Antiikin lohduttajat, lääketiede ja filosofia

Skottikirjailija Muriel Spark (1918–2006) palaa romaaneissaan toistuvasti Vanhan testamentin Jobin kirjaan. Raamattu kertoo, että kun Jumalan koettelema Job oli täynnä märkiviä paiseita ja istui jätekasan päällä kaapimassa itseään ruukunpalalla, kuolemaa toivoen, hänen ystävänsä saapuivat lohduttamaan häntä. Sparkia kiehtoi näiden ystävien tarjoaman lohdutuksen hedelmättömyys: ystävien ja Jobin väliset keskustelut kiertävät kehää eikä todellista kommunikaatiota tapahdu, puhumattakaan siitä että Jobin kärsimys näiden keskustelujen myötä lievittyisi. Spark antaa ymmärtää, että juuri tässä ihmisen pakottavassa halussa ja väistämättömässä kyvyttömyydessä auttaa kärsivää piilee Jobin kirjan syvä inhimillisyys.

Jobin kirja ja Sparkin kepeiden romaanien tummat pohjavirrat vievät ajatukseni kulkutautiin, joka surmasi miljoonia ihmisiä Rooman valtakunnassa filosofikeisari Marcus Aureliuksen aikana ja jota antiikin suurin lääkäri, Marcuksen hovissakin työskennellyt Galenos nimitti ”suureksi rutoksi” (ὁ μέγας λοιμός). Tätä ”ruttoa” on tavallisimmin arveltu isorokoksi, Euroopassa sittemmin yleistyneeksi, mutta viime vuosisadalla aggressiivisten maailmanlaajuisten rokotuskampanjoiden myötä tyystin hävitetyksi taudiksi. Antiikin sairauksia kuvaavien tekstien lukeminen voi toisinaan olla lähes sietämätöntä, niin suurta ja toivotonta niiden kuvaama inhimillinen kärsimys on. Toisinaan, hetkinä joina lääketieteen kiistaton edistys kirkastuu meille, haluaisimme ojentaa auttavan käden vuosituhansien yli, huutaa kuilun yli oikean vastauksen antiikin ajattelijoita turhaan askarruttaneisiin kysymyksiin. Ja silti toivottomuuden tunne tuntuu olevan meidän puolellamme historiaa: Antiikin ihmiset eivät kokeneet olevansa perustavasti kykenemättömiä lievittämään kärsimystä ympärillään. Päinvastoin.

Antiikissa sairasvuoteen ääreen saapui kaksi väkevää lohduttajaa, lääketiede ja filosofia, antiikin hyvän elämän tieteet. Näiden kahden tiedon, taidon ja tradition voimaan ja kykyyn näyttävät uskoneen niin auttajat kuin autettavatkin – huolimatta kummankin alan jakautumisesta useisiin keskenään erimielisiin ja riitaisiin koulukuntiin. Filosofia ymmärrettiin ”sielun lääketieteeksi”, sillä sen tehtävänä oli sielullisen kärsimyksen lievittäminen ja ehkäisy, jopa sielun kohottaminen yli-inhimillisen, jumalankaltaisen haavoittumattomuuden tilaan.^[1]Filosofia esitetään ”sielun lääketieteenä” erityisesti hellenistisessä filosofiassa ja analogiaa käyttävät niin stoalaiset, epikurolaiset kuin skeptikotkin, mutta jo Demokritos (DK B 31) … Continue reading Mutta filosofisen elämäntavan uskottiin lisäävän myös ruumiin terveyttä, elinvoimaisuutta ja jopa pitkäikäisyyttä. Lääketiede puolestaan ehkäisi ja hoiti ruumiin sairauksia, mutta mahdollisti myös sielun terveyden ja hyvinvoinnin. Galenos antaa ymmärtää, että lääketieteen keinoin on mahdollista esimerkiksi tavoitella suurempaa itsehillintää sekä kohentaa älyllisiä kykyjä.^[2]”Sielun riippuvaisuus ruumiin sekoituksista”, Quod animi mores corporis temperamenta sequantur (Ὅτι ταῖς τοῦ σώματος κράσεσιν αἱ τῆς ψυχῆς … Continue reading

Vuonna 2017 aloittanut Koneen Säätiön rahoittama tutkimushanke Terveys, sairaus ja haurauden kohtaaminen antiikin ajattelussa pureutuu kysymyksiin ihmiskehon ja -terveyden hauraudesta, sairauteen liittyvästä kärsimyksestä sekä antiikin lääketieteen ja filosofian rooleista tämän kärsimyksen torjujina ja lievittäjinä. Hankkeessa tarkastellaan toisaalta filosofian ja lääketieteen teorioita ihmiskehosta ja -sielusta sekä niiden terveydestä ja hyvinvoinnista ja toisaalta filosofian ja lääketieteen keinoja ja käytäntöjä terveyden ja hyvinvoinnin turvaamisessa ja sairauksien ehkäisyssä ja parantamisessa. Hankkeessa tehdään kansainvälisesti kunnianhimoista filosofian historian, aatehistorian ja tieteenhistorian perustutkimusta antiikin kreikan- ja latinankielisten tekstilähteiden pohjalta. Tarkemmin määritellyt tutkimuskysymykset ja -tavoitteet liittyvät erityisesti antiikin seksuaalilääketieteeseen, filosofian ja lääketieteen rooleihin mielenterveyden häiriöiden diagnostiikassa ja hoidossa sekä kehon terveyden ja sairauden merkitykseen antiikin filosofisissa käsityksissä onnellisuudesta ja hyvästä elämästä.

Hankkeessa työskentelee kesästä 2018 alkaen kaksi kokopäiväistä tutkijaa, allekirjoittanut sekä FT Mika Perälä. Olemme kumpikin väitelleet Helsingin yliopistossa antiikin filosofiaan liittyvistä aiheista, minä kreikkalaisen filologian ja Mika teoreettisen filosofian puolella. Kansainvälisten monografioiden ja artikkelien lisäksi tavoitteenamme on tuoda hankkeen teemoja suomalaisen yleisön ulottuville suomenkielisten artikkelien ja esseiden myötä. Hankkeen aikana valmistuu muun muassa ensimmäinen suomennosvalikoima Galenoksen kirjoituksista.

Jobin kirjan lopussa Jumala tuomitsee Jobin kelvottomat lohduttajat. Historian tällä puolen voimme toimia paitsi myöhästyneinä myötäeläjinä, myös tuomareina. Historia on tuominnut ankarammin antiikin lääketiedettä kuin filosofiaa, vaikka kummankaan vaikuttavuudesta omana aikanaan ei ole eikä voi olla nykystandardien mukaista tietoa. Lääkärien kyky tehdä pahaa oli epäilemättä suurempi: heidän keinovalikoimaansa kuului esimerkiksi myrkyllisiä lääkeaineita sekä veren vuodattamista heikkokuntoisista potilaista. Eräässä potilastapauskertomuksessa Galenos, suoneniskennän vannoutunut kannattaja, vertaa itseään leikkisästi teurastajaan. Emme voi ratkaista vaikuttavuuden kysymyksiä, mutta tutkimuksellisten tavoitteiden ohella hankkeemme kysyy, millaisia ajatuksia ja tunteita sairauksien ja sairastamisen historia herättää. Mitä ajattelemme antiikin potilaista ja heidän saamastaan lohdutuksesta? Miten jälkimaailma arvioi meidän aikamme kärsiville tarjoamaa lohdutusta kahden vuosituhannen päästä?

Yhteystiedot:
marke.ahonen@helsinki.fi
mika.perala@helsinki.fi

Artikkelikuva: Ilja Repin, Job ja hänen ystävänsä (1869), lähde: Wikimedia Commons.