Maine, kunnia ja muistot: monumentit tilassa

Kirjoitussarja ”Tilan kokemus ja  tasavallan kulttuuri” , osa 4.

Sarjassa pohditaan tilan kokemusta ja historiallisia merkityksiä kulttuurin ja yhteiskunnan eri osa-alueille. Kirjoitusten teemat liikkuvat estetiikasta politiikkaan ja hallintoon ja avaavat sitä kuinka ymmärrämme ja luomme yksityisiä ja julkisia tiloja. Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston tutkijoita, jotka työskentelevät Euroopan tutkimusneuvoston rahoittamassa SpaceLaw-projektissa (spacelaw.fi).^[1]This research has received funding from the European Research Council (ERC) under the European Union’s Horizon 2020 research and innovation programme (grant agreement No 771874).

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt Plinius nuorempi kuvaa kirjeessään ystävälleen uutta veistosta Roomassa seuraavasti:

Gaius Plinius tervehtii Macrinusta

Eilen senaatti myönsi luvan keisarin aloitteesta pystyttää Vestricius Spurinnalle triumfipatsaan. [- – -] Hän oli menettänyt poissa ollessaan poikansa Cottiuksen,^[2]Titus Vestricius Spurinna oli Pliniuksen hyvä ystävä. Hän oli poikansa kuollessa Germania inferiorin käskynhaltija (noin vuonna 97), jolloin hän kukisti paikallisen germaaniheimon. Tämän … Continue reading ja lohdutukseksi tähän tuskaan sai kunniapatsaan mallina olla hänen poikansa. Harvoin tällaista tapahtuu nuorukaiselle, mutta isä ansaitsi tämänkin kunnian. [- – -] Ymmärtääkseni tätä kunnianosoitusta ei ole tarkoitettu vain kuolleen muistoksi ja isän surun lieventämiseksi, vaan myös esikuvaksi muille. [- – -] Minusta on siis hyvin mieluista katsella yhä uudelleen tätä hänen patsastaan ja yhä uudelleen muistella häntä, pysähtyä patsaan juurelle ja kävellä sen ohi. Jos näet kotona olevat kuolleiden patsaat lievittävät tuskaamme, niin kuinka paljon enemmän lievittävätkään ne, jotka arvokkaalla paikalla muistuttavat meitä vainajien ulkomuodon ja kasvonpiirteiden lisäksi heidän kunniastaan ja maineestaan.^[3]Plin. ep. 2.7. Lyhennetty lainaus teoksesta Plinius nuoremman kirjeitä Trajanuksen ajan Roomasta. Kääntäneet ja toimittaneet Tuulikki Elo ja Heikki Laakkonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, … Continue reading

Ihminen hahmottaa fyysistä ympäristöään omasta kokemusmaailmastaan käsin. Jokin paikka voi olla toiselle täynnä onnellisia muistoja ja samalla tuoda toisen mieleen kipeitä asioita. Sama pätee myös tilassa oleviin monumentteihin, esimerkiksi veistoksiin. Ylläolevassa katkelmassa Plinius nuorempi (n. 61–113 jaa.) tunnistaa veistoksessa ystävänsä ja muistelee tätä, mutta useat muut näkivät siinä Spurinnan urheudesta muistuttavan kunniamonumentin. Tila ja siinä olevat muistomerkit voivat sisältää monia tasoja ja näyttäytyä erilaisina sen äärellä tapahtuvasta toiminnasta tai vaikkapa vuorokauden ajasta riippuen (tästä enemmän Vesa Heikkisen kirjoituksessa).

Pliniuksen kirjeessä esillä oleva aktiivinen muisteleminen ja monumentit liittyvät tähdellisesti toisiinsa roomalaisessa ajattelussa. Meilläkin käytössä olevan, latinaan pohjaavan sanan ”monumentti” (monumentum) taustalla on verbi moneo, ’muistuttaa, johtaa mieleen’. Veistosta tai muuta muistomerkkiä ei kuitenkaan sopinut sijoittaa minne hyvänsä, vaan paikalla oli väliä: Pliniuskin huomauttaa, että arvokkaalla paikalla olevat veistokset, jotka muistuttavat myös kohteensa kunniasta ja maineesta, onnistuvat kotona olevia kuvia paremmin lievittämään läheisen ihmisen menetyksestä johtuvaa tuskaa .

Veistokset kotona

Myös koti oli tärkeä ympäristö roomalaiselle julkisen elämän toimijalle, ja tilana se oli hänen kontrolloitavissaan muita paikkoja paremmin. Muotokuvat korkeissa viroissa palvelleista esi-isistä ja kirjoitukset heidän virkauristaan olivat kodeissa selkeästi esillä, jokaisen vierailijan nähtävissä. Näiden kuvien tehtävänä oli toisaalta vaalia menneiden sukupolvien muistoa ja toisaalta toimia innoittajina tuleville sukupolville ja heidän saavutuksilleen. Esi-isien rooli nykypolitiikan apuvälineinä tiedostettiin, ja heitä voitiin hyödyntää omassa poliittisen arvovallan tavoittelussa. Nostamalla esille tiettyjä henkilöitä tai jumaluuksia talonomistaja saattoi pyrkiä viestimään ja hallitsemaan ihmisten mielikuvia itsestään ja arvoistaan. Tänäkin päivänä kansalaiset seuraavat ja analysoivat kiinnostuneena, keiden muotokuvia esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti nostaa esille työhuoneessaan.^[4]Annie Linskey, ”A look inside Biden’s Oval Office”, The Washington Post, 21.1.2021.

Talonomistajan klientit saattoivat myös kunnioittaa suojelijaansa teettämällä hänelle kunniaveistoksen ja piirtokirjoituksen. Plinius vanhemman mukaan kodeista ja atriumeista tulikin sen johdosta ”forumeita”.^[5]Plin. NH 34, 17. Tämänkaltaiset kunnianosoitukset levisivät toki kodin ulkopuolellekin, mutta nämä tilat pyrittiin säilyttämään vallanpitäjien kontrollissa. Esimerkiksi luvan nuoremman Pliniuksen mainitseman veistoksen pystyttämiselle oli myöntänyt senaatti keisarin aloitteesta. Myös tietyt viranhaltijat saattoivat vaikuttaa julkisten monumenttien pystyttämiseen (mm. ediilit ja curatores operum publicorum^[6]Ediili (lat. aedilis) oli roomalainen virkamies, jonka vastuualueena oli mm. katujen ja julkisten rakennusten hoito, sekä kisojen ja juhlien järjestäminen. Vastaava virka oli myös … Continue reading). Veistoksen mahdollistava taho mainittiin myös sen yhteydessä olevassa piirtokirjoituksessa – monumentin kautta yksilöt ja yhteisöt liittivät itsensä esitettävään henkilöön, ja muistomerkin prestiisi palveli sekä sen kohdetta että pystyttäjää.

Veistokset julkisessa tilassa – kuka kontrolloi?

Halu päästä patsastelemaan yhteisön paraatipaikoille oli niin suuri, että veistosten lukumäärää aina ajoittain pyrittiin säätelemään ja rajoittamaan: censorit määräsivät vuonna 158 eaa. Forum Romanumin ympäristöstä poistettaviksi kaikkien virkamiesten veistokset, joita ei ollut pystytetty kansan tai senaatin päätöksellä. Yksinvaltiuden perään haikailleen Spurius Cassiuksen^[7]Spurius Cassius Vecellinus toimi konsulina vuosina 502, 493 ja 486 eaa. Kaikkien säilyneiden lähteiden perusteella häntä syytettiin pyrkimyksestä yksinvaltaan, jonka vuoksi hänet teloitettiin … Continue reading aikoinaan itselleen Telluksen temppelin edustalle pystyttämä veistos peräti sulatettiin. Näin viranhaltijoiden mahdollisesti orastavaa kunnianhimoa hillittiin myös heidän monumenttiensa kautta.^[8]Plin. NH 34, 30. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka roomalaiset muuttivat muistomerkkejä ja niiden sijainteja.

Visuaalisen ympäristön merkitys muistille ymmärrettiin, ja vallanpitäjät pyrkivät myös tietoisesti manipuloimaan kansakunnan muistia. Kuuluisimpien esimerkkien joukossa lienee Augustuksen forum, jonne tämä ensimmäinen keisari asetti esille oman sukulinjansa lisäksi ”ylhäisimpien miesten” (summi viri) veistokset ohjaten täten yleisön ajatuksia Rooman loisteliaaseen menneisyyteen hiljattaisen sisällissodan sijaan. Näin ollen hän manipuloi menneisyyden muistoa ja nykyhetken ymmärtämistä.

Toinen esimerkki keisarin pyrkimyksestä kontrolliin olkoon Suetoniuksen kuvaus Caligulasta:

Hän kaatoi kuuluisien miesten veistokuvat, jotka Augustus oli tilanpuutteen vuoksi siirtänyt Capitoliumin alueelta Campus Martiukselle, rikkoi ne niin täydellisesti, ettei niitä voitu enää pystyttää säilyneine kirjoituksineen, ja kielsi sitten pystyttämästä kenenkään elossa olevan henkilön kuvapatsasta minnekään, ellei hänelle annettu siitä tietoa ja pyydetty siihen lupaa.^[9]Suet. Cal. 34. Käännös J.A. Hollo, Suetonius. Rooman keisarien elämäkertoja. WSOY 1960.

Mutta vallanpitäjät eivät suinkaan olleet turvassa, vaan myös heidän fyysisiä muistojaan pyrittiin tuhoamaan. Tämä nk. damnatio memoriae oli institutionalisoitunut käytäntö jo varhaiseen keisariaikaan mennessä. Asiasta äänestettiin senaatissa, minkä jälkeen tuomitun veistokset ja piirtokirjoitukset joko tuhottiin tai muokattiin siten, että ne muistuttivat jotakuta yleisesti hyväksyttyä henkilöä. Tämänkaltainen toiminta mahdollisti sen, että edeltävä hallitsija tuomittiin ilman että se vaikutti itse instituutioon. Yhteisö otettiin myös mukaan tuhoamistalkoisiin, ja Roomassa annettu määräys ulottui myös kaukaisiin provinsseihin.

Monumenttien monet kasvot

Tilan ja siinä esillä olevien monumenttien merkityksen voi helposti nähdä ylhäältä alaspäin suuntautuvana toimintana. Ylin valtiovalta voi pyrkiä kontrolloimaan tilaa ja sen muistoja, mutta viime kädessä tilan käyttäjät luovat ja muuttavat sen merkityksiä. Tila monumentteineen on elastinen, ja se voi symboloida samaan aikaan eri asioita. Esimerkiksi Concordian, yksimielisyyden ja sovun jumalattaren, temppelin rakensi eripura, kuten eräs tuntematon käsi kirjoitti temppelin omistuskirjoituksen alle. Tätä Gaius Sempronius Gracchuksen^[10]Gaius Gracchus (153–121 eaa.) oli roomalainen poliitikko, jonka ajamat uudistukset ja lait eivät miellyttäneet kaikkia rikkaita ylimystön edustajia. Hän jatkoi veljensä Tiberius Gracchuksen … Continue reading elämäkerrassa olevaa mainintaa edeltää kuvaus, kuinka Gaius forumilta lähdettyään ”pysähtyi isänsä muistopatsaan juurelle, katseli sitä ääneti kauan aikaa, kunnes vihdoin itkien ja huoaten poistui. Monet tämän nähtyään alkoivat häntä sääliä [ – – -].”^[11]Plut. Vit. C. Gracch. Käännös K. Suuronen, Plutarkhos. Kuuluisien miesten elämäkertoja. WSOY 1955. Gaiuksen toiminta isänsä monumentin edessä sai aikaan sitä todistavassa yleisössä tunteita ja konkreettisia tekoja. Tekstin mukaan monet seurasivat Gracchusta kotiin ja vartioivat yöllä hänen ovensa edustaa. Nähdessään Gaiuksen isänsä veistoksen edessä katsojat ehkä samastivat pojan tämän lähisukulaisiin. Isä Tiberius (n. 220–150 eaa.) oli juhlittu ja suurta arvostusta nauttiva roomalainen valtiomies ja Gaiuksen veli Tiberius Sempronius Gracchus oli myös kuuluisa kansansankari, joka tapettiin kannattajineen mellakassa vuonna 133 eaa. Gaius Gracchus oli puheissaan monesti vedonnut veljensä perintöön ja kohtaloon, ja oli omistautunut tämän työn jatkamiselle. Tämä koitui myös hänen kohtalokseen. Mutta kansa, jolta oli riistetty puolustajansa, pystytti veljeksille veistoksia julkisiin paikkoihin ja paikat, joissa he olivat kohdanneet loppunsa, julistettiin pyhitetyiksi.^[12]Plut. Vit. C. Gracch.

Paikan ja siinä olevan muistomerkin välillä vallitsee suhde, joka voi muuttua katsojista, ajasta ja vallitsevista arvoista riippuen. Sic transit gloria mundi: käsitykset aiemmin juhlituista henkilöistä voivat muuttua ja syötä myötä suhtautuminen heidän muistomerkkeihinsä, minkä osoittavat esimerkiksi vuonna 2020 tuhotut ja siirretyt orjuuden tukijoiden veistokset. Suomessakin joitain paikkoja pidetään joillekin muistomerkeille sopivampina kuin toisia.^[13]Eeva Hannula, ”Forssa kielsi patsaan pystyttämisen kaupunkiin – ’En ymmärrä, miksi vuonna 2018 tänne pitäisi Lotta Svärd -patsas pystyttää’”, Yle Uutiset 19.12.2017 ja Riina … Continue reading Roomalaiset kohtelivat monumentteja kollektiivisen muistin rakentamisen, ylläpidon ja muuttamisen aktiivisena osana, eikä tilojen ja niiden visuaalisen ilmeen tärkeys yhteiskunnan arvojen ja muistojen ilmentäjänä ole kadonnut minnekään.

Kirjallisuutta

Galinsky, K. & Lapatin, K. D. S. (eds.) 2015. Cultural memories in the Roman Empire. Los Angeles: J. Paul Getty Museum.
Russell, A. 2016. The Politics of Public Space in Republican Rome. Cambridge, United Kingdom: Cambridge University Press.
Stewart, P. 2003. Statues in Roman Society: Representation and Response. Oxford Studies in Ancient Culture and Representation. Oxford: Oxford University Press.
Selventävissä nooteissa on hyödynnetty P. Castrénin ja L. Pietilä-Castrénin Antiikin käsikirjaa. Otava 2000.

Artikkelikuva: Eugéne Guillaumen Gracchuksen veljekset (1853) Kuva: Sailko, CC BY 3.0, via Wikimedia Commons. Rajattu alkuperäisestä.