Hämärän rajamailla – kurkistus roomalaisiin makuukamareihin

Kolmasosa ihmiselämästä kuluu nukkuen. Unitutkimuksesta onkin viime aikoina tullut erittäin suosittu tieteenala, etenkin luonnontieteiden saralla. Unitutkimus on kaiken kaikkiaan erittäin aktiivista tällä hetkellä, liittyyhän nukkuminen niin selkeästi ihmisten hyvinvointiin. Unettomuus ja uneen liittyvät häiriöt ovat selkeästi yhteydessä niin invalidisoiviin mielenterveysongelmiin kuin useisiin fyysisiinkin sairauksiin. Unettomuus voi myös johtaa tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin ja tätä kautta työkyvyttömyyteen. Univaje onkin suoranainen kansantauti. Unitutkimuksella ja parhaiden nukkumiskäytäntöjen selvittämisellä onkin ensisijainen merkitys ihmisten hyvinvoinnille.

Nukkuminen ei kuitenkaan ole silkkaa biologiaa

Nukkumista ja nukkumisjärjestelyjä kulttuurihistoriallisena ilmiönä aivan 2000-luvulla lähestytty myös sosiologisesta näkökulmasta, jonka mukaan siihen miten, missä, milloin ja kenen kanssa nukumme ja miten nämä käytännöt ovat muovautuneet vaikuttavat varsin useat kulttuuriset, sosiaaliset sekä historialliset tekijät, eikä nukkumista voi näin ollen pitää yksinomaan fysiologisena toimintona ilman sosiaalista ulottuvuutta.[1]Tärkeimpinä S. J. Williams, Sleep and society: sociological ventures into the (un)known…, London 2005 sekä Surreyn yliopiston Sleep Group. Lapin yliopiston New Sleep Order toimi vuosina … Continue reading

Tätä kysymyksenasettelua on hyödynnetty lähiaikoina myös historiallisessa unitutkimuksessa, etenkin R. Ekirchin Euroopan esimodernia nukkumiskulttuuria käsittelevässä teoksessa At day’s close: night in times past (2005) sekä omassa väitöskirjatutkimuksessani Roman Sleep, joka keskittyi selvittämään miten, missä, milloin ja kenen kanssa antiikin roomalaiset nukkuivat, mitkä tekijät vaikuttivat näiden järjestelyjen taustalla ja mitä ne kertovat meille roomalaisesta yhteiskunnasta.

Roomalaisten nukkumiskäytäntöjen tutkimus

Sosiaalisia lähtökohtia ja kulttuurin vaikutusta painottavasta näkökulmasta ei nukkumista antiikin Roomassa ole aiemmin juuri tutkittu systemaattisesti. Yksittäisistä nukkumiseen liittyvistä aiheista, kuten vaikkapa cubiculum-makuuhuonetilasta sekä roomalaisten iltapäivälevosta (”siestasta”) on kuitenkin olemassa jo jonkin verran aiempaa tutkimusta.[2]Etenkin A. Riggsby, “’Public’ and ’private’ in Roman culture: the case of cubiculum” in JRA 10 (1997); T. Wiedemann and K. Dowden (eds.) Sleep, Bari 2003; A. Anguissola, Intimità a … Continue reading Tämän lisäksi nukkumiseen liittyviä aspekteja on sivuttu myös sosiaalihistoriassa sekä arkeologisessa tutkimuksessa, etenkin roomalaisen talon tilatutkimuksessa mm. A. Wallace-Hadrillin ja P. Allisonin johdolla.[3]Etenkin A. Wallace-Hadrill, ”The Social Structure of the Roman House” in PBSR 56 (1988) ja A. Wallace-Hadrill, Houses and society in Pompeii and Herculaneum, Princeton 1994; P. M. … Continue reading

Selvitin väitöstutkimuksessani roomalaisten nukkumisjärjestelyjä kahden aineistotyypin kautta. Latinankielisestä kirjallisuudesta etsin mainintoja roomalaisen talon tilankäytöstä makuuhuonetilojen ja nukkumisjärjestelyiden osalta keskittyen myöhäistasavallan ja keisariajan Italiaan. Arkeologista ja rakennushistoriallista materiaalia tutkimalla tarkastelin nukkumisen materiaalisia jäänteitä, tarkemmin sanoen Keski-Italian Campanian maakunnassa sijaitsevan Herculaneumin kaupungin yksityistalojen makuuhuonetiloja.

Herculaneumin makuuhuoneet

Arkeologisessa tutkimuskirjallisuudessa huonetiloja on perinteisesti identifioitu pääsääntöisesti arkkitehtonisten elementtien perusteella sekä koristelua hyödyntäen. Makuutilan, eli cubiculum-nimellä kulkevan huoneen kohdalla identifikaation perusteena on perinteisesti pidetty sängylle sopivaa syvennystä seinässä sekä mosaiikein sängylle erotettua paikkaa ja makuutiloiksi on arkeologisissa kohteissa, kuten Pompejissa ja Herculaneumissa, useimmiten nimetty pienet, suljettavat huoneet keskushallin (atrium) laidalla. Kun pompejilaistalojen tilojen löytöaineistoa on tutkittu tarkemmin, on kuitenkin havaittu, ettei tämä tapa ole luotettava peruste makuuhuoneen tunnistamiseksi arkeologisessa materiaalissa.[4]1999. P. M. Allison, Pompeian Households: An Analysis of the Material Culture, 2004. Tästä syystä päätin omassa työssäni etsiä ja identifioida mahdollisia makuutiloja löytöjen, eli sänkyjäänteiden perusteella. Herculaneum onkin tätä varten mitä mainioin kohde, sillä kaupungissa on säilynyt poikkeuksellisen paljon hiiltynyttä orgaanista ainesta, mukaan lukien sänkyjä.

Herculaneumin kaupungissa jäänteitä vuoteista on löytynyt 27 talosta, yli 40 eri tilasta. Aiemmassa tutkimuksessa arkkitehtonisin perustein tehdyt identifikaatiot osoittautuivat epäluotettaviksi myös Herculaneumissa ja itse asiassa kaupungin (pohjakerroksen) makuuhuoneissa seinäsyvennys ja sänkylöytö huoneessa ovatkin itse asiassa harvinainen yhdistelmä. Sen sijaan toinen aiemmassa tutkimuksessa esitetty olettamus sai vahvistusta: yleisin makuutilan sijainti pohjakerroksessa on atriumin, eli keskushallin sivuhuoneena tai sen läheisyydessä. Tämän ohella kaupungista löytyi kuitenkin myös monia makuutiloja, jotka avautuvat esim. käytävään, etuhuoneeseen tai porrastasanteelle avointen keskustilojen, atriumin tai peristyylin (pylväskäytävien ympäröimän sisäpihan) sijaan. Vaikka monet makuuhuoneet sijaitsivatkin talon etuosassa, oli nukkujien yksityisyys otettu rakentamisessa myös huomioon. Useimmat makuuhuoneet ovat suljettavia tiloja,[5]Mm. T. Lauritsen, “The form and function of boundaries in the Campanian house,” teoksessa A. Anguissola (toim.): Privata luxuria – towards an archaeology of intimacy (Munich 2013). ja toisaalta makuuhuoneita löytyy kaupungista myös talojen perältä (kuvat 1.-2.) sekä yläkerroista, joissa yksityisyyden aste korkeampi.

Kuva 1. Casa dello Scheletro III, 3
Kuva 1. Casa dello Scheletro III, 3

Karttaan on merkitty talossa III,3 tehdyt sänkylöydöt kahdessa alakerran makuutilassa (16, 18) sekä yhdessä yläkerran tilassa (UF), jonka sijainti on hieman epävarma. Tämän lisäksi sänkyjäänne on löydetty myös isosta ja avoimesta huoneesta nro 6, jonka voidaan tulkita ruokasaliksi. Kuvaan myös merkitty muutamia latinankielisiä nimiä, joita campanialaisten talojen huoneista tutkimuksessa usein käytetään, cub(iculum) = makuuhuone, atrium = keskushalli, tablinum = työhuone, nymphaeum = suihkulähde. Tällaisten nimitysten käytössä on syytä huomata, että nämä ovat tutkimuskirjallisuudessa käytettyjä konventioita, eivätkä ne välttämättä kerro kuinka tilaa on todellisuudessa käytetty tai miten talojen asukkaat ovat näitä tiloja nimittäneet. Esimerkiksi tästä talosta sänkyjä ei ole löytynyt cubiculumeiksi nimetyistä huoneista atriumin alueella tai sen välittömässä läheisyydessä. Näiden huoneiden funktio jääkin epäselväksi.

 

Kuva 2. Casa dello Scheletro III, 3. Makuuhuoneen 18 oviaukko
Kuva 2. Casa dello Scheletro III, 3. Makuuhuoneen 18 oviaukko

Antiikin kirjallisuudessa rakentajille annetaan ohjeeksi sijoittaa makuutilat itään päin aamuauringon hyödyntämiseksi, mutta Herculaneumissa makuuhuoneita avautuu kaikkiin ilmansuuntiin, ja ikkunat on suunnattu joko kadulle, kortteleiden sisällä sijaitseviin valokuiluihin sekä ainakin yhdessä tapauksessa myös naapuritalon atriumiin! Viimeksi mainitussa tapauksessa selittävänä tekijänä saattavat olla joko rakennusrasitteet, jotka määrittävät valon saantia tiiviissä kaupunkikortteleissa, tai talojen yhteinen omistajuus.[6]Ks. lisää Wallace-Hadrill 1994, 199.

Makuuhuoneet näyttäisivät olleen pysyvästi samassa käytössä ja vain tietynlaisista huoneista on löytynyt sänkyjä. Herculaneumin sänkyjäänteet ovat keskenään samanlaisia, eikä esinetyypin perusteella voida päätellä, onko kyseessä ruokailuun käytetty leposohva vai nukkumiseen tarkoitettu sänky.[7]S. T. A. M. Mols, Wooden furniture in Herculaneum: form, technique and function (Amsterdam 1999), 37-38. Olen tulkinnut makuuhuoneiksi pienet ja suljettavat tilat ja ruokasaleiksi avoimet, suurikokoiset huoneet, joista sänkyjäänne on löytynyt. Ala- tai tablinum -nimillä kutsutuista huoneista[8]ala: ”siipi”, tablinum ”isännän työhuone”: typologisesti roomalaistaloista erotettavia huonetiloja, joista tutkimuskirjallisuudessa käytetään näitä latinankielisiä termejä. … Continue reading tai suurista avoimista tiloista (atrium, peristyyli) ei ole löytynyt merkkejä sängyistä.

Kaupungista on löytynyt myös viitteitä lasten nukkumapaikoista. Toinen on kehto, joka löytyi huoneesta, jonne talon asukkaat olivat – turhaan – paenneet tulivuorenpurkausta. Toinen on pienikokoinen sänky, joka löytyi aikuiselle mitoitetun sängyn vierestä.

 

Kuvat 3 ja 4: sänky ja kehto. Kuvateksti: Herculaneumista löydetty sänky sekä kehto konservoitavina.

Kuva_3_sänky

Kuvat 3 ja 4: Herculaneumista löydetty kehto sekä sänky konservoitavina.

Kirjallisuus kertoo: missä roomalaiset nukkuivat

Makuuhuonekuvauksia löytyy roomalaisesta kirjallisuudesta yllin kyllin. Edellä jo mainittu nimitys cubiculum on yleisin nimitys makuuhuoneelle. Cubiculum todisti niin yöunia kuin hurjempaakin menoa, paitsi eroottiset aiheet myös makuuhuoneisiin sijoittuvat väkivaltakuvaukset ovat kirjallisuudessa yleisiä. Makuutilan nimityksiä saattoivat olla myös kreikkalaisperäinen thalamus sekä mitä tahansa lukittavaa tilaa merkitsevä conclave. Cella-nimitystä puolestaan voitiin käyttää orjien vaatimattomista asuinhuoneista.

Myös sängyllä on useampi latinankielinen nimitys lectu(lu)s, cubile, ja torus viittaavat leposohva-tyyppiseen esineeseen ja grabatu(lu)s kevyempään telttavuoteeseen. Lattialle sijatut matot ja olkipatjat nukkumapaikkana esiintyvät vain harvakseltaan lähdemateriaalissani; lieneekö syy siinä, että lähdeaineisto on vahvasti vinoutunutta ja kertoo pääosin eliitin edustajista, vai siinä että oikea sänky, siis jalallinen esine on todella ollut varsin yleisesti käytössä ja myös orjien ja köyhimmän kansanosan nukkumapaikkana? Muutamia mainintoja nukkumiseen käytetyistä alustoista kuitenkin teksteissä vilahtelee ja nämä esiintyvät nimenomaan orjien nukkumisesta kertovien tekstien yhteydessä. Uskaltanemme siis tehdä olettamuksen, että orjat saivat tyytyä olkipatjoihin oikeiden sänkyjen sijaan.

Aiemmassa roomalaistalon tutkimuksessa on vallalla ollut pitkään käsitys, jonka mukaan roomalaistalojen tilat olivat monikäyttöisiä, eikä toimintoja ole selkeästi eriytetty eri tiloihin. Myöskään nukkumisen ei ole katsottu tarvinneen erityistä, erillistä tilaa, vaan useissa tutkimuksissa on esitetty nukkumapaikkojen vaihdelleen taloissa alituiseen ja määräytyneen lähinnä nukkujan omien mielihalujen mukaan. Usein kuulee myös väitettävän etteivät nukkumapaikat olleet erityisen yksityisiä, eikä yksityisyyttä osattu edes vaatia.[9]Yksityisyydestä roomalaistalossa, ks. esim. Wallace-Hadrill 1988 ja 1994, 44; J. Clarke, The houses of Roman Italy 100 B.C.-A.D. 250: ritual, space, and decoration, Berkeley, 1991; K. M. D. … Continue reading

Lähteiden tarkempi tutkiminen ja tulosten analysointi tilankäytön teorioiden valossa osoittaa kuitenkin nämä käsitykset harhaanjohtaviksi.[10]Tilankäytön teorioista esim. S. Kent (ed.): Domestic architecture and the use of space: an interdisciplinary cross-cultural study, Cambridge 1990; B. Rössler, The Value of Privacy, Malden 2005. Latinankielisistä teksteistä käy selvästi ilmi kuinka erilaisilla huonetiloilla oli eriytetyt funktiot, jota myös monimuotoinen terminologia heijastelee. Esimerkiksi makuuhuoneen (cubiculum) ja ruokailutilan (triclinium) välinen ero roomalaisylimystön kaupunkitaloissa hyvin selvä. Huonetilat erosivat niin käytöltään kuin nimitykseltään, eikä ruokasalin ruokailusohvilla nukkumista pidetty sopivana. Roomalaiseliitin teksteistä käy myös hyvin selväksi yksityisyyden arvostaminen: makuuhuoneiden tuli olla rauhallisia tiloja, joihin saattoi vetäytyä häiriöttä. Makuuhuoneiden ovet olivat suljettavia, huoneeseen pääsy vaati kutsun ja orjat nukkuivat makuuhuoneiden ulkopuolella. Makuuhuoneet olivat myös pysyvästi samassa käytössä, eikä makuupaikkaa vaihdeltu hetken mielijohteesta.

Kirjallisuudessa cubiculum asetetaan usein vastinpariksi asiainhoidolle kaupungin turuilla ja toreilla. Kiireinen kaupunkielämä koettiin usein väsyttäväksi ja monet kirjailijat kertovatkin kuinka varakkaat ihmiset vetäytyivät hälinästä ja stressaavista sosiaalisista tilanteista rauhallisempiin paikkoihin kuten esikaupunkihuviloille tai maaseudulle. Köyhät kaupunkilaiset eivät voineet kuitenkaan turvautua tällaiseen keinoon. Runoilija Juvenalis (n. 60-135) kuvaakin osuvasti, kuinka unettomuus on vaaraksi vähävaraisen kaupunkilaisen terveydelle:

Kaupungissa niin moni kuolee sairaana ja valvoen… kukapa saisi vuokrakasarmissa unta? Vain varakkaat nukkuvat kaupungissa! Siinäpä sairauden syy: kärryjen räminä kadunkulmilla ja kuljettajien kaikuvat huudot (satiiri 3,232-241).

Kenen kanssa roomalaiset nukkuivat?

Yksi unitutkimuksen kysymyksistä on selvittää kuka nukkuu kenenkin kanssa. Nukkuvatko pariskunnat yhdessä, lapset yksin vai vanhempiensa seurassa, vaiko mahdollisesti hoitajan kanssa? Entä esiintyykö yhteisöllistä nukkumista, joissa useammat aikuiset jakavat makuutilan? Roomalaisissa yksityistaloissa yhteisöllinen nukkuminen, ainakaan isäntäperheen, familian, kesken ei näyttäisi olleen yleinen ratkaisu. Pariskunnat jakoivat sängyn tai joissakin tilanteissa nukkuivat erillään. Esimerkiksi uskonnolliset rituaalit saattoivat vaatia puhtaussäännöksiä, joiden vuoksi yhteisestä sängystä oli hetkeksi luovuttava. Tämähän harmitti monia tulisia rakastajia! Kirjallisuudessa tavataan myös varsin inhimillisiä seikkoja syynä erillisiin makuutiloihin, kuten yöllisiä riitoja ja muita ryppyjä rakkaudessa.

Jonkinasteista yhteisöllistä nukkumista roomalaismaailmastakin tunnetaan. Makuutilojen jakaminen oli yleistä armeijassa, myös matkakuvauksissa tavataan matkalaisia, jotka jakavat makuuhuoneen ja jopa sängyn majatalossa. Muutama erikoisuus makuuhuoneen jakamisesta myös yksityiskodissa tunnetaan. Esimerkiksi Valerius Maximus (4,3,3) ihastelee kuinka Julius-Claudiusten sukupiiriin kuuluneen Drusuksen leskeksi jäänyt vaimo Antonia ei ottanut itselleen uutta miestä, vaan jakoi vuoteen anoppinsa kanssa. Kuvausta voinee kuitenkin pitää pikemminkin symbolina äärimmäisestä aviollisesta uskollisuudesta kuin todellisesta, yleistettävästä tilanteesta. Makuuhuone (etenkin cubiculum sekä thalamus) sekä sänky (lectus) esiintyvät metaforina rakkaudelle, siveydelle sekä avioliitolle.

Lasten nukkumisjärjestelyistä on meille säilynyt valitettavan vähän tietoa; vähäisistä lähteistäkin voidaan kuitenkin päätellä, että lapset otettiin huomioon tilankäytön suunnittelussa ja nukkumisjärjestelyissä. Vastasyntyneiden hoitoon ja nukuttamiseen annettiin ohjeita, joista osa itse asiassa samankaltaisia kuin mitä nykypäivänä pienten lasten vanhemmille jaetaan. Gynekologisen oppaan kirjoittanut Soranos (Gyn. 2,26, 2,37). mainitsee kuinka pikkuvauvan olisi hyvä nukkua hoitajansa lähellä samassa huoneessa, muttei kuitenkaan samassa sängyssä. Kaikkia Soranoksen hoito-ohjeita ei kuitenkaan kannata noudattaa tunnontarkasti, hänen mukaansa muun muassa äidinmaito ei ole soveliasta lapselle ensimmäisten viikkojen aikana. Vanhempien lasten nukkumisesta on jopa vielä vähemmän lähdeaineistoa, mutta viitteitä on siitä, että etenkin varakkaissa perheissä ja etenkin keisaripalatsissa lapsilla olisi ollut omat makuuhuoneet, toisaalta myös mainintoja makuutilan jakamisesta niin vanhempien kuin sisarusten kanssa esiintyy, joskin harvakseltaan.

Kuten yllä mainittiin, palvelusvuorossa olevien orjien tiedetään nukkuneen vartiossa isäntäväen makuuhuoneen ulkopuolella kynnyksellä, ei siis pääsääntöisesti makuuhuoneen sisällä, vaikka yksittäisiä viitteitä tähänkin käytäntöön löytyy. Muuten orjat saivat toki olla isäntäväen makuuhuoneissa mikäli heillä siellä oli työtehtäviä suoritettavana. Muutenkin sosiaalinen asema talossa vaikutti siihen, miten nukkuminen oli järjestetty ja kontrolli niin lasten kuin palvelusväenkin nukkumapaikoista oli viime kädessä perheen päällä. Kirjallisuudessa esiintyy myös kuvauksia huolettomista orjista jotka nukkuvat, kun isäntäväki valvoo. Vastaavasti tunnemme myös kuvauksia orjista, jotka edustavat äärimmäistä uskollisuutta ja uhrautumista; tunnemme esimerkiksi tarinan erään ylimyksen orjasta, joka isäntää teeskennellen – tämän sängyssä maaten – ottaa vastaan isännälle tarkoitetut tappavat iskut (Val. Max. 6,8,5-6).

Milloin roomalaiset nukkuivat?

Nyky-Suomessa suosittu kahdeksan tunnin yhtäjaksoinen yöuni ei ole ainoa tapa jaksottaa nukkumista. Useissa lämpimissä maissa suositussa siesta-kulttuurissa lepo jaetaan kahteen vaiheeseen: päivälepoon ja yöuniin, kun taas Itä-Aasiassa suositaan tapaa ottaa useita nokosia vuorokauden mittaan. Näistä erilaisista nukkumisjaksoista antropologit käyttävät nimityksiä yksivaiheinen (monophasic), kaksivaiheinen (biphasic) ja monivaiheinen (polyphasic).

Siesta-kulttuuriksi voi kutsua myös antiikin roomalaista nukkumiskulttuuria, vaikka latinasta espanjan kautta juontuva siesta-nimitys itsessään onkin myöhäisempää perua. Keskipäivän lepohetkeä kuvaavat useat roomalaiskirjailijat, joskaan siestaa ei aina käytetty pelkästään nukkumiseen vaan sen aikana saatettiin myös kylpeä, käydä keskusteluja tai harrastaa kirjallisia aktiviteettejä. Päivällä levättiin myös sairasvuoteissa, joiden ääressä potilasta saattoivat käydä tervehtimässä lääkäreiden ja perheenjäsenien ohella myös vierailijat. Esimerkiksi keisari Vespasianuksen tiedetään vastaanottaneen sairaana ollessaan lähettiläitä sängyssä maaten (Suet. Vesp. 24). Päiväsaikaan torkkumista ei kuitenkaan katsottu hyvällä mikäli nuokkuminen johtui edellisen illan juhlinnasta.

Nukkumiseen liitettiin muutenkin paljon moralistissävytteisiä käsityksiä: nukkuminen liitettiin usein laiskuuteen, tyhjäntoimittamiseen ja tylsämielisyyteen. Aikainen herääminen ja vähillä unilla pärjääminen sen sijaan olivat hyveitä, joita katsottiin olevan etenkin ylhäisillä roomalaismiehillä. Tässä ajatusmallissa tosin helposti unohtuu se, että orjat olivat usein aamulla vastuussa isäntäväen herättämisestä. Aamulla aikaisin tilankäyttöä muokkasi etenkin muodollinen tervehdyskäynti salutatio, jossa roomalaismiehen moraalinen selkäranka punnittiin jälleen. Hyveellinen mies, niin klientti kuin patronuskin, oli tietenkin aamulla aikaisin ylhäällä ja hoiti omaan osuuteensa kuuluvat velvollisuudet tunnollisesti. Kirjallisuudessa ruoditaan arvostelevaan sävyyn etenkin isäntiä jotka eivät ota vastaan klienttejään tai antavat heidän odottaa pitkään silkan aamu-unisuuden vuoksi. Eräät kirjailijat uskalsivat tunnustaa kaipaavansa kunnon yöunia ja sitä ettei tarvitse sosiaalisen elämän vaatimusten vuoksi herätä aikaisin. Esimerkiksi Martialis kutsuu personifioitua unta (Somnus) ystäväkseen.

Illalla eliitin edustajat saattoivat lykätä unentuloa harrastamalla lampun valossa työskentelyä (lucubratio). Monet ammatinharjoittajat, kuten leipurit ja yövahdit olivat puolestaan hereillä yöaikaan työn touhussa. Yökukkujia olivat myös juhlijat, uhkapelurit ja salaiset rakastavaiset käyttivät yöaikaa hyväkseen tapaamisiin. Muuten yöunet nukuttiin yhdessä jaksossa.

R. Ekirchin mukaan esiteollisella ajalla, etenkin ennen sähkövalon käyttöönottoa, eurooppalainen yöuni oli jakautunut kahteen jaksoon, ns. ensimmäiseen ja toiseen uneen, joiden välillä oli lyhyehkö tauko (”segmented sleep”) ja hänen mukaansa tätä käytäntöä noudatettiin jo antiikin Roomassa. Roomalaislähteiden tarkka läpikäynti ei kuitenkaan mielestäni vahvista tätä näkemystä. Tästäkin huolimatta, tieto nukkumiskäytäntöjen joustavuudesta ja ymmärrys siitä, ettei kahdeksantuntinen, yhtäjaksoinen yöuni ole välttämättä se ainoa oikea tapa nukkua, vaan myös yöllä herääminen ja jaksottainen uni voivat hyvin kuulua ihmisten luonnolliseen unirytmiin saattavat hyvinkin tuoda helpotusta nykyihmiselle, joka painii jokaöisen unettomuuden kanssa.

Miten roomalaiset nukkuivat

Koska nukkuva ihminen on altis vaaroille ja pimeys on varsin pelottavaa, tunnetaan ympäri maailmaa erilaisia rituaaleja, jotka helpottavat tätä siirtymää valveilta uneen. Myös roomalaisista lähteistä voidaan päätellä jonkinlaisia vastaavia rituaaleja. Tällaisiksi voitaneen tulkita kotijumalten patsaiden sijoittaminen makuutiloihin tai tutun ja turvallisen oman sängyn suosiminen. Arkisempia iltarutiineja olivat peseytyminen ja mahdollisesti yöpukuun vaihtaminen, joskin näin arkipäiväisistä toimista on tietoa saatavilla niukanlaisesti.

Yöllistä kauhua roomalaisten keskuudessa aiheuttivat niin kummitukset kuin painajaisetkin. Myös enneunia nähtiin paljon. Monet roomalaiskirjailijat vaikuttavat vilpittömästi uskoneen enteisiin, joskin roomalaisten usko uniin vaihteli tilannekohtaisesti.[11]W. Harris, Dreams and Experience in Classical Antiquity, Cambridge – London 2009. Ks. myös J. Harrisson, Dreams and dreaming in the Roman Empire: cultural memory and imagination, London – New … Continue reading Yksi jo roomalaisia kiusannut paha henki tunnetaan nimellä incubus, jonka kuvataan häirinneen etenkin nukkuvia naisia istumalla heidän päälleen. Tällaisen ilmiön fysiologinen selitys lienee nk. unihalvaus, jossa nukkuja herää, mutta on kykenemätön liikkumaan. Kokemukseen yhdistyy usein hallusinaatiota sekä tunne pahuuden läsnäolosta. Kummitustarinoilla oli viihdearvon lisäksi syvällisempikin merkitys; niiden kautta saatettiin käsitellä arkoja aiheita jotka eivät muuten ehkä pääsisi julki. Tällaisia tarinoiden joukossa esimerkiksi kertomuksia väkivallan uhreista, jotka palaavat huonoa omaatuntoa potevien nukkujien uniin vaatimaan oikeuksiaan henkiolentoina.

Todellisina maanvaivoina nukkujia kiusasivat myös syöpäläiset, kuten luteet ja täit. Myös torakoita, käärmeitä ja skorpioneja tavattiin roomalaisissa makuukamareissa. Syöpäläisiä pyrittiin häätämään esimerkiksi yrtein, mutta tulokset lienevät jääneet laihoiksi.
Vaikka uneen ja nukkumiseen suhtauduttiin monilla tahoilla kielteisesti, myös unen hyödyt tunnettiin ja tunnustettiin. Uni vei murheet ja palautti väsyneelle voimat. Väsymyksen tiedettiin haittaavan kirjallista työtä. Huonoja elämäntapoja, kuten liiallista juopottelua ja syöpöttelyä pidettiin usein syypäänä uniongelmiin. Unettomuuden kokeiltiin moninaisia hoitoja, pääasiassa erilaisin yrttilääkinnän menetelmin.

Cato vanhempi neuvoo hoitamaan unettomuutta kaalilla

Yllämainitun Juvenaliksen ohella muutkin kirjailijat pohdiskelivat unettomuuden haittoja, unettomuuden ymmärrettiin aiheuttavan ja pahentavan sairauksia. Unta maaniteltiinkin saapuvaksi erilaisin keinoin. Esimerkiksi Cato vanhempi neuvoo hoitamaan ongelmaa kaalilla seuraavasti: Jos jotakuta vaivaa unettomuus tai vanhuudenheikkous, saat hänet terveeksi antamalla tyhjään vatsaan kypsennettyä kaalia lämpimänä ja öljyllä ja suolalla miedosti maustettuna. Mitä enemmän hän syö, sitä nopeammin hän parantuu vaivastaan (Cato agr.157, suomennos P. Castrénia mukaillen). Ohjeen toimivuutta sopii kyllä epäillä.

Tarkkoja ohjeita unettomuuden hoitoon on tarjolla etenkin lääketieteellisissä teksteissä. Tietokirjailija Celsuksen ohjeet hyvään uneen vaihtelevat vaikutusteholtaan, lievimmästä päästä ohjeita on suositus siemailla vettä aterian jälkeen hyvän unen takaamiseen. Toisaalta hänen mukaansa unettomuus voi olla peräti merkki hulluudesta, joten tehokkaampiakin menetelmiä oli tarjolla. Celsus katsoi, että kuumetaudit sekä hourailu tarvitsivat erityisesti unen parantavaa ja mieltä rauhoittavaa voimaa, mutta olivat samalla myös esteenä nukkumiselle, joten unensaantiin näissä tapauksissa oli kiinnitettävä erityistä huomiota. Lepoa edesautetaan seuraavin keinoin: aloitetaan levittämällä potilaan päähän sahramista ja kurjenmiekasta tehtyä voidetta. Jos potilas kuitenkaan ei vaivu uneen vielä tällä konstilla, apu saattaa löytyä hullukaalista tai unikosta keitetystä liemestä, jotkut taas suosivat lemmenmarjojen laittamista tyynyn alle. Toiset luottavat kardemummaan tai valelevat otsaa silkkiäispuusta tai unikonsiemenistä saadulla nesteellä. Konstit unensaantiin ovat monet, joukossa myös jokseenkin kidutukselta kuulostavia ohjeita, joiden mukaan unetonta tulisi pitää väkisin hereillä muutaman päivän ajan, kunnes tämä rättiväsyneenä nukahtaisi syvään uneen. Näiden ohella Celsus esittää miellyttävämpiäkin rauhoitusmetodeja, kuten veden solinan kuuntelua ja potilaan kantamista ilta-aterian jälkeen sekä heijaamista sairasvuoteessa. Joistain edellä mainituista keinosta saattaisi olla jopa hyötyäkin, toisista lähinnä vakavia haittoja ja myrkytystiloja. Ohjeita ei siis kannata kokeilla kotona.

Unikulttuurin taustatekijöitä ja yleismaailmallisia piirteitä

5_taustatekijät
Roomalaisesta aineistosta on löydettävissä myös sosiologisessa unitutkimuksessa tehtyjä havaintoja. Moderneja unikulttuureita tutkineet tutkijat esittävät muun muassa, kuinka nukkumista käytetään hyväksi sosiaalisten tilanteiden välttelyyn – jopa unta teeskentelemällä. Näin tehtiin myös Roomassa. Myös kuorsauksen aiheuttama stigma on verrattain universaali ilmiö ja löydettävissä myös antiikin teksteistä. Yleismaailmallisia unikulttuurin piirteitä ovat myös nukkujan suojelemiseen tähtäävät rituaalit, joihin myös muinaiset roomalaiset turvautuivat. Univajetta on käytetty kidutuskeinona niin antiikissa kuin nykypäivänä.

Roomalaisen unikulttuurin taustalla vaikuttavista tekijöistä kävikin jo ilmi esimerkiksi ilmaston vaikutus järjestelyihin: lepo päivän kuumimpaan aikaan on etenkin Välimeren alueella varsin varteenotettava ajatus. Työntekoa voi jatkaa vielä myöhään yöhön lampun valossa viileässä illassa. Roomalaisissa kotitalouksissa nukkumista sääteli vahvasti myös asukkaan sosiaalinen status. Perheenpään odotettiin järjestävän nukkumapaikat sekä -ajat tahtonsa mukaan. Mahdollisuudet vaikuttaa omiin nukkumisjärjestelyihin vähenivät hierarkian alimmilla asteilla. Kaikkein huonoimmassa asemassa olivat maatilojen orjat, jotka saatettiin jopa kahlita pikku selleihinsä yön ajaksi.

Yksityisyyden vaatimus ja erilliset makuuhuonetilat olivat selkeä osa roomalaista unikulttuuria.

Moralistiset käsitykset vaikuttivat taustalla myös voimakkaasti, vaikkakin vähemmän tietoisesti: vähäunisuutta pidettiin hyveenä ja uneliaita halveksuttiin. Tässä käsityksessä voi moderni tarkkailija havaita selvää kaksinaismoralismia, vähäunisina ylistettiin eliitin miespuolisia edustajia, mutta samalla ohitettiin niin orjien kuin talouden naistenkin rooli talouden ajankäytön kontrollissa. Tilankäyttöä sääteli myös roomalainen kaupunkikulttuuri; roomalaisissa kaupunkitaloissa oli paljon pieniä, suljettavia tiloja, joita saattoi käyttää nukkumiseen. Yksityisyyden vaatimus ja erilliset makuuhuonetilat ovatkin selkeä osa roomalaista unikulttuuria, toisin kuin aiempi tutkimus antaa ymmärtää. Mahdollisuus yksityisyyteen oli kuitenkin myös sosiaaliseen asemaan sidottua. Yhteiskunnallisella tasolla on myös nähtävissä kontrollin tarve tilankäytön selittäjänä. Yöllistä kaupunkitilaa säädeltiin järjestämällä vahtipartioita ja kieltämällä valvomattomat, yölliset kokoontumiset.

Nukkumistutkimuksen opit

Mitä muuta historiallinen unitutkimus voi antaa nukkujille näinä aikoina? Mielestäni tärkeää on tarjota tutkittua tietoa menneisyyden nukkumiskäytännöistä, etenkin silloin kun keskustelu kääntyy tunteita kuumentaviin aiheisiin, joissa historiallisia käytäntöjä käytetään surutta perusteina – usein ilman tietoa historiallisista käytännöistä (tällaista saattaa nähdä vaikkapa lasten parhaita nukkumiskäytäntöjä koskevassa keskustelussa). Tarkoituksena ei ole jäljitellä menneisyyttä vaan tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi. Tutkimalla eri nukkumiskulttuureja voimme päästä myös niiden haitallisten ajatusrakennelmien jäljille, jotka estävät hyvän levon.

Itse toivoisinkin, että voisimme vihdoin päästä irti moralistisesta näkemyksestä jonka mukaan hyvän ihmisen tunnistaa vähäunisuudesta, ja panna enemmän painoa niin modernin lääketieteellisen unitutkimuksen saavutuksille kuin nukkumista kulttuurisena ilmiönä havainnoivan tutkimuksenkin tuloksille. Nukkumiseen vaikuttavien tekijöiden kokonaisvaltainen tunteminen auttaa meitä ratkomaan paremmin uniongelmia ja edistää näin hyvinvointia. Keinomme vaikuttaa biologiaan ovat vähäiset, sen sijaan kulttuuria voimme yhdessä muokata!


Kuvat: Laura Nissin. Kuvan 1. kartta on laadittu seuraavia julkaisuja hyödyntäen: A. Maiuri, Ercolano: i nuovi scavi (1927-1958) vol. 1 (Rome 1958) sekä U. Pastore teoksessa F. Pesando and M. P. Guidobaldi, Pompei, Oplontis, Ercolano, Stabiae (Rome 2006).

Alaviitteet

Alaviitteet
1 Tärkeimpinä S. J. Williams, Sleep and society: sociological ventures into the (un)known…, London 2005 sekä Surreyn yliopiston Sleep Group. Lapin yliopiston New Sleep Order toimi vuosina 2011-13. Ks. myös Helsingin yliopiston Sleep team sekä Sleep Cultures -sivusto, joka kokoaa yhteen humanistista ja yhteiskuntatieteellistä unitutkimusta tekeviä tutkijoita. Myös antropologiassa ja etnografiassa on otettu merkittäviä harppauksia nukkumiskulttuurien tutkimuksessa 2000-luvun aikana, tärkeimpinä C. M. Worthman and M.K. Melby, ”Toward a Comparative Developmental Ecology of Human Sleep” in M.A. Carskadon (ed.) Adolescent sleep patterns: biological, social, and psychological influences, New York 2002 sekä B. Steger and L. Brunt (eds.) Night-time and sleep in Asia and the West: exploring the dark side of life, London – New York 2003 ja B. Steger and L. Brunt (eds.) Worlds of Sleep, Berlin 2008. Antropologista kysymyksenasetelua artikkelissa J. Galinier, A. Monod Becquelin, G. Bordin, L. Fontaine, F. Fourmaux, J. Roullet Ponce, P. Salzarulo, P. Simonnot, M. Therrien and I. Zilli, “Anthropology of the Night: Cross-Disciplinary Investigations” in CurrAnthr, 51/ 6 (2010), 819-47.
2 Etenkin A. Riggsby, “’Public’ and ’private’ in Roman culture: the case of cubiculum” in JRA 10 (1997); T. Wiedemann and K. Dowden (eds.) Sleep, Bari 2003; A. Anguissola, Intimità a Pompei: riservatezza, condivisione e prestigio negli ambienti ad alcova di Pompei, Berlin 2010; E. Scioli and C. Walde (eds.) Sub imagine Somni: Nighttime Phenomena in Greco-Roman culture, Pisa 2010.
3 Etenkin A. Wallace-Hadrill, ”The Social Structure of the Roman House” in PBSR 56 (1988) ja A. Wallace-Hadrill, Houses and society in Pompeii and Herculaneum, Princeton 1994; P. M. Allison, Pompeian Households: An Analysis of the Material Culture, 2004; S.T.A.M. Mols: Wooden furniture in Herculaneum: Form, technique and function.
4 1999. P. M. Allison, Pompeian Households: An Analysis of the Material Culture, 2004.
5 Mm. T. Lauritsen, “The form and function of boundaries in the Campanian house,” teoksessa A. Anguissola (toim.): Privata luxuria – towards an archaeology of intimacy (Munich 2013).
6 Ks. lisää Wallace-Hadrill 1994, 199.
7 S. T. A. M. Mols, Wooden furniture in Herculaneum: form, technique and function (Amsterdam 1999), 37-38.
8 ala: ”siipi”, tablinum ”isännän työhuone”: typologisesti roomalaistaloista erotettavia huonetiloja, joista tutkimuskirjallisuudessa käytetään näitä latinankielisiä termejä. Artikkelikuvassa sivun ylälaidassa on Herculaneumissa sijaitsevan Casa del Tramezzo di legnon, III,11 atrium ja sen perällä oleva tablinum.
9 Yksityisyydestä roomalaistalossa, ks. esim. Wallace-Hadrill 1988 ja 1994, 44; J. Clarke, The houses of Roman Italy 100 B.C.-A.D. 250: ritual, space, and decoration, Berkeley, 1991; K. M. D. Dunbabin, ”The use of private space” in La ciutat en el mon roma: actes XIV congres internacional d’arqueologia classica, Tarragona 1994; A. Zaccaria Ruggiu, Spazio privato e spazio pubblico nella città romana, Roma 1995; E. W. Leach, The social life of painting in ancient Rome and on the Bay of Naples, Cambridge -New York 2004; L. Nevett, ”Perceptions of domestic space in Roman Italy” in B. Rawson and P. Weaver (eds.) The Roman family in Italy: status, sentiment, space, Canberra – New York – Oxford 1997.
10 Tilankäytön teorioista esim. S. Kent (ed.): Domestic architecture and the use of space: an interdisciplinary cross-cultural study, Cambridge 1990; B. Rössler, The Value of Privacy, Malden 2005.
11 W. Harris, Dreams and Experience in Classical Antiquity, Cambridge – London 2009. Ks. myös J. Harrisson, Dreams and dreaming in the Roman Empire: cultural memory and imagination, London – New York 2013.
2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Eetu
5 vuotta sitten

Mielenkiintoinen juttu. Sen verran kommentoisin, etteivät Ekirchin teoriat oikein herätä minussa luottamusta. Kirjaa en ole lukenut, mutta tässä artikkelissa hän esittää aika paksuja väitteitä Homeroksesta (s. 384 leipäteksti ja alaviite 127): https://sites.oxy.edu/clint/physio/article/SleepWeHaveLostPre-industrialSlumberintheBritishIsles_TheAmericanHistoricalReview_2001_Ekirch.pdf Hän vetoaa Chapmanin Odysseia-englanninnokseen 1600-luvulta väittääkseen, että Homeros ja vielä Chapman tunsivat bifaasisen unen käsitteen, mutta myöhemmät kääntäjät olisivat kääntäneet katkelman väärin. Kyseessä on se katkelma Odysseian 4. laulusta, jossa Menelaos saa ohjeet, kuinka meren ukko Proteus pitäisi ottaa kiinni: In his first sleep, call up your hardiest cheer, Vigour and violence, and hold him there, In spite of all his strivings to be gone. Totta tosiaan! ”In… Lue lisää »