Plautus ja puunin kieli, osa 1

Roomalaiselta komediakirjailija Plautukselta (n. 254-184 eaa.) on säilynyt 20 näytelmää yli sadasta niin ehjinä, että niistä on mahdollista laatia käännökset. Jotkut niistä ovat säilyneet varsin fragmentaarisina, mutta kuitenkin toimivina kokonaisuuksina. Komedia Poenulus eli ”Puunilainen” on ainutlaatuinen teksti siksi, että siinä replikoidaan myös puunin kielellä. Puuninkieliset repliikit on kirjoitettu latinalaisilla aakkosilla, ja vokaalimerkit ovat mukana. Näytelmä on siten ollut arvokas lähde muinaisessa Foinikiassa ja sen siirtokunnassa Karthagossa puhutun puunin kielen tutkimukselle.

Plautuksen säilyneistä komedioista on tulossa useampiosainen suomennoskokonaisuus, jossa tehtäväni on ollut muun muassa komedian Puunilainen suomentaminen. Olen joutunut opettelemaan puunin kielen alkeita selvittääkseni, miten Plautus hyödyntää puunia komediassaan.

Rooma ja puunit

Plautuksen eläessä Rooma jatkoi laajenemistaan ja alkoi käydä valloitussotia myös merten takana. Yhteenotot muiden kansojen kanssa johtivat siihen, että Roomaan virtasi paitsi valtavat määrät orjia ja rikkauksia, myös uusia kaukaisten seutujen vaikutteita, kultteja ja kulttuuria. Puuneja vastaan Rooma kävi kolme puunilaissotaa, joiden lopputuloksena Karthago, roomalaisajan puunilaisvaltakunnan keskus, antautui roomalaisille. Plautuksen kirjoittaessa ensimmäisiä näytelmiään toinen puunilaissota oli vielä käynnissä. Roomalaiset olivat kuitenkin myös rauhanomaisin tavoin tekemisissä puunilaisten kanssa ja omaksuivat näiltä erilaisia kulttuurivaikutteita. Näytelmän nimessä käytetyllä diminutiivimuodolla poenulus puuneista annetaan kuitenkin vähättelevä vaikutelma.

Latinan sana poenus eli puuni tulee sanasta poonniim, joka on paikannimestä Puut johdettu kieltä ja kansaa tarkoittava sana. Puutin alue kattoi nykyisen Libanonin rannikkoseudut. Se kuului laajempaan alueeseen, joka tunnettiin nimellä Kaanaan. Alue on suomalaisillekin tuttu Raamatussa ja vanhoissa virsissä esiintyvä Kaanaanin maa. Kreikan kielen sana foiniks on muunnos sanasta poonniim, mistä johtuen kreikkalaiset tunsivat rannikon kaanaanilaiset foinikialaisina. Rannikon suurten kaupunkien Tyyroksen ja Sidonin väestö puhui heprealle läheistä sukua olevaa foinikian kieltä eli puunia. Foinikia yhdistettiin myös kotilopurppuraan (kr. foiniks), jota käytettiin vaatteiden värjäyksessä. Kotilopurppuraa oli Plautuksen aikaan myyty jo satoja vuosia erityisesti foinikialaisten kauppakaupungin Tyyroksen toreilla. Foinikialaisten oma nimitys kansalleen on siis kauppiaskansaa tarkoittava kaanaan, vaikka muut kansat alkoivat kutsua heitä Puutin alueen mukaan foinikialaisiksi ja puuneiksi.

Karthagossa ja sen lähialueilla puhuttu puuni oli kaanaanilaisten kielestä hiukan erkaantunut murre tai tytärkieli. Tyyroslaiset olivat perustaneet Karthagon nykyisen Tunisian rannikolle n. 800 eaa. Niinpä Karthagossa ja Tyyroksessa puhutut puunin murteet olivat Plautuksen eläessä ehtineet eriytyä omiin suuntiinsa jo 600 vuoden ajan. Puunia kirjoitettiin foinikian kielen aakkosilla, joissa vokaaleja ei merkitty, mutta puunilaissotien jälkeen sitä kirjoitettiin toisinaan myös latinalaisilla aakkosilla varsinkin roomalaisten hallinnassa olevilla seuduilla.

Puunin kieli näytelmässä Puunilainen

Plautus-tutkija W. B. Sedgwick (1930) arvioi, että Puunilainen-komedia kuuluu Plautuksen varhaistuotantoon ja on siten ajoitettavissa 200-luvun loppuvuosiin eaa. Siinä kerrotaan karthagolaisen Hannon saapumisesta Kreikan Kalydoniin etsimään veljenpoikaansa Agorastoclesta sekä tyttäriään, jotka oli kaikki lapsina ryöstetty Karthagosta, Agorastocles ensin ja kaksostytöt vasta paljon myöhemmin. Hanno pitää saavuttuaan saman puheen kahdella erilaisella puunin kielellä (rivit 930–949). Seuraavan kohtauksen alun jälkeen seuraa jakso, jossa puhutaan puunia ja latinaa sekaisin, kun Agorastocles orjineen kohtaa Hannon ensimmäistä kertaa (rivit 994–1028).

Alla esitellyt Hannon puheen rekonstruktio ja käännös perustuvat muinaisten seemiläisten kielten tutkijan Charles Krahmalkovin ja klassisiin kieliin erikoistuneen kieltentutkija Wolfgang De Melon selvityksiin. Puheesta säilyneet kaksi versiota, neopuuniksi ja muinaispuuniksi, ovat näytelmässä riveillä 930-939 ja 940-949. Seemiläisiin kieliin erikoistuneen kieltentutkija Maurice Sznycerin mukaan ei kuitenkaan ole kiistattoman varmaa, kumpi versioista on vanhempi, mutta ilmeistä on, että ne ovat eri kopioitsijoiden käsialaa ja eri aikakausilta. Riveillä 930-939 esiintyvä kieli on tunnistettu neopuuniksi eli myöhäisantiikin puunin kieleksi, jota puhuttiin Pohjois-Afrikassa. Plautuksen aikaan puhuttiin sen edeltäjää muinaispuunia, joten korruptoitunut tekstikatkelma neopuunin alla (rivit 940-949) saattaa olla lähempänä Plautuksen alkuperäistä tekstiä. Korruptoitunutta tekstiosuutta on pidetty vanhempana sen arkaaisemman oikeinkirjoituksen perusteella.

Komediassa Puunilainen on siis mukana tekstiä, jota kirjurit kopioivat vuosisatoja ymmärtämättä sen sisältöä. Latinankielistä replikointia seuraa yllättäen kirjaimia, joista ei latinankielisiä sanoja saa millään muodostettua. Kopioitsijat päättelivät, että niissä täytyy olla jotain järkeä, koska niiden seassa mainitaan päähenkilö Agorastocles. Niinpä teksti pyrittiin säästämään uusissa kopioissa. Vaikuttaa siltä, että muinaista puunia esiintyy vain riveillä 940-949 ikään kuin pilaantuneena ”säilykkeenä”, sillä suurin osa muusta näytelmän puunista on myöhemmin neopuuniksi korjattua kieltä. Tosin eräiden käsikirjoitusten kirjoitusasuissa on vielä jäänteitä puunin kielen vanhemmasta oikeinkirjoituksesta.

Näytelmän esikuva on Plautuksen ilmoituksen mukaan kreikankielinen näytelmä Karkhedonios eli ”Karthagolainen”. Krahmalkov arvelee, että Plautuksen käytettävissä olisi ollut myös siitä laadittu puuninkielinen käännös, mutta sellaisesta meille ei ole kantautunut mitään tietoja. Mukaan liitetyt puuninkieliset katkelmat sekä se tosiseikka, että meille säilyneeseen tekstiin on päätynyt kaksi erilaista finaalia, asettavat käännöstyölle isoja haasteita. Se tosiasia, että komediassa on kaksi erilaista loppua, johtunee siitä, että näytelmätekstiä on antiikissa muokattu eri yleisöjä tai erilaisia näyttämösovituksia varten. Molemmat loput on pidetty mukana ja kopioitu osaksi meille säilynyttä näytelmätekstiä.

Hanno saapuu ja puhuu

Näytelmän keskivaiheilla hahmo Hanno saapuu Karthagosta ja alkaa pitää puhetta puuniksi. Puhe on sisällöltään samanlainen kuin muutkin Plautuksen näytelmien monologit, joissa jokin hahmo kertoo yleisölle, mitä juuri on tapahtumassa. Tämä puhe esiintyy siis neopuuniksi, korruptoituneella muinaispuunilla ja latinaksi. Neopuunin ja latinan ansiosta Hannon puhe on onnistuttu kääntämään melko tarkasti ja samalla korruptoitunutta muinaispuunia on saatu jonkin verran rekonstruoitua. Neopuuni on ehkä kirjoitettu jopa useita satoja vuosia myöhemmin, kun joku sitä osaava kirjuri on halunnut kirjoittaa korruptoituneen muinaispuunin uusiksi käyttäen osittain apuna latinankielistä käännöstä. Latinankielinen käännös lienee Plautuksen, joka arvattavasti on halunnut varmistaa, että yleisö ymmärtää Hannon sanat, mutta tämä olettamus edellyttää, että Plautus olisi osannut puunia. Toinen mahdollisuus on, että joku puunia osaava henkilö on auttanut Plautusta käyttämään puunia latinan seassa. Voi jopa olla, että esitystilanteessa Hannon puheen on lausunut jokin toinen hahmo lavalla latinaksi ikään kuin simultaanitulkkauksena.

Karthagolaisen Hannon puuninkielisen puheen sisältö siis selviää, koska puhe on näytelmätekstissä annettu heti perään myös latinaksi. Jatkossa hahmot eivät viittaa Hannon puheeseen, mutta puhuvat keskenään siten, että osa repliikeistä on puuniksi ja osa latinaksi. Puheensa jälkeen Hanno huomaa keskikaupungilta kotiinsa palanneen Agorastocleen ja tämän orjan Milphion. Näille Hanno replikoi puuniksi ja Milphio kääntää hänen sanansa latinaksi isännälleen Agorastocleelle.

Neopuunin rekonstruktio

Näytelmässä esiintyvän puunin kielen rekonstruktiosta on erilaisia tulkintoja. Neopuuniksi muokattu Hannon puhe alkaa riviltä 930 ja jatkuu riville 939. Rivillä 950 alkaa sen latinankielinen käännös. Puhe on saatu tulkittua kokonaan, vaikka tutkijat ovat joistakin yksityiskohdista erimielisiä.^[1]Ks. Krahmalkov, 1970; De Melo, 2012. Tässä ovat puheen ensimmäiset viisi riviä. Rivinumerot on lisätty hakasulkeisiin:

Tekstejä vertailtaessa latinankieliseen tekstiin alkaa löytyä tutuilta vaikuttavia seemiläisiä vastineita. ”Jumalat” on puuniksi alonim ja latinaksi deos tai alempana vokatiivissa di. Latinan jumalattaret eli deas on puuniksi alonuth. ”Paikka” on puuniksi macom, joka Plautuksen latinassa saa vastineekseen kaupunkia tarkoittavan sanan urbem. Krahmalkovin (1988) mukaan Plautuksen muinaispuunissa esiintyvä sana hymacom on neopuunissa jostain syystä saanut muodon symacom. Tällöin se tarkoittaa sekä paikkaa että kaupunkia. Puuniksi kaupunki on kart ja sana esiintyykin nimen Karthago taustalla: roomalaisten Carthago ja helleenien Karkhedon johtuvat puuninkielisestä nimestä Kart hadašt, joka tarkoittaa uutta kaupunkia.^[2]Puunin kielestä ja nimien Foinikia ja Karthago etymologiasta ks. Krahmalkov 2000 ja 2001. ”Tyttäret” on puuniksi bynuthi ja latinaksi gnatas. Poika filius on puuniksi byn. Jumalattarista alonuth ja tyttäristä bynuthi voi jo alkaa arvailla puunin kielen monikon feminiinin päätettä. Latinan kestiystävä hospes on puuniksi uulech. Siunatusti eli jumalten johdatuksella on puuniksi ibarcu, jota Plautuksen latinassa vastaa rite. Riviä 954 on arveltu myöhemmäksi lisäykseksi, koska sille ei ole neopuunissa muuta vastinetta kuin jo rivillä 932 mainitut seikat, jotka on käännetty latinaksi riville 952.

Neopuunin suomennos

Oikeinkirjoitus on muuttunut Plautuksen ajoista, joten neopuuniksi oletetussa versiossa on enemmän kirjainyhdistelmiä ch ja th sekä kirjainta y. Suomennostani varten yhdistin nämä puuninkieliset tekstit niin, että De Melon tulkinta riveistä 930-939 on pohjana, johon tein lisäyksiä ja muutoksia Krahmalkovin molempia säilyneitä puuninkielisiä tekstejä käsittelevien tutkimusten avulla. Jos puuninkielistä tekstiä haluaa lausua, on pantava merkille ainakin seuraavat seikat: ch ja c luetaan k:na, th luetaan t:nä, y luetaan i:nä. Esim. yth alonim luetaan [it alonim], syth luetaan [sit] ja ynnochot [innokoot] jne. Tarkempia tietoja puunin kielen ääntämisestä antavat Sznycer (1965) ja Krahmalkov (2001).

Jumalilla Hanno viittaa tietenkin oman kansansa jumaliin, joista tärkein on Baal. Itse asiassa Baalin nimi esiintyy jopa hänen omassa nimessään, sillä alempana (rivi 995) hän ilmoittaa olevansa Anno byn Mytthymbal (“Hanno Baalinlahjan poika”). Mytthymbal (myös Muthumbal joissakin käsikirjoituksissa) oli siis ollut hänen isänsä nimi. Raamatussakin mainittu Baal-zebub (myös muodossa Beelzebub) on puunien jumala, jonka nimi tarkoittaa kärpästen herraa. Alkuperäinen nimi lienee kuitenkin ollut Ba’al-zəbūl eli kamarin herra. Puunilainen-komediassa mainitaan myös kärpästen kievari eli käytännössä tunkio (rivit 690-691), mutta voimme vain arvailla, mihin Plautus sillä viittaa. Kiehtova mahdollisuus kuitenkin on, että foinikialaisten jumala Ba’al-zəbūl tunnettiin Roomassa nimeltä ja että nimestä saadun muunnelman Ba’al-zəbūb (”kärpästen herra”) merkitys oli myös tiedossa. Foinikialaisten jumalista ja näiden nimien merkityksistä kertoo tarkemmin Corinne Bonnet (2020). Nimen Ba’al-zəbūl taustasta ks. John Francis Fenlon (1907).

Seuraavassa osassa tarkastelen Puunilainen-komedian muita puunin kielen kohtia ja keskityn erityisesti suomentajana kokemiini haasteisiin niitä kääntäessäni.

Artikkelikuva: Hopeakolikko Sisiliasta (264–241 eaa.). Kolikon toisella puolella karthagolaisen Tanit-jumalattaren pää ja kääntöpuolella Pegasos sekä puuninkielinen kirjoitus: B’RŠT ’maassa’ (todennäköisesti viittaa Sisiliaan). British Museum (RPK,p216H.2.Car).

Plautus ja Puunilainen, osa 2

Lähteitä

Plautus. Poenulus. Codex Ursinianus. Bibl. Apost. Vat. https://digi.vatlib.it/, Vat.lat.3870, 198r-221r.

Bonnet, Corinne (2020). “Religion, Phoenician and Punic”, Oxford Classical Dictionary (Published online: 30 July 2020).

Fenlon, John Francis (1907). “Beelzebub”, The Catholic Encyclopedia, New York: Robert Appleton Company. http://www.newadvent.org/cathen/02388c.htm (luettu 14.9.2023)

De Melo, Wolfgang (2012). Plautus: The Little Carthaginian, Pseudolus, The Rope. Loeb Classical Library. London: Harvard University Press.

Kivimäki, Arto & Jansson, Sami. Plautuksen komedioita, 1. nide (tulossa Teos).

Krahmalkov, Charles R. (1970). ”The Punic Speech of Hanno”, Orientalia 39, No. 1, 52-74.

Krahmalkov, Charles R. (1988). ”Observations on the Punic Monologues of Hanno in the ”Poenulus””. Orientalia. 57 (1): 55–66.

Krahmalkov, Charles R. (2000). A Phoenician-Punic Dictionary. Leuven: Peeters Publishers & Department of Oriental Studies.

Krahmalkov, Charles R. (2001). A Phoenician-Punic Grammar. Leiden: Brill.

Sedgwick, W. B. (1930). The Dating of Plautus’ Plays. The Classical Quarterly, 24 (2), 102–106. http://www.jstor.org/stable/636595.

Sznycer, Maurice (1965). Les passages puniques en transcription latine dans le Poenulus de Plaute. École pratique des hautes études. 4e section, Sciences historiques et philologiques. Annuaire 1965-1966. 1965. pp. 515-519.