Ei muinaisia saamelaisia vaan jaloja villejä

Saamelaisten kansallispäivän 6.2. kunniaksi olisi aika poistaa kierrosta yksi mediassa elävä moderni myytti. Kun esimerkiksi Helsingin Sanomien lukijoiden äänikirjana joulukuussa 2018 oli Tuomo Pekkasen Germania-käännös ja kommentaari, Hesarin lyhyessä mainoksessa kerrottiin, että Tacituksen mainitsemat fennit ”olivat” saamelaisia.

Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa varallisuus on nuolissa, joita he raudan puutteessa terästävät luilla. Metsästys elättää yhtäläisesti sekä miehiä että naisia. Nämä näet seuraavat miehiä kaikkialle ja pyytävät osan saaliista. Lapsillekaan ei ole muuta suojaa villieläimiltä ja rajuilmoilta kuin jonkinlainen oksista punottu katos. Sinne palaavat nuoret, se on vanhojen turvapaikka. Mutta tämä on heistä onnellisempaa elämää kuin pelloilla huokaileminen, vaivalloinen talojen rakentaminen sekä milloin toiveikas, milloin pelokas huolenpito omasta ja vieraasta omaisuudesta. (Tacitus, Germania 46, suom. Tuomo Pekkanen)

Tacituksen kuvausta Fenni-nimisestä heimosta teoksessa De origine et situ Germanorum on luettu Suomessa hartaasti. Aiheesta on kirjoitettu täällä ja naapurimaissakin hyvin paljon (bibliografiaa). Onhan Germania-teoksen loppujakso antiikin kirjallisuudessa melkein ainoa kohta, jonka on tulkittu viittaavan Suomen historiaan.

Teksti on samalla sekä ihaileva että alentuva kuvaus ”jaloista villeistä”, metsästäjä-keräilijöistä, jotka on luotu sekalaisista piirteistä roomalaisten tai yleensä sivilisaation vastakohdaksi. Näin he ”rauhassa jumalilta ja rauhassa ihmisiltä ovat saavuttaneet sen vaikeimman päämäärän, ettei heidän tarvitse edes mitään toivoa”. He ovat siis yksi heimoista, joiden kautta Tacitus pystyy aikalaiskritisoimaan aikansa roomalaisia (tämän lausuu hyvin esim. J. B. Rives kommentaarissaan vuodelta 1999). Fenneistä kertova Germanian kohta on kiinnostava erityisesti tältä kannalta.

Tutulta kuulostava sana Fenni yhdistettiin myöhempinä aikoina muinaissuomalaisiin, vaikka heimon ominaisuudet eivät olleetkaan yhtä hohdokkaita kuin Germanian germaanien, joiden ajateltiin olleen saksalaisten esi-isiä ja -äitejä. Fennien tarkka paikallistaminen jatkui viime aikoihin asti, ja jotkut tutkijat esittivät, että fennit eivät olleetkaan muinaisia ”suomalaisia”, vaan ”saamelaisia”. Tämä valaisee 1900-luvun asenteita Suomessa. Kuvauksen yksittäisiä kohtia – kuten oksakattoiset majat, naisten osallistuminen metsästykseen tai elämä ilman rautaesineitä ja hevosia  – voi epäilemättä yhdistää joihinkin todellisiin sen ajan ihmisryhmiin. Kokonaisuus on kuitenkin yhtä fabulöösi kuin Tacituksen fennien jälkeen kuvaamat helluusit ja oksionit, joissa yhdistyy ihmisten ja toislajisten ruumiillisia ominaisuuksia.

Itse sanan Fenni etymologiaa on myös tutkittu paljon. Todennäköisimmältä vaikuttaa yhteys germaanisen kieliryhmän ’kulkemista’ tai ’vierailemista’ merkitseviin sanoihin, kuten Riho Grünthal (Liivistä livviin. Itämerensuomalaiset etnonyymit, 1997) ja viimeksi Frog ja Janne Saarikivi meille ovat kertoneet. Mutta ehkä saamelaisten ja Tacituksen fennien ei enää tarvitse eksyä samaan lauseeseen.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments