Pyhää turvaa anomassa

Sota ja väkivallan uhka voi ajaa massoittain ihmisiä hakeutumaan turvaan kotimaansa ulkopuolelle. Viimeisen vuoden aikana erityisesti Syyriasta, Irakista ja Afganistanista on paettu Eurooppaan ja Suomi on saanut turvapaikanhakijoista osansa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puuttui turvapaikkakeskusteluun Valtiopäivien avajaisissa pitämässään puheessa helmikuussa 2016 (ks. esim. Helsingin Sanomat 3. ja 4.2.2016). Hän sanoi:

”Jokainen, joka osaa sanoa sanan ”asylum”, turvapaikka, pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen. Vailla mitään oikeaa perustettakin saa täyden, vuosiakin kestävän tutkinnan, ja pystyy sen jälkeen välttämään pakkotoimia, elleivät turvapaikan edellytykset täytykään, ja siis jäämään sinne, minne väärin perustein tuli.”

Turvapaikan etsimisellä kriistilanteissa on pitkä historia. Kreikan sana asylia (ἀσυλία) tarkoittaa henkilön turvaa väkivallalta, pyhyyttä, koskemattomuutta ja paikkana nimenomaan turvapaikkaa. Useimmiten antiikin aikana tällainen paikka oli temppelialue; jos henkilö koki olevansa uhattuna, hän saattoi mennä jumalten luo suojaan, valkoiset villanauhat turvananojan merkkinä. Turvananojan koskemattomuus oli pyhä.

Niinpä antiikin asylia-käsitteen tuntevien mielessä (ja epäilemättä monen muunkin mielessä) Niinistön puhe sohaisi ikävästi särön perustavanlaatuiseen ideaan siitä, että väkivaltaa voi paeta. Niinistö kaiketi halusi tuoda esiin, että toisen maailmansodan jälkeen luotua turvapaikkajärjestelmää saatetaan joskus käyttää väärin perustein, enkä aio pidemmälti tässä puuttua siihen kiivaaseen keskusteluun, jonka Niinistön puhe herätti.

Jos Niinistö mietti turvananomisen motiiveja, sitä kyllä käsiteltiin jo kreikkalaisessa kirjallisuudessakin. Esimerkiksi Aiskhyloksen näytelmää ”Turvananojat” (Hiketides) voisi ajankohtaisuutensa vuoksi suositella teattereiden ohjelmistoon. Siinä yhdistyy kiinnostavasti kaksi keskusteluissa pinnalla olevaa teemaa: naisten kokema väkivallan pelko sekä turvananojan pyhä oikeus turvaan.

Aiskhyloksen tarina perustuu myyttiin, jossa viisikymmentä Danaoksen tytärtä eli danaidia pakenee Pohjois-Afrikasta Kreikan Argokseen välttääkseen pakkoavioliiton serkkujensa, viidenkymmenen Aigyptoksen pojan kanssa. Argoksen kuningas Pelasgos on kiperän paikan edessä. Tulijoilla on pyhä turvanojan oikeus, mutta Aigyptoksen poikien kanssa uhkaa sota, jos naisia ei luovuteta takaisin. Sota olisi tietysti vahingollinen oman maan kansalaisille. Pelasgos antaa kansansa päättää mitä tehdään. Argoslaiset päättävät auttaa Danaoksen tyttäriä, koska turvapaikkaoikeuden uhmaaminen olisi pahempi asia. Isä kertoo tyttärilleen hyvän uutisen:

”Me saamme asettua maahan asumaan
vapaina, loukkaamattomina, turvassa;
ei argoslainen eikä vieras kajota
saa meihin, vaan jos väkivaltaan tartutaan,
se kansalainen, joka evää apunsa,
menettää kotimaan ja kaikki oikeudet.”^[1]Aiskhylos, Turvananojat, 609–614. Suom. Maarit Kaimio. Säkeessä 610 käytetään sanaa asylia: ξύν τ’ ἀσυλίᾳ βροτῶν

Danaoksen puheesta käy ilmi, että kansalainen, joka kieltäytyy auttamasta voidaan tuomita maanpakoon ja kansalaisoikeuksien menettämiseen. Auttamattomuus oli siis rikos, joskaan ei tarkoitukselliseen murhaan verrattava.^[2]Kreikkalaisessta oikeudesta ja rangaistuksista, ks. esim. M. Kaimio, ”Väkivallan käsite ja kontrolli antiikin Kreikassa” teoksessa M. Kaimio, J. Aronen & J. Sihvola (toim.), Väkivalta … Continue reading Danaoksen tyttärille annettiin siis lupa asettua maahan asumaan; siinä Aiskhylos käyttää verbiä metoikein. Metoikit olivat oma ryhmänsä kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa; vapaita, mutta muualta tulleita asukkaita, jotka eivät saaneet kansalaisoikeuksia. He eivät voineet osallistua täysivaltaisina jäseninä valtion toimintaan (toki myös kansalaisnaisilla oikeudet olivat paljon miehiä kapeammat). Ehkä nykytermein voisimme verrata metoikkeja oleskeluluvan saaneisiin. Danaidien esiäiti Io oli lähtöisin Argoksesta, mutta ilmeisesti tämä syntyperä ei riittänyt kansalaisuuteen. Eikä edes se, että esi-isä oli ylijumala Zeus. Io oli joutunut pakenemaan Argoksesta mustasukkaisen Heran vihan tähden ja päätynyt Egyptiin.

Turvananojat-näytelmän lopussa sota tosiaan uhkaa, sillä Aigyptoksen pojilla oli vakaa aikomus toteuttaa avioliitot naisten kieltäytymisestä huolimatta. Vieraan maan ja eri jumalien lait ja tavat törmäävät. Kun Aigyptoksen pojat yrittävät väkivalloin riistää naisia laivaansa ja Pelasgos ihmettelee heidän röyhkeyttään uhmata turvapaikkaoikeutta, poikien airut sanoo: ”Minua eivät jumalanne pelota. En kasvanut, en elä niiden varassa.”

Turvananojat oli näytelmätrilogian ensimmäinen osa. Kaksi jälkimmäistä eivät ole säilyneet. Mytologian mukaan danaidit joutuivat taipumaan Aigyptoksen poikien puolisoiksi, eli Pelasgos ei lopulta pystynyt heitä puolustamaan. Mutta Danaoksella oli tyttärilleen ”ratkaisu”: hän käski heidän surmata kukin sulhasensa hääyönä. Yksi, Hypermestra, ei käskyä toteuttanut. Mahdollisesti myöhemmän myytin mukaan rangaistukseksi 49 tytärtä joutuivat manalaan kantamaan ikuisesti vettä vuotavaan astiaan. Emme tiedä miten Aiskhylos oli tarinan loppuvaiheet ratkaissut, sillä meille on säilynyt vain fragmentteja.

Tämän kevään aikana Kreikkaan ja Europpaan on saapunut turvananojia enemmän kuin Danaoksella oli tyttäriä. Eurooppalainen ”taakanjako” on vaikea kysymys, mutta selvää on, että Eurooppa ei ole antanut turvananojille yhtä selvää viestiä kuin Pelasgoksen kansa antoi danaideille. Tällä hetkellä monella tulijalla kenties on sellainen tunne, että he ovat joutuneet manalaan kantamaan vettä seulaan.