Lektiot-sarjassa julkaistaan antiikintutkimuksen alojen väittelijöiden luentoja. Väittelijä pitää väitöstilaisuuden alussa 20 minuutin luennon, lectio praecursorian, jossa hän esittelee työtään ja tutkimusmenetelmäänsä yleistajuisesti.
Kansalliskirjastomme kokoelmiin kuuluu arvokas keskiaikainen käsikirjoitus, Codex E.ö.II.14. Erittäin hyväkuntoinen, 420-sivuinen käsikirjoitus on laadittu 1100-luvun jälkipuoliskolla pergamenttilehdille latinaksi varhaisgoottilaisella käsialalla. Kyseessä on Suomen vanhin kokonainen käsikirjoitus. Mitä se pitää sisällään, ja kuinka se on päätynyt Suomeen? Kyseessä on mittava lääketieteen oppikirja Pantegni. Kansalliskirjaston koodeksi on yksi varhaisimpia säilyneitä Pantegnin käsikirjoituksia. Sen lukuisat reunamerkinnät ovat tarjonneet ainutlaatuisen kurkistusikkunan Pantegnin syntyvaiheisiin ja myöhempään tekstihistoriaan.
Myöhäisantiikissa ja varhaiskeskiajalla kreikkalaisen lääketieteen tuntemus oli heikkoa latinankielisessä Euroopassa. Bysantissa tätä perintöä kuitenkin vaalittiin. Aleksandrian lääketieteellisen koulun piirissä Hippokrateen ja Galenoksen mittavasta tuotannosta laadittiin opetustekstejä, tutkielmia ja kommentaareja. 600-luvulta alkaen arabivalloittajat pääsivät kosketuksiin kreikkalaisen tieteen kanssa. Tästä seurasi laajamittainen, hallitsijoiden tukema lääketieteellisten ja muiden teosten käännöstyö syyriaksi ja arabiaksi. Antiikin lääketiede, aleksandrialaisen tradition läpi siivilöitynä, systematisoitui ja kehittyi edelleen arabioppineiden työn ansiosta. Tässä kehittyneessä muodossaan se rantautui Eurooppaan 1000-luvulta alkaen, kun arabiankielisiä teoksia alettiin kääntää latinaksi.
Ensimmäisen käännösaallon johtava hahmo oli Pohjois-Afrikasta saapunut Constantinus Africanus, Italian Monte Cassinon luostarin munkki. Constantinuksen elämästä tiedetään melko vähän. Hän syntyi luultavasti nykyisessä Tunisin kaupungissa ja sai lääketieteellisen koulutuksen Kairossa. Toiset lähteet kertovat hänen olleen kauppias. Pohjois-Afrikan levottomuuksien vuoksi Constantinus joutui jättämään kotiseutunsa ja pakeni Etelä-Italian Salernoon, viimeistään samoihin aikoihin kun normannit valloittivat kaupungin vuonna 1076. Salerno oli aikansa merkittävä lääketieteen keskus. Pian kuitenkin Constantinus havaitsi uuden kotimaansa lääketieteen vaatimattoman tason verrattuna Pohjois-Afrikkaan ja islamilaiseen maailmaan. Constantinus onnistui saamaan Salernon normanniruhtinaiden tuen, mikä oli edellytys laajemman käännöstoiminnan käynnistämiseksi. Hänen tukijoihinsa kuului myös Salernon arkkipiispa Alfanus, itsekin lääketieteellisten tekstien kääntäjä, joka oli myös Monte Cassinon luostarin apotti Desideriuksen ystävä. Constantinus siirtyi Monte Cassinon luostariin, kukoistavaan hengelliseen ja kulttuuriseen keskukseen, joka oli merkittävä käännösten ja käsikirjoitusten tuotantopaikka. Monte Cassinon resurssien turvin Constantinus saattoi paneutua käännöstoimintaansa: hänen nimissään on noin 30 arabiasta latinaksi käännettyä lääketieteellistä teosta, jotka hän laati 1000-luvun viimeisten vuosikymmenien aikana.
Laajin ja merkittävin Constantinuksen käännöksistä on Pantegni. Sen päälähteenä on kattava lääketieteen oppikirja Kitāb al-malakī. Teoksen laati persialainen lääkäri ʿAlī ibn al-ʿAbbās al-Mağūsī, latinalaisittain Haly Abbas, ennen vuotta 978 Iranissa, tai mahdollisesti Bagdadissa. Kitāb al-malakī levisi laajalle islamilaisessa maailmassa. Teoksessa on kaksi itsenäistä osaa, teoreettinen ja käytännöllinen, ja molemmissa osissa on kymmenen kirjaa. Constantinus omaksui tämän saman rakenteen Pantegniinsa.
Haly Abbasin tavoitteena oli ollut laatia lääketieteen oppi- ja käsikirja, joka sisälsi ”kaiken mitä lääkärin kuului tietää”. Constantinuksen tavoitteena oli tehdä tämä sama ja välittää lääketieteen kokonaissysteemi latinankieliseen Eurooppaan. Tätä heijastaa myös teoksen otsikko, joka juontuu kreikan sanoista pan ja tekhne, ’koko taito’. Kreikkalaisen vaikutelman antaminen oli tyypillistä arkkipiispa Alfanuksen piirissä tehdyille lääketieteellisille käännöksille, kun taas teosten arabialaista alkuperää ei useinkaan mainittu. Tästä Constantinusta kritisoitiinkin jo keskiajalla.
Pantegnissa käsitellään muun muassa anatomiaa, eri elinten tehtäviä, terveydentilaan vaikuttavia ulkoisia tekijöitä, sairauksia ja niiden syitä, tautiennusteita, hoitoja, lääkkeitä ja kirurgiaa. Teoreettisena perustana ja punaisena lankana on antiikin lääketieteeseen palautuva ja arabioppineiden jalostama humoraalioppi. Siinä neljä peruselementtiä, tuli, vesi, maa ja ilma, vastaavat neljää peruslaatua, kuumaa, kylmää, kuivaa ja kosteaa. Peruslaadut yhdistyvät pareittain neljässä ruumiinnesteessä, jotka ovat veri, lima, sappi ja musta sappi. Nesteiden ja laatujen suhde kehossa, kompleksio, oli jokaisella yksilöllinen, ja siihen vaikuttivat lukuisat niin sisäsyntyiset kuin ulkoiset tekijät, kuten ikä, sukupuoli, ilmasto ja ravinto. Terveys seurasi tasapainoisesta kompleksiosta, kun taas sairaudet johtuivat tämän tasapainon järkkymisestä. Terveyttä pyrittiin ylläpitämään ja sairauksia hoitamaan vaikuttamalla kompleksioon eri tavoin, esimerkiksi lääkkeillä, ruokavaliolla ja kylvyillä. Yleisen hoitomuodon, suoneniskennän, uskottiin poistavan pahaa verta ja näin vaikuttavan kompleksioon.
Käytännössä kompleksio ei ollut koskaan täysin tasapainossa, vaan tietty neste oli jokaisella hallitsevassa asemassa. Tästä juontuvat luonnetyypit sangviininen (veri), flegmaattinen (lima), koleerinen (sappi) ja melankolinen (musta sappi). Holistinen eli kokonaisvaltainen näkemys oli ominaista keskiajan lääketieteelle. Ihminen nähtiin yksilönä, ja terveyttä ja sairautta tarkasteltiin ennen kaikkea suhteessa yksilöön itseensä. Samat hoidot, ruoka-aineet tai lääkkeet eivät sopineet kaikille. Paitsi ihmisellä itsellään myös ulkoisilla tekijöillä, kuten ruoka-aineilla ja jopa vuodenajoilla, oli oma ominaislaatunsa. Esimerkiksi pinaatti määriteltiin kylmäksi ja kosteaksi. Näin ollen se ei sopinut sellaisenaan flegmaatikoille, joiden kompleksio oli samoin kylmä ja kostea. Pinaatti nimittäin lisäsi näitä ominaisuuksia flegmaatikossa ja sai hänen jo muutenkin kylmän ja kostean kompleksionsa heilahtamaan pois tasapainosta. Flegmaatikon kannattikin syödä pinaattinsa pippurin tai kanelin kanssa, jotka olivat ominaislaadultaan hyvin kuumia. Perusajatuksena on, että vastakohdat neutraloivat toisensa ja tuovat tasapainon.
Pantegnin vaikutus keskiajan Euroopassa oli mullistava. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun laajamittainen ja kaikenkattava, teorian ja käytännön yhdistävä lääketieteen oppikirja oli saatavilla latinan kielellä. Pantegni levisi nopeasti Monte Cassinosta ja Etelä-Italiasta Alppien pohjoispuolelle Ranskaan, Saksaan ja aina Britanniaan asti. Teos oli käytössä keskeisenä oppikirjana Euroopan ensimmäisissä lääketieteellisissä kouluissa 1100-luvulta lähtien. Pantegnia kopioitiin ahkerasti aina uusiin ja uusiin käsikirjoituksiin; noin 130 on säilynyt meidän päiviimme asti. Vasta toinen arabiankielinen suurteos, Avicennan Kaanon ja sen latinankielinen käännös syrjäytti vähitellen Pantegnin 1200-luvun lopulta alkaen. Pantegnin jatkuneesta merkityksestä kuitenkin kertoo se, että teosta kopioitiin uusiin käsikirjoituksiin vielä 1400-luvulla, ja se painettiin kahdesti 1500-luvulla, ensin Lyonissa ja sitten Baselissa.
Väitöstutkimukseni keskittyy Pantegnin ensimmäiseen eli Theorica-osaan, sen tekstihistoriaan ja käytössä olleisiin eri versioihin. Keskeinen käsikirjoitus ja tutkimukseni lähtökohta on Kansalliskirjaston Codex E.ö.II.14. Se sisältää Theorican tekstin lukuun ottamatta ensimmäistä kirjaa ja viimeisiä sivuja. Alun ja lopun puuttuminen on harmillista, koska niistä olisi voinut selvitä tietoja käsikirjoituksen tekoajasta ja -paikasta tai omistushistoriasta. Kodikologisten ja paleografisten analyysien perusteella, joita ovat olleet laatimassa etenkin Outi Merisalo ja Anja Inkeri Lehtinen, käsikirjoitus laadittiin 1100-luvun puolenvälin jälkeen jossain nykyisten Benelux-maiden, Saksan ja Ranskan välisellä alueella, todennäköisesti luostarissa. Käsikirjoituksen vaiheista ei tiedetä ennen 1800-lukua, jolloin se kuului saksalaiselle Joseph von Rehmannille. Rehmann toimi tsaari Nikolai I:n henkilääkärinä Venäjällä. Rehmannin kuoltua tsaari lunasti hänen kirjakokoelmansa, Pantegni-käsikirjoituksen sen mukana, ja lahjoitti sen Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston kirjastolle eli nykyiselle Kansalliskirjastolle vuonna 1832. Kirjalahjoitus oli yksi monista, joita kirjasto vastaanotti katastrofaalisen Turun palon jälkeen, kun yliopisto ja kirjasto olivat siirtyneet Turusta Helsinkiin.
Codex E.ö.II.14 oli sidottu Venäjällä uusiin nahkakansiin 1800-luvun alussa. Tällöin ei selvästikään tiedetty, mikä teos on kyseessä, koska kirjan selkämyksessä lukee Galeni opera medica manuscripta, ”Galenoksen lääketieteelliset käsikirjoitukset”. Erehdys on sinänsä ymmärrettävä, koska teoksen alku, josta nimi olisi selvinnyt, puuttuu, ja koska tekstissä viitataan Galenokseen lukuisia kertoja. Teoksen oikea nimi ja olemus selvisivät vuonna 1937, kun kuuluisa saksalainen paleografi ja filologi Paul Lehmann vieraili Pohjoismaissa tutkimassa käsikirjoituksia. Lehmann tunnisti, ettei kyseessä olekaan Galenoksen vaan Constantinus Africanuksen teos. Vuonna 1970 myös Heikki Solin tutki käsikirjoitusta. Pienen salapoliisityön jälkeen hänkin tunnisti teoksen Pantegniksi, tietämättä Lehmannin tutkimuksista.
Vuonna 2003 Matti Haltiaa pyydettiin kartoittamaan Kansalliskirjaston lääketieteellisiä aineistoja, ja hän törmäsi ennen pitkää Codex E.ö.II.14:ään. Haltia ymmärsi, kuinka merkittävä teos ja käsikirjoitus oli kyseessä, ja oli hämmästynyt, kun hänelle selvisi, ettei Pantegnista ole olemassa kattavaa, modernia editiota saatikka käännöstä millekään nykykielelle. Haltia käynnisti yhdessä Solinin kanssa Kansalliskirjaston käsikirjoituksen tutkimus- ja julkaisuprojektin. Minä tulin hankkeeseen mukaan latinanopettajani Reijo Pitkärannan suosituksesta vuonna 2006. Joitakin vuosia myöhemmin projektiin saatiin mukaan myös Samu Niskanen. Kansalliskirjaston käsikirjoitus julkaistiin digitaalisesti valokuvina ja sivu sivulta laatimani tekstitranskription kera vuonna 2011. Pantegnin tutkimus jatkui vuosien tauon jälkeen väitöskirjatutkimuksessani.
Kansalliskirjaston Pantegni-käsikirjoituksesta tekee erityisen sen marginaaleissa olevat lukuisat tekstilisäykset. Käsikirjoituksen tekstin laati pääasiallisesti kaksi kopistia. Ensimmäinen kirjoitti suurimman osan, Theorican viimeisen kirjan alkupuolelle asti. Käsiala vaihtuu kesken lauseen lehden 193 alaosassa. Toinen kopisti on tarttunut kynään tässä kohtaa ja kirjoittanut lopun. Toinen kopisti teki myös lisäykset ensimmäisen kopistin kirjoittamaan tekstiin sinne tänne käsikirjoituksen marginaaleihin. Tekstilisäyksiä on yhteensä yli sata. Puuttuvien kohtien lisääminen käsikirjoitukseen jälkikäteen ei sinänsä ollut tavatonta. Jokainen käsikirjoitus kopioitiin käsin, ja kopisteille saattoi helposti sattua kömmähdyksiä. Silmä saattoi esimerkiksi hypätä parikin riviä, jos sama sana esiintyi kopioitavassa tekstissä lähekkäin kaksi kertaa. Tämä onkin nähtävissä Kansalliskirjaston koodeksissa: toinen kopisti on lisännyt marginaaleihin sanoja ja tekstipätkiä, jotka ensimmäiseltä kopistilta oli vahingossa jäänyt pois. Mutta tämä ei selitä kaikkia täydennyksiä: toinen kopisti lisäsi myös kymmeniä tekstipätkiä, jotka eivät selvästikään olleet mukana ensimmäisen kopistin käyttämässä mallitekstissä, vaan hän käytti niiden lisäämisessä toista mallikäsikirjoitusta. Vastaavanlaista, yhtä laajamittaista täydentämistä en ole havainnut missään muussa tutkimassani Theorican käsikirjoituksessa.
Lisäysten ja ympäröivän tekstikontekstin tutkiminen ja vertailu Theorican muihin käsikirjoituksiin sekä Pantegnin arabialaiseen alkutekstiin Kitāb al-malakīin on paljastanut Theorican eriaikaisia tekstikerrostumia ja käytössä olleita versioita. Vertailussa arabiankieliseen alkutekstiin sain korvaamatonta apua Ilkka Lindstedtiltä. Väitän tutkimuksessani, että Kansalliskirjaston käsikirjoitus sisältää Theorican varhaisimman tunnetun tekstimuodon − Versio 0:n kuten sitä nimitän − teoksen viidennessä kirjassa. Tämä tekstimuoto juontuu Kansalliskirjaston koodeksiin kopiointiketjun kautta versiosta, joka on ollut Constantinuksella vielä keskeneräinen. Keskiajalla ei ollut mitenkään tavatonta, että keskeneräisiäkin tekstejä kopioitiin jo eteenpäin, ja että tekijä paranteli tekstiään myöhemmin. Tämä näkyy Kansalliskirjaston koodeksissa: sen viidennen kirjan tekstistä puuttuu katkelmia, jotka ovat mukana Constantinuksen lopullisessa versiossa; nimitän sitä tutkimuksessani Versio 1:ksi. Ensimmäinen kopisti käytti mallinaan sellaista Theorican käsikirjoitusta, joka sisälsi viidennessä kirjassa Constantinuksen keskeneräisen version. Toinen kopisti lisäsi oman mallitekstinsä avulla keskeneräisen version puuttuvat kohdat käsikirjoituksen marginaaleihin.
Constantinus Africanus oli kuollut Monte Cassinon luostarissa pitkän elämäntyön tehneenä viimeistään vuonna 1099. Seuraavina vuosikymmeninä Theoricasta laadittiin kokonaan uusi versio. Tuntematon kirjoittaja muokkasi systemaattisesti Constantinuksen tekstiä helpottaen sen kieliopillisia rakenteita. Kirjoittaja myös lisäsi kokonaan uusia, lyhyitä tekstikatkelmia sinne tänne. Tutkimuksessani kutsun tätä tekstimuotoa Versio 2:ksi. Vertailuni osoittivat, että lähes kaikki uudet tekstipätkät juontuvat arabialaisesta alkutekstistä. Tuntematon kirjoittaja kävi Theorican tekstin systemaattisesti läpi Kitāb al-malakīin verraten ja käänsi ja lisäsi kohtia, jotka Constantinus oli alun perin jättänyt pois, tavallisesti toisteisuuden takia. Mitä tulee helpotettuihin kieliopillisiin rakenteisiin, tuntemattoman kirjoittajan motiivina näyttää olleen tekstin tehokkaampi pedagoginen käyttö. Yksinkertaisemmat lauseet ja lisätyt sidossanat epäilemättä auttoivat tekstin sisäistämisessä ja muistiinpanojen tekemisessä, kun teosta luennoitiin ääneen.
Kuten sanottu, Kansalliskirjaston käsikirjoituksen toinen kopisti täydensi ensimmäisen työtä lisäämällä puuttuvat kohdat viidennen kirjan keskeneräiseen tekstiin. Käsikirjoituksessa on kuitenkin kymmeniä muitakin täydennyksiä. Vertailuni osoittivat, että nämä juontuvat tuntemattoman kirjoittajan uudesta, helpotetusta versiosta. Codex E.ö.II.14:n toisen kopistin käyttämä malliteksti edusti siis Theorican Versio 2:ta. Sen avulla hän täydensi ensinnäkin viidennen kirjan keskeneräisen Versio 0:n Versio 1:ksi, mutta hän myös lisäsi Versio 2:n uudet katkelmat. Lopputuloksena Kansalliskirjaston koodeksissa yhdistyy kolme varhaista Theorican tekstiversiota ainutlaatuisella tavalla.
Tuntemattoman kirjoittajan helpotettu versio ei lopulta yleistynyt sellaisenaan. Versio 2:lla oli kuitenkin vaikutuksensa Theorican myöhempään tekstihistoriaan. Jotkin käsikirjoitukset sisältävät Versio 2:n elementtejä, joita on vaihtelevissa määrin sisällytetty Versio 1:n osaksi. Nimitän tällaisia yhdistelmiä Theorican Versio 3:ksi. Näiden käsikirjoitusten kopistit käyttivät mallinaan Constantinuksen omaa versiota, mutta poimivat lisäksi parhaita paloja tuntemattoman kirjoittajan helpotetusta versiosta. Selkein esimerkki eri versioiden sekoittumisesta on Pantegnin ensimmäinen painettu editio, joka laadittiin Lyonissa vuonna 1515. Se perustuu selvästi käsikirjoitukseen tai käsikirjoituksiin, jotka edustivat tällaista yhdistelmäversiota. Theorican toinen painettu editio laadittiin Baselissa vuonna 1539. Tämä editio perustuu käsikirjotukseen, joka edusti Constantinuksen omaa tekstimuotoa, sellaista, jossa eri versiot eivät olleet vielä sekoittuneet.
Constantinus Africanuksen Pantegni ilmentää antiikin kreikkalaisen lääketieteen välittymistä ja kehittymistä islamilaisessa maailmassa ja tämän tradition saapumista keskiajan latinankieliseen Eurooppaan, jossa sille oli suuri kysyntä ja tarve. Kansalliskirjaston käsikirjoitus välittää erittäin kiinnostavan hetken Pantegnin Theorica-osan tekstihistoriassa. Noin 80 vuotta sen jälkeen kun Constantinus laati käännöstään Etelä-Italiassa, Codex E.ö.II.14:n kaksi kopistia työskenteli jossain Belgian ja Pohjois-Ranskan tienoilla. He käyttivät useampaa kuin yhtä Theorican versiota luodakseen mahdollisimman hyvän tekstin. Tämä osoittaa, että opillinen kiinnostus Pantegnia kohtaan oli suurta pohjoisemmassakin Euroopassa, ja että useita Theorican tekstiversiota oli saatavilla. Emme tiedä, missä ja kenen mukana käsikirjoitus kulki seuraavina vuosisatoina. Mutta vuonna 1832 käsikirjoituksesta tuli osa myös Suomen, Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston historiaa.
Kirjallisuutta:
C. Burnett, D. Jacquart (ed.), Constantine the African and ʿAlī ibn al-ʿAbbās al-Mağūsī: the Pantegni and Related Texts, Leiden–New York–Cologne, 1994.
M. Green, ““But of the Practica of the Pantegni he translated only three books, for it had been destroyed by the water”: The puzzle of the Practica”, https://constantinusafricanus.com/.
O. Kaltio, The Pantegni, Theorica of Constantine the African: A Text-Historical Study of the First Medical Compendium in the Latin West (väitöskirja, Helsingin yliopisto 2023), https://helda.helsinki.fi/items/a66a1976-7a26-4107-bf5f-02bd97c1651c.
O. Kaltio, “Switching Style towards Ease in a Medieval Textbook of Medicine: Revision of Constantine the African’s Pantegni, Theorica in Twelfth-Century Manuscripts”, The Library, 7th ser. 24 (2023), https://academic.oup.com/library/article/24/4/415/7492033.
O. Kaltio, with the assistance of I. Lindstedt, “Constantine the African’s Pantegni: The Evolution of Theorica, Book V”, Journal of Medieval Latin, 32 (2022), 155–208.
O. Kaltio, “The Textual History of Constantine the African’s Pantegni, Theorica in Light of ms. Helsinki, National Library of Finland, Eö.II.14”, Revue d’histoire des textes, XV (2020), 289–319.
O. Kaltio (ed.), in collaboration with H. Solin and M. Haltia, Constantine the African, Theorica Pantegni: facsimile and transcription of the Helsinki manuscript (Codex Eö.II.14), Doria, Digital Collections of the National Library of Finland, 2011, http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7055-6.
E. Kwakkel, F. Newton, with an introduction by E. Glaze, Medicine at Monte Cassino: Constantine the African and the oldest manuscript of his Pantegni (Speculum Sanitatis 1), Turnhout, 2019.
“Tällainen on Suomen vanhin kirja – Isotöinen tutkimus valmistui”, Helsingin Sanomat 18.4.2023, https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009526367.html.
Outi Kaltio väitteli Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 29.4.2023. Vastaväittäjänä toimi professori Charles Burnett (The Warburg Institute, University of London).
Otsikkokuva: Epidemian jaottelu Hippokrateen mukaan. Pantegni, Theorica, Codex E.ö.II.14, Kansalliskirjasto, Helsinki, f. 58r. Kuva: Kansalliskirjasto / Kari Timonen