Professori James Clackson (University of Cambridge, Classics and Comparative Philology) piti Antiikin kielten ja kulttuurien oppiaineryhmässä (Helsingin yliopisto) esitelmän torstaina 21.4.2016. Aiheena Clacksonilla oli Greek Loans in Italy, hänen tutkimusaiheensa hänen johtamassaan projektissa Greek in Italy, joka toimii Cambridgen yliopistossa. Clacksonin projekti on myös kumppani omalle Act of the Scribe -projektillemme, jossa itse tutkin kreikan fonologista variaatiota muun muassa koptin kreikkalaisten lainasanojen tarjoaman evidenssin kautta, joten selvää on, että odotin luentoa mielenkiinnolla ja saavuin paikalle tavallisesta poikkeavasti suorastaan ajoissa. Koska en kuitenkaan ole latinisti enkä osaa muitakaan Italian historiallisia kieliä, oletin että suuri osa materiaalista menee minulta ohi vain vähällä ymmärryksellä. Olin pahasti väärässä.
Clackson antoi suurenmoisen johdannon aiheeseensa, tasolla joka olisi avannut asian vaikka juuri opinnot aloittaneelle peruskurssilaiselle, ja eteni loogisesti eteenpäin syvemmälle omaan tutkimukseensa ja varsinaisiin akuutteihin tutkimuskysymyksiinsä ja näiden alustaviin hypoteeseihin, tavalla joka kuulijalle tuntui kuin romaanin lukemiselta, juonen tiivistyessä loppua kohti ja pitäessä herpaantumattomassa otteessaan koko matkan ajan. Clackson käsitteli tutkimuksessaan kahta asiaa: onko kreikkalaisten lainasanojen osuus latinassa erityisen suuri verrattuna muihin saman ajan kieliin Italiassa (mm. sabellilaiset kielet kuten oski ja umbri, sekä ei-indoeurooppalainen etruski), ja toisena asiana esitti mielenkiintoiset uudet etymologiat etruskin jumalnimille Turan ja Turms, jotka etruskissa vastaavat kreikan Afroditea ja Hermestä.
Etymologiat tarkastelussa – heureka!
Aiemmin on ajateltu, että Turan koostuisi etruskin vartalosta tur– ’antaa’ ja jumalnimille tyypillisestä suffiksista –an; Clacksonin hypoteesin mukaan tämä saattaa kuitenkin olla harhaanjohtava tulkinta, ja nimi koostuukin kreikkalaisista elementeistä, jotka perustuvat jumalista puhekielessä käytettyihin datiivimuotoisiin epiteetteihin eli lisänimiin. Vaikka linkki Turan-muotoon ei vaikuta äkkiseltään ilmiselvältä, yhteys löytyy kun asiaa ajattelee puhutun kielen tasolla: nopeassa puheessa datiivimuotoinen lisänimi lyheni hyvinkin uskottavasti muotoon, joka etruskinimen pohjana ilmeisesti oli. Miksi sitten datiivimuoto? Datiivi edustaa määränpäätä tai vastaanottajaa, joten se on muoto, jota jumalaa palvoessa tai tälle uhratessa käytettiin, siis muoto, joka useimmin kuultiin. Juuri tämä aspekti Clacksonin tutkimuksessa perustuu puhutun kielen tasoon.
Turmsin pohjana taas on ajateltu olevan sama muoto eri suffiksilla varustettuna, ja lisäksi –s, joka tyypillisesti esiintyy etruskissa jumalnimien lopukkeena. Clackson esitti myös tälle nimelle erilaista etymologiaa taas perustuen esikuvajumalan puhekieliseen muotoon. Asiaan vaikutti myös se, että etruskissa ei ilmeisesti ollut lainanimessä ollutta o-äännettä (tai ainakaan kirjainmerkkiä sille), joten se on korvattu äidinkielessä olevalla u:lla. Etruskin vokaalinvaihdoksilla ja lopputavun poistolla nimen lopputulokseksi muodostuu Turm. Kun lisätään jumalnimille tyypillinen sananloppuinen –s, etenkin suomalaisille kuuluisa etruskinimi on valmis. Turms. Päättelyketju vaatii hieman työtä ja uskallusta, mutta toisaalta suomestakin löytyy vastaavia lyhennyksiä jumalille puhuttaessa, esimerkiksi ’sus siunakkoon!’ (Jeesus siunatkoon) ja vaikkapa hieman toisensävyinen lausahdus ’jumalauta’ (Jumala auta). Tässä ei siis sinänsä ole mitään ihmeellistä, vaan ajatteluketju on aivan looginen, kun asiaa ajattelee puhutun kielen kautta.
Pidän Clacksonin uutta rekonstruktiota näiden nimien suhteen uskottavana. Samalla ne todistavat, ettei latina kantanut muinaisen Italian kielistä sen kummempaa ylivaltaa kreikan lainojen suhteen, koska lopulta näyttää siltä, että etruski on lainannut suoraan kreikasta useamman jumalnimen kuin latina: ainakin Apollonin, Persefonen, Artemiksen, Afroditen ja Hermeen. Latinassa näistä on vain yksi suoraan kreikasta lainattu, roomalaisittain Apollo. Odotamme Clacksonin artikkelia aiheesta suurella mielenkiinnolla.
Hyvän tutkijan tunnusmerkit – ”it is a bit of a leap”
Vuosien aikana oman alani ja osaamiseni vain kavetessa väitöskirjan tekijälle tyypillisesti olen moneen kertaan menettänyt uskoni siihen, onko tutkimuksessani mitään järkeä ja kiinnostaako kuolleiden kielten fonologinen tutkimus ketään. Olen tasaisin väliajoin unohtanut sen, minkä tiedän, ja minkä aina muistan Claksonin tapaisia suuria tutkijoita kuunnellessani: kun on tarpeeksi innostunut, on tarpeeksi hyvä. Silloin muitakin kiinnostaa kuunnella, mitä sanottavaa sinulla on. Hyvän tutkijan tunnusmerkki ei ole muodikkaiden aiheiden tai uusimpien pedagogisten suuntausten täydellinen hallitseminen, vaan intohimo tietoon, aito kiinnostus omaa tutkimusalaansa kohtaan.
Antiikin kielten tutkijan kohdalla tutkimus on usein haasteellista koska jäljellä on vain kirjoitetut lähteet, ja usein nekin ovat hyvin fragmentaarisia. Todisteet voivat pinnallisesti tarkasteltuina osoittaa väärään suuntaan, jos tutkija ei ole tarkkana ja ota kaikkia olosuhteisiin vaikuttavia asioita huomioon, kuten saimme huomata Turmsin etymologiasta ja sen aiemmista kieli-/sosiohistoriallisista tulkinnoista. Clackson itse ihmetteli, miten kukaan muu ei ollut tajunnut tätä ilmiselvää nimen etymologiaa, mutta kuten hän itse sanoi myös, ”it is a bit of a leap”. Toisin sanoen, hyvän itaalisten kielten laajan osaamisen lisäksi vaatii mielikuvitusta ja ennakkoluulottomuutta poiketa varhaisemmista tutkimuslinjoista ja yhdistää toisaalta toistenkin itaalisten kielten tarjoama evidenssi kreikan laajahkosta vaikutuksesta niissä, vaikka tekstiaineistoa on tarjoalla vähemmän kuin latinasta, ja toisaalta kreikan puhuttu taso, joka Turmsin nimimuodon pohjalla ilmeisesti on. Lisäksi on otettava huomioon sinänsä itsestään selvältä tuntuva seikka eli kielen kirjoittajan oman äidinkielen fonologian vaikutus, eli se, miten vierasperäistä sanastoa omaan kieleen sisällytetään. Esimerkiksi suomen vakiosanastoon kuuluva pihvi on lainasana englannin sanasta beef, jota on muokattu äänteellisesti suomeen paremmin sopivasti: soinnillinen konsonantti b on korvattu meille paremmin sopivalla p:llä, ja alkuperäsanan f sekvenssillä h-v. Aivan samoin Turmsin kohdalla kreikan o on korvattu etruskissa u-äänteellä, koska etruskin fonologiaan ei (ilmeisesti) sisältynyt o:ta. Tämä voi vaikuttaa selvältä, jos osaa kumpaakin kieltä, mutta sen lisäksi täytyy osata kiertää se, että etruskissa itse asiassa on tur-juuri joka tarkoittaa jotain; täytyy siis osata kyseenalaistaa pinnalta tarkastellen ilmeisempi vaihtoehto, joka tarkoittaa jotain kielen omassa sanastossa, hylätä se sattumana, ja korvata se lainasanalla vieraasta kielestä. Usein tällaista voi olla vaikea perustella, koska emmehän me kuolleiden kielten tutkijat voi keneltäkään kysyä kumpi muoto tai etymologia on oikea. Tässä tapauksessa hypoteesia kuitenkin tukee tarpeeksi selvästi aihepiiri, eli se, että kyse on mytologisesta nimistöstä, jonka piirissä etruski on ottanut muitakin lainoja vastaan kreikasta: mm. kreikan Apollo (Άπόλλων Apollōn) on etruskissa Apulu tai Aplu, samoin korvaten kreikan o:n etruskissa u:lla.
Kielikontaktitutkimuksen periaatteista
Clacksonin luennon tärkeimpiä anteja oli, kuinka paljon voidaan saada selville historiallisista kielitilanteista, kun kielten tuntemus on tarpeeksi laaja – kielikontaktitutkimuksessa pitäisi aina tuntea tarpeeksi hyvin kummatkin tutkittavat kielet, ettei vääränlaisia yleistyksiä syntyisi. Toinen tärkeä muistutus oli se, että myös näitä kuolleita kieliä pitäisi tutkia kuten moderneja, edelleen puhuttuja kieliä, ottaen huomioon fonologinen ja foneettinen taso. Kolmantena huomiona on erityisesti kuolleiden kielten tutkimuksessa osattava ottaa huomioon sosiopoliittinen tilanne tutkimuksen kohteessa. Mikä oli kreikan asema Italiassa tutkimusaikana? Vaikuttiko kreikka etruskiinkin kuten latinaan; mikä oli etruskien asenne vieraan kielen lainasanoja kohtaan? Roomalaisten kreikanihailu on meille hyvin kirjallisista lähteistä tunnettu asia, mutta etruskinkielisiä tekstejä on olemassa hyvin rajallinen määrä, eikä tällaista sisältöä ole niistä löytynyt; suurin osa teksteistä on hautapiirtokirjoituksia eikä esimerkiksi runoutta ole säilynyt lainkaan. Kieltenpuhujat eivät tähän voi enää vastata kuten nykykielten tutkimuksessa. Kuitenkin kun nämä kolme tärkeää asiaa kohtasivat Clacksonin tutkimuksessa, oli hänen mahdollista sivuuttaa pinnallisemman aiemman tarkastelun etymologiat nimille Turan ja Turms, tarkentaa tietoa niistä ja päästä samalla hieman syvemmälle esimerkiksi etruskien historian tuntemusta. Näin voimme vihdoin kuulla kuolleiden kielten puhuvan.
Kuva: fresko etruskihaudassa Tarquiniassa (Tomba dei Leopardi).
Copyright: Waugsberg (Wikimedia Commons).
[Tekstiä muokattu 9.5.2016]
Onko nimen Turan yhteys kreikan sanaan τύραννος (toki feminiinisenä — ts. ’Valtiatar’ tms.) eksplisiittisesti hylätty? En ole ehkä ajan tasalla tässä kysymyksessä.
Hei Timo, ja kiitos kysymyksestäsi! Clackson ei esitelmässään maininnut mitään tuon suuntaista selitysvaihtoehtoa vaan etymologia pohjautui etruskiin. Koska kuitenkin tutkimus on hänellä vielä kesken, tarkkoja vastauksia emme mielellämme käsittele tässä; odotamme siis hänen artikkeliaan aiheesta. Voimme tietenkin tänne laittaa tiedon siitä sen ilmestyttyä!