Eläinoppia Gazan koulusta

Ketusta. ( – – ) Että se ei milloinkaan kesyynny.^[1]Timotheos Gazalainen, Περὶ ζῷων, 5: 10.

Lainaus on keskiaikaisesta kreikankielisestä tekstistä, joka koostuu lyhyistä eläinesittelyistä. ”Ketusta”, ”Aasista” ja ”Kamelista” -tyyppiset väliotsikot poislukien teksti rakentuu pelkistä että-lauseista. Rakenne paljastaa sen parafraasiksi varhaisemmasta teoksesta, jonka alkuperäinen kirjoittaja ehti jo kertaalleen unohtua joskus Konstantinopolin luhistumisen jälkeen.

Onnekas käsikirjoituslöytö 1800-luvun puolimaissa paljasti parafraasin kohteena olleen teoksen kirjoittajan: hän on Timotheos Gazalainen, 400–500-lukujen taitteessa elänyt tiedemies, oppinut, kielitieteilijä ja puhetaidon opettaja, jota Bysantin myöhempinä vuosisatoina arvostettiin ennen kaikkea eläintuntemuksensa vuoksi.

Timotheoksen maine eläintieteilijänä perustui laajaan eläinaiheiseen opetusrunoelmaan, jonka hän oli kirjoittanut eeppiseen mittaan. Myöhäisantiikissa tietoteosten kirjoittaminen heksametriin oli ihan käypä ratkaisu – lähin vertailukohta on Oppianos Apamealaisen (200-l.) jahtiaiheinen Kynēgetika-runoelma, joka olikin yksi Timotheoksen keskeisistä lähteistä.^[2]Bodenheimer & Rabinowitz 1948, 8. Tutkimuskirjallisuudessa puhutaan myös Pseudo-Oppianoksesta, koska apamealaisen eläinrunoilijan oikeasta nimestä ei ole varmuutta ja hieman ennen häntä … Continue reading Kynēgetikan tapaan Timotheoksen runoelmalla oli pituutta kaikkiaan neljä kirjaa.

Suosittu koulukirja

Bysanttilaisessa kouluopetuksessa Timotheoksen eläinrunoelmalla oli niin kova kysyntä, että joskus vuoden 1050 tienoilla siitä kirjoitettiin proosamuotoinen parafraasi. Tiivistelmä tai ote tästä parafraasista – kenties puolet tai vähän alle – on säilynyt meidän päiviimme. Ei tiedetä, oliko parafraasi ensimmäinen tai ainut laatuaan, mutta vähitellen itse runoteos joka tapauksessa jäi proosamukaelmansa varjoon ja lopulta katosi kokonaan.

Säilynyt teksti on erikoislaatuinen kokoelma aikansa eläintiedettä, kulkutarinoita ja enemmän tai vähemmän kummallisia huomioita eläinten käyttäytymisestä. Että-rakenne antaa tekstille suggestiivisen rytmin, joskin alkuteoksen rauhallisesta heksametrista varmasti poikkeavan sellaisen. Tähän tapaan:

Että Ithakassa ei ole jäniksiä, ja jos nyt jänis sinne joutuu, se juoksee mereen ja kuolee.^[3]Timotheos Gazalainen, Περὶ ζῷων, 18: 11–12.

Mitä gazalainen puhetaidon opettaja tiesi kaukaisen Ithakan saaren jäniskohtaloista? Ilmeisesti juuri sen, mitä Aristoteles laajimmassa eläintieteellisessä tutkielmassaan, Eläinopissa, yli 800 vuotta aikaisemmin oli kertonut: ”Ithakassa vemmelsääret, vaikka joku niitä sinne veisikin, eivät pysty elämään vaan löytyvät kuolleina meren rannalta kääntyneinä siihen suuntaan, mistä kukin on tuotu.”^[4]Aristoteles, Τῶν περὶ τὰ ζῷα ἱστοριῶν, 606a2–5. Teos tunnetaan parhaiten latinankielisellä otsikolla Historia animalium, mutta viittaan siihen tässä tekstissä lyhyesti … Continue reading Vertailemalla Timotheoksen säilynyttä tekstiversiota muihin antiikin eläinaiheisiin teoksiin on voitu todeta, että Aristoteleen Eläinoppi oli Timotheoksen ylivoimaisesti tärkein lähde.^[5]Bodenheimer & Rabinowitz 1948, 7–10.

Etologiaa vai ”inhimillistämistä”

Timotheoksen parafraasin yksi monista Aristoteleeseen palautuvista kohdista koskee kissojen seksuaalisuutta. Aristoteleen mukaan ”[k]issat eivät yhdy toisiinsa takaapäin, vaan uros seisoo suorana ja naaras asettautuu uroksen alle; naaraskissat ovat luonnoltaan lemmiskeleväisiä (afrodisiastikai), houkuttelevat uroksia siitospuuhiin ja rääkyvät paritellessaan.”^[6]Aristoteles, Τῶν περὶ τὰ ζῷα ἱστοριῶν, V: 540a10–13. Timotheos puolestaan toteaa,

[e]ttä kissan, jota meilläpäin kutsutaan roomalaiseen tapaan katiksi (katta), kerrotaan syntyneen leopardien sekoittumisesta Libyassa. Ja naaraskissojen sanotaan olevan erittäin porttomaisia (pornikōtera) ja liehittelevän uroksia yhdynnässä.^[7]Timotheos Gazalainen, Περὶ ζῷων, 36, 1–6.

Porttoja Afroditen pauloissa, siis kissat? Sekä Timotheoksen teoksen keskiaikaisessa tiivistelmässä että Aristoteleen tekstissä tarkkaavaisen lukijan huomion kiinnittää sama viehättävä piirre: eläimet lajiin katsomatta tekevät lapsia, tuntevat tunteita ja käyttäytyvät milloin urheasti ja uhrautuvasti, milloin raukkamaisesti tai petollisesti, tai vaikka nyt sitten ”porttomaisesti”.

Ihmissukua ei siis kielellisin valinnoin eristetä muusta eläinkunnasta (kuten nykysuomessa tehdään vaikkapa sanoilla lapsi ja pentu tai raskaus ja tiineys), eivätkä eläinten erilaiset tavat esimerkiksi lisääntyä tuota automaattisesti arvoeroja ja niistä kumpuavia metaforia (vrt. nykysuomen munia, poikia ja synnyttää). Siitä huolimatta – tai juuri siksi – elonkirjoa oli mahdollista kielentää sellaisella tarkkuudella, että biologiassa yhä operoidaan monilla Aristoteleen luomilla käsitteillä, usein toki käännettynä latinan kautta (esim. ovipaarinen, ”munia synnyttävä” ja vivipaarinen, ”eläviä synnyttävä”, kreikaksi ōotokos ja zōotokos).

Tällaisessa kielellisessä maastossa oli hyvin luontevaa käyttää muista eläimistä myös sellaisia määreitä, joita me myöhempien aikojen ihmiseläimet olemme tottuneet omimaan vain itsellemme. Syytös muiden eläinten inhimillistämisestä olisi niin Aristoteleen kuin Timotheoksenkin korviin kuulostanut hupsulta.

Eläintiede viihteellistyy

Toisaalta jo Timotheoksen runoelmassa (tai ainakin sen keskiaikaisissa jäänteissä) näkyy myös se, mitä Aristoteleen ja hänen välittömien seuraajiensa eläintieteelliselle perinnölle tapahtui pian heidän kuoltuaan. Eläinten empiirinen havainnointi vaihtui kirjoituksista opittuihin anekdootteihin, kalastajien ja paimenien konsultointi korkeakirjallisiin malleihin. Timotheoksen parafraasin sisältö ja henki ovat paikoin hyvinkin kaukana eläintieteestä siinä merkityksessä, jossa Aristoteles seuraajineen sitä harjoitti.

Pitkään ajateltiin, että Aristoteleen eläintieteellinen tuotanto vaipui kokonaan unohduksiin jo ennen nykyisen ajanlaskumme alkua. Lännessä näin tapahtuikin: esimerkiksi roomalainen Plinius joutui Naturalis historiaa 1. vuosisadalla kirjoittaessaan turvautumaan toisenkäden tietoihin. Sen sijaan Timotheoksen runoelman parafraasiin asti päätyneet yhtäläisyydet aina sanavalintoja myöten osoittavat kiistattomasti, että 400–500-lukujen taitteen Gazassa Aristoteleen Eläinoppi oli ahkerassa käytössä ainakin yhdellä työpöydällä. Klassista sivistystä vaalivassa varhaisbysanttilaisessa Gazassa Aristoteleen luonnontieteeseen saattoi mahdollisesti tutustua jopa julkisessa kirjastossa.^[8]Romeny 2007, 174.

Vaikka Timotheoksen eläinteos varsin suuressa määrin kaikuu paitsi Aristotelesta myös monia muita edeltäjiään, ja vaikka se toistaa antiikin eläinperinteestä lähes kyllästymiseen asti tuttuja anekdootteja mutapanssareja valmistavista mangusteista, yrttilääkintää harjoittavista kreetalaisvuohista, viinirypäleitä piikkinuttuunsa keihästävistä siileistä et cetera, tekstistä oppii uuttakin. Esimerkiksi tätä ainutlaatuista tiedonjyvästä ei tunneta muualta:

Että [ilvesten] suku rakastaa lapsiaan hyvin paljon ja on Apollonille rakas niin kuin sfinksit Dionysokselle.^[9]Timotheos Gazalainen, Περὶ ζῷων, 46: 11–12.

Ex oriente lux

Timotheoksen kirjoittaessa eläinrunoelmaansa Gaza oli ollut kristitty kaupunki noin sata vuotta. Hellenistiseen kulttuuripiiriin se oli kuulunut jo lähestulkoon Aristoteleen ajoista asti. Strategisesti keskeinen sijainti Egyptistä Syyriaan, Mesopotamiaan ja Arabiaan johtavien teiden solmukohdassa oli vuosituhansien ajan tuonut Gazaan sekä valtavaa vaurautta että hirvittävää väkivaltaa; ikivanha kanaanilais-filistealainen kaupunki oli toistuvasti piiritetty näännyksiin ja hävitetty maan tasalle, sen asukkaita oli tapettu, orjuutettu ja pakkosiirretty, ja valta oli vaihtanut anastajaansa yhä uudelleen.^[10]Hellenistisen Gazan vaiheista Saliou 2005 ja Bitton-Ashkelony & Kofsky 2004.

400–500-lukujen taitteessa Gaza kuitenkin eli kukoistavaa rauhan kautta. Intellektuaalinen elämä kaupungissa oli niin vireää, että tutkimuksessa puhutaan Gazan koulusta tai koulukunnasta. Se loi mainetta ennen muuta retoriikan ”huippuyksikkönä” – kuulemma Ateenasta matkattiin Gazaan opiskelemaan klassista attikaa!^[11]Bodenheimer & Rabinowitz 1948, 3. – mutta kaupungissa harjoitettiin myös filosofiaa, teologiaa, matematiikkaa, oikeustiedettä, lääketiedettä ja teknisiä aloja.^[12]400–500-luvun Gazan elämänmenoa valaisevat mm. Prokopios Gazalaisen (n. 465–528) ja hänen oppilaansa Khorikioksen säilyneet puheet ja kirjeet.

Ja ainakin Timotheoksemme siis luki Aristoteleen eläintiedettä, puhetaidollisten, kieliopillisten ja muiden sivistyksellisten pyrintöjensä ohella. Ilmeisesti hänen tarkoituksensa oli eläinrunoelmallaan tarjota kollegoilleen, oppilailleen, ehkä jälkipolvillekin opetuspaketti: tässä se, mitä oppineen miehen on muista eläimistä syytä tietää.^[13]Näin teoksen alkuperäistä funktiota tulkitsevat Bodenheimer & Rabinowitz 1948, 13.

Aristoteleen eläintieteellistä tuotantoa käännettiin syyriaksi, hepreaksi ja arabiaksi jo varhaiselta keskiajalta lähtien. Timotheoksen runoelman jäänteet muistuttavat, että kun kreikkalainen tiede ”löydettiin” uudestaan Länsi-Euroopassa uuden ajan kynnyksellä, Gazassa ja muissa Bysantin sivistyskeskuksissa se oli hädintuskin vielä kadoksiin ehtinytkään.

Että logosta vailla olevat eläimet hyvin todennäköisesti ajattelevat – mistä teoillaan todistavat täplähyeena ja kattohaikara ja leijona, satakieli, turturikyyhky, kotka, elefantti, sulttaanikana, mehiläinen, kurki, tikka, pääsky, korppikotka, korppi, sinihai, virtahepo, rapu, peltopyy, iibis…^[14]Timotheos Gazalainen, Περὶ ζῷων, 50: 8–12.

Kirjallisuus

Aristoteles, Τῶν περὶ τὰ ζῷα ἱστοριῶν. D.M Balme & Allan Gotthelf (toim.) 2002: Aristotle, Historia animalium. Cambridge University Press, Cambridge.

Bitton-Ashkelony, Brouria & Kofsky, Arieh (toim.) 2004: Christian Gaza in Late Antiquity. Brill, Leiden.

Bodenheimer, F.S. & Rabinowitz, A. 1948: Timotheus of Gaza On Animals, ΠΕΡΙ ΖΩΩΝ. Fragments of a Byzantine Paraphrase of an Animal-Book of the 5th Century A.D. Brill, Leiden.

Romeny, Bas ter Haar 2007: Procopius of Gaza and His Library. Teoksessa From Rome to Constantinople. Studies in Honour of Averil Cameron, toim. Hagit Amirav & Bas ter Haar Romeny. Peeters, Leuven.

Saliou, Catherine (toim.) 2005: Gaza dans l’Antiquité Tardive. Archéologie, rhétorique et histoire. Helios,Salerno.

Suda-ensyklopedia. A. Adler (toim.), Suidae lexicon, vol. 4. Teubner, Leipzig 1935.

Timotheos Gazalainen: Περὶ ζῷων. M. Haupt (toim.) 1869: Excerpta ex Timothei Gazaei libris de animalibus. Hermes nro 3, ss. 5–30.

Otsikkokuva: keskiaikainen lattiamosaiikki, Pyhän Gerionin basilika, Köln. Kuva Wikimedia Commons.