen tanko on kuin sisältä ontto putkilo. Sama etymologia on myös esimerkiksi sanoilla cannelloni ja kanyyli.

Kanelitanko on itse asiassa pala kippuralle kiertynyttä kanelipuun kuorta. Kanelia saadaan useista eri kanelipuulajeista, joista kullakin on oma makunsa ja tuoksunsa. Myös kuoren ulkonäkö vaihtelee, ja vasta jauhaminen saa erilaiset kanelit näyttämään samalta. Antiikissa kahdesta tärkeimmästä kanelilaadusta käytettiinkin aivan eri sanoja, joskin aineiden samankaltaisuus pantiin kyllä merkille. Jo historioitsija Herodotos (n. 484–425 eKr.) erottaa toisistaan kaksi kallisarvoista tuoksuainetta, joista kinnamōmon (myös kinamōmon) vastaa nykyään aitokanelina tai ceyloninkanelina (Cinnamomum verum) tunnettua maustetta, kun taas kasiaa (myös kassia) kutsutaan edelleen kassiakaneliksi tai kiinankaneliksi (Cinnamomum cassia).

Kanelipuut kasvavat trooppisissa metsissä, eikä antiikin kreikkalaisilla ja roomalaisilla ollut selvää käsitystä siitä, mistä tai millaisista kasveista tuoksuva aine oli peräisin. Kaneli tuli antiikin maailmaan monipolvisia kauppareittejä pitkin, yli meren ja maan, ja se oli kuivattu tangoiksi, jotka muistuttivat ruokoa tai puunoksaa. Herodotos joutuikin turvautumaan kyseenalaisiin kuulopuheisiin selvittäessään, miten arabialaiset maustekauppiaat kanelia oikein hankkivat:

He kietovat koko vartalon ja kasvot silmiä lukuun ottamatta vuotiin ja nahkoihin ja lähtevät sitten kasian hakuun. Se kasvaa järvessä, joka ei ole syvä, mutta järven ympärillä ja siinä itsessäänkin asuu siivekkäitä eläimiä, jotka muistuttavat suuresti lepakoita, ja ne pitävät hurjaa sirkutusta ja ovat urhealuontoisia. Kasiaa poimiessa joutuu siis samalla torjumaan näitä eläimiä silmistään.

Kinamōmon taas hankitaan vieläkin ihmeellisemmällä tavalla. Sitä, missä se kasvaa ja mikä maa sitä tuottaa, he eivät osaa sanoa, tosin jotkut väittävät, että se kasvaa niillä seuduilla, missä Dionysos varttui – tämä vaikuttaa uskottavalta käsitykseltä. He sanovat, että suuret linnut kuljettavat näitä tikkuja, joita olemme foinikialaisilta oppineet kutsumaan nimellä kinamōmon, ja että linnut vievät ne pesiinsä, jotka ne ovat rakentaneet savesta vuorenjyrkänteille. Sinne ei ihmisillä ole mitään pääsyä, ja niinpä arabialaiset ovat keksineet seuraavan keinon. He leikkaavat kuolleiden härkien ja aasien ja muiden juhtien ruhot kappaleiksi ja vievät suurimmat palat noille seuduille, asettavat ne lähelle pesiä ja poistuvat sitten paikalta. Linnut lentävät heti paikalla alas ja kuljettavat ruhonpalat pesiinsä, mutta pesät eivät kestä tätä vaan romahtavat maahan. Silloin arabialaiset tulevat paikalle keräämään ne. [1]Herodotos, Historiateos 3, 110–111. Otteen suomennos Marke Ahonen. Koko teos on ilmestynyt Edvard Reinin suomentamana vuonna 1907

Myös Aristoteles (384–322 eKr.) mainitsee ”kanelilinnun”, joskin hänen mukaansa tämä eksoottinen lintu pesi puissa ja kinamōmon saatiin ampumalla pesät alas raskailla nuolilla.[2]Aristoteles, Historia animalium (”Eläinoppi”) 9, 14, 616a6–13. Teosta ei ole suomennettu. Aristoteleen oppilas, filosofi Theofrastos (n. 371–287 eKr.) puolestaan kertoo kuulleensa, että kinamōmonin kerääjiä vaanivat tappavan myrkylliset käärmeet.[3]Theofrastos, Historia plantarum (”Kasvioppi”) 9, 5. Teosta ei ole suomennettu. Tarinoissa kinamōmon näyttää siis olevan selvästi vaikeampi hankittava kuin kasia, ja aitokaneli onkin aina arvostettu kassiakanelia korkeammalle. Roomalainen tietokirjailija Plinius vanhempi (23–79 jKr.) kuitenkin huomauttaa, että tällaiset tarinat oli keksitty vain kanelin hinnan nostamiseksi pilviin.[4]Plinius vanhempi, Naturalis historia (”Luonnonoppi”) 12, 42. Teosta ei ole suomennettu. Plinius kertoo, että yksi libra (naula eli n. 327 grammaa) kinamōmonia oli enimmillään maksanut jopa 1500 denaaria, mutta että hinta oli sittemmin laskenut murto-osaan tästä.[5]Yksi denaari vastasi suunnilleen rivisotilaan päiväpalkkaa. Sekä kinamōmonin että kasian hinta vaihteli suuresti laadun mukaan, mutta kanelit pysyivät ylellisyystuotteina kautta antiikin ajan. Runoilija Vergilius (70–19 eKr.) mainitseekin kasian luksuksena, jota ei hänen ihannoimassaan yksinkertaisessa maalaiselämässä kaivattu sen enempää kuin monenkirjavilla väriaineilla värjättyjä vaatteitakaan.[6]Vergilius, Georgica: Laulu maanviljelijän työstä 2, 466.

Kaneleita käytettiin antiikissa paitsi tuoksu- ja mausteaineina, myös lääkkeinä. Lääketieteilijä Galenos (129 – n. 215 jKr.), joka toimi useamman Rooman keisarin palveluksessa, pääsi työssään tutkimaan keisaripalatsin arvokkaita kanelivarastoja ja varastoi itsekin keisarillista kanelia tallelokeroonsa, jonka sisältö kuitenkin tuhoutui Rooman suuressa tulipalossa vuonna 192. Galenos luetteloi kinamōmon-kanelin muiden palossa menettämiensä arvoesineiden joukkoon.[7]Galenos, Peri alypias (”Tuskan välttämisestä”) 6. Teosta ei ole suomennettu. Galenos piti itseään todellisena kaneliasiantuntijana, ja kanelia oli mukana myös teriakissa, yleislääkkeessä, jota hän keisareille valmisti.[8]Teriakki (kr. thēriakē) sisälsi kymmeniä ainesosia, ja sen uskottiin suojaavan nauttijaansa etenkin myrkytyksiltä. Kreikkalaisten lääkärien kehittämää teriakkia käytettiin vuosisatojen … Continue reading Galenos selvästikin arvosti huippulaatuisen kanelin huumaavaa tuoksua ja sen sopivasti kieltä kuumottavaa, mutta miellyttävää suutuntumaa.[9]Galenos, De antidotis (”Vastalääkkeistä”) 14, 63–66. Teosta ei ole suomennettu.

Aitokanelia tankona ja jauheena. Kuva Wikimedia Commons.

Vaikka kaneli tulee edelleen kaukaa tropiikista, se on vuosisatojen mittaan arkipäiväistynyt huimasti. Nykyään suurin osa ruokakauppojen kanelista on kuitenkin kassiakanelia, eikä moni ole koskaan maistanutkaan aitokanelia. Tämä ei johdu vain kassian halvemmasta hinnasta, vaan myös sen voimakkaammasta tuoksusta ja mausta. Toisaalta meitä on varoitettu sen sisältämän kumariinin haitoista, ja varovaisuutta teroitetaan etenkin joulunaikaan, kun kanelipitoiset herkut ovat sesongissa. Aitokanelissa kumariinia on taas huomattavasti vähemmän. Aitokanelia voi ostaa mausteisiin ja terveystuotteisiin erikoistuneista liikkeistä, mutta sen laimea maku ja tuoksu voivat olla pettymys kassiakaneliin tottuneelle.

Aitokaneli eli ceyloninkaneli (Cinnamomum verum) kurkottaa latvaansa kohti Helsingin taivasta. Kuva Marke Ahonen.

Helsingissä aitokanelipuun voi nähdä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan palmusalissa. Salin nurkkaan sijoitettua kasvia ei kuitenkaan kannata yrittää nuuhkia, sillä aromikas osa on vasta uloimman kuoren alla. Aitokanelin kuori työstetään perinteisesti ohuiksi lastuiksi, jotka murtuvat helposti, kun taas kassiakanelin kuori jätetään paksummaksi. Etymologiasta kiinnostunut voikin panna merkille, että juuri aitokaneli muistuttaa ruokoa, kun taas kassiakaneli on helppo tunnistaa puunkuoreksi.


Otsikkokuva: Aitokanelipuu Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhan palmusalissa. Kuva Marke Ahonen.


Sarjan kaikki osat tästä.

Alaviitteet

Alaviitteet
1 Herodotos, Historiateos 3, 110–111. Otteen suomennos Marke Ahonen. Koko teos on ilmestynyt Edvard Reinin suomentamana vuonna 1907
2 Aristoteles, Historia animalium (”Eläinoppi”) 9, 14, 616a6–13. Teosta ei ole suomennettu.
3 Theofrastos, Historia plantarum (”Kasvioppi”) 9, 5. Teosta ei ole suomennettu.
4 Plinius vanhempi, Naturalis historia (”Luonnonoppi”) 12, 42. Teosta ei ole suomennettu.
5 Yksi denaari vastasi suunnilleen rivisotilaan päiväpalkkaa.
6 Vergilius, Georgica: Laulu maanviljelijän työstä 2, 466.
7 Galenos, Peri alypias (”Tuskan välttämisestä”) 6. Teosta ei ole suomennettu.
8 Teriakki (kr. thēriakē) sisälsi kymmeniä ainesosia, ja sen uskottiin suojaavan nauttijaansa etenkin myrkytyksiltä. Kreikkalaisten lääkärien kehittämää teriakkia käytettiin vuosisatojen ajan, ja sitä myytiin apteekeissa vielä 1800-luvulla.
9 Galenos, De antidotis (”Vastalääkkeistä”) 14, 63–66. Teosta ei ole suomennettu.
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments