Vaalikampanjointia Pompejissa 2000 vuotta sitten

Antiikin Roomassa merkittäviä vaaleja pidettiin joka vuosi, sillä sekä valtakunnalliset että paikalliset virkamiehet vaihtuivat vuosittain. Merkittävimmät vaalit pidettiin tietysti Roomassa ja virkamiehistä tärkeimmät olivat kaksi konsulia, jotka johtivat koko valtakuntaa sekä toimivat tarvittaessa armeijan ylipäälliköinä. Virkamiehet kaikilla tasoilla edustivat yleensä yhteiskunnan ylimpiä ryhmiä, sillä virkauralle hakeutumisen edellytyksenä ehdokkaan oli oltava vapaa mies, jolla oli tietty määrä omaisuutta. Vaatimus varallisuudesta ei ollut vain nimellinen, vaan virkamiesten oletettiin käyttävän myös omia varojaan työtehtäviensä hoitamisessa.

Vaaleista on värikkäitä kuvauksia antiikin kirjallisuudessa, varsinkin Cicerolta, joka poliitikkona seurasi tapahtumia haukan silmin. Tasavallan ajan lopun kiihkeiden valtataisteluiden aikaan kampanjoihin liittyi usein paljon juonimista, korruptiota ja lahjontaa. Melko lyhyeen, alle kuukauden mittaiseen kampanjaan ei kuulunut julkisia vaalitilaisuuksia puheineen, mutta ehdokkaat tapasivat mahdollisia äänestäjiä julkisilla paikoilla ja pyrkivät houkuttelemaan keskeiset vaikuttajat omalle puolelleen massojen äänten saamiseksi. Kansansuosiota yritettiin lisätä myös kustantamalla kaupunkilaisille juhla-aterioita tai erilaisia kansanhuveja kuten gladiaattorikisoja tai kilpa-ajoja. Vaalikampanjaan saattoi kulua paljon rahaa aivan kuten nykyäänkin.

 

Tietoa vaaleista Pompejissa

Paikalliset kaupunkien virkamiehet valittiin myös vuosittain, mutta vaaleista on tietoa vain hyvin vähän. Tässä suhteessa vuonna 79 jaa. tulivuoren purkauksessa tuhoutunut Pompeji on ainutlaatuinen. Kaupungin kaivauksissa on löydetty noin 2500 rakennusten julkisivuihin maalattua vaalimainosta, jollaisia ei ole säilynyt mistään muualta roomalaisesta maailmasta. Mainokset olivat tekstejä, jotka ammattimaalarit tekivät punaisella tai mustalla maalilla suoraan rakennusten seinää peittäneiden laastien päälle.

Tekstit herättivät mielenkiintoa heti jo kaivausten alkuvaiheessa 1700-luvulla ja ne on yleensä dokumentoitu melko hyvin. Mainokset on myös julkaistu Corpus Inscriptionum Latinarumin (CIL) osassa IV. Tämä kiinnostus on ollut onnekasta sikäli, että julkisivuja on hyvin harvoin suojattu katoilla ja niitä peittäneet laastit ovat useimmiten hävinneet aikojen kuluessa. Tieto vaalimainoksista on säilynyt arkistoissa ja julkaisuissa.

Vaalimainos CIL IV 7620 Pompejissa. Kuva: EMV.
Vaalimainos CIL IV 7620 Pompejissa. Kuva: EMV.

Vaalimainosten sisältö on yleensä melko yksinkertainen: useimmissa mainitaan ehdokkaan nimi sekä virka, johon hän pyrkii. Näin esimerkiksi oheisessa kuvassa, jossa vasemmalla pienellä tekstillä lukee (sulkeiden sisällä on lyhenne avattuna kokonaiseksi sanaksi):

Satrium / quinq(uennalem) o(ro) v(os) f(aciatis) (CIL IV 7620).

Ehdokas on Marcus Satrius Valens (koko nimi tiedetään muiden mainosten perusteella) ja hän pyrki kaikkein korkeimpaan virkaan eli quinquennalesiksi. Tässä virassa tärkein tehtävä oli kaupungin väestön laskenta ja siihen saattoi pyrkiä vain joka viides vuosi. Nimeä ja virkaa seuraa fraasi oro vos faciatis, jonka voi kääntää esimerkiksi ’pyydän teitä kannattamaan’. Tämä viittaa siihen, että mainokset maksoi joku muu kuin ehdokas itse eli luultavasti joku yksityinen kannattaja.

Vaalimainokset CIL IV 7873 ja 7874 Pompejissa. Kuva: EMV.
Vaalimainokset CIL IV 7873 ja 7874 Pompejissa. Kuva: EMV.

Joskus mainoksissa mainitaan myös kannattajan nimi. Seuraavassa kuvassa vasemmassa alakulmassa on teksti

Ceium Secundum / IIv(irum) i(ure) d(icundo) Asellina rog(at) (CIL IV 7873).

Ehdokas on Lucius Ceius Secundus ja hän pyrki oikeudellisista ja lainsäädännöllisistä asioista Pompejissa huolehtineen duumvir iude dicundon virkaan. Loppu kuuluu: ’Asellina kannattaa’. Kannattajina on miehiä, naisia – kuten Asellina – sekä erilaisia kaupungin asukkaiden ryhmiä, esimerkiksi naapurit, hedelmäkauppiaat, villanvanuttajat ja jopa kaupunginvaltuusto. Naiset ovat voineet osallistua kaupungin poliittiseen toimintaan taustavaikuttajina, vaikka eivät itse voineet päästä virkoihin.

Kuvan keskellä on isolla kolmas teksti:

C(aium) Lollium Fuscum aed(ilem) d(ignum) r(ei) o(ro) v(os) f(aciatis) (CIL IV 7874).

Gaius Lollius Fuscus pyrki ediiliksi (aedilis), joka oli kaupungin kahdesta virasta alempi ja keskittyi kaupungin infrastruktuurin ja julkisten rakennusten ylläpitoon ja rakentamiseen. Hänen kohdallaan on kannatuspyynnön lisäksi vielä varsin yleinen arvioiva lause dignum rei eli ’viran arvoinen’. Muita vastaavia ilmauksia ovat esimerkiksi ”hyvä mies” tai ”rehellinen nuori mies”. Mainoksissa ei esiinny iskulauseita tai ehdokkaan ajamia asioita, mutta muutaman kerran mainitaan jotain hänen taidoistaan. Quintus Bruttius Balbuksen taloudellisia kykyjä kehutaan: ”hän pitää huolen kaupungin kassasta”. Gaius Iulius Polybius oli leipuri ja vaalimainoksessa hänen vakuutetaan ”tuovan hyvää leipää”.

Negatiivista kampanjointia on myös vaikea löytää. Marcus Cerrinius Vatialle joku maksoi yhden kadun varrelle kolme mainosta, joissa kannattajina olivat ’nukkujat’ (dormientes), ’taskuvarkaat’ (furunculi) ja ’myöhään juojat’ (serbibi). Nämä voivat olla osoitus ehdokkaan ja/tai mainoksen maksajan huumorintajusta tai sitten kysymyksessä voi olla myös ehdokkaan mustamaalaaminen – kuka nyt haluaisi ediiliksi noiden epäilyttävien ryhmien suosikin? Tämänkin tapaiset vaalimainokset ovat kuitenkin hyvin harvinaisia.

Tekstien lyhyyttä ja fraasien toistoa voidaan selittää lukutaidon kohtalaisen matalalla tasolla. Monimutkaiset mainostekstit olisivat jääneet ymmärtämättä, mutta nimet, virat ja toistuvat lyhyet kehufraasit olivat helpommin ymmärrettäviä huonosti lukevalle äänestäjälle.

 

Miten mainokset vaikuttivat?

Muiden kirjallisten lähteiden puuttuessa näiden varsin kuivakkaiden vaalimainosten merkitystä kampanjoinnissa on mietitty paljon. Joidenkin tutkijoiden mielestä mainoksia tehtiin tavan vuoksi, eikä niillä ollut suurta merkitystä äänestäjien hankkimisen kannalta. Ottaen huomioon, että jonkun täytyi maksaa mainosten maalaaminen ja monilla ehdokkailla oli niitä kymmeniä, niin mainosten tekeminen pelkästään tavan vuoksi vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.

Mainoksista itsestään on vaikea saada enempää tietoa niiden vaikutuksesta, sillä yleensä emme tiedä kuka tuli valituksi. Roomalaisten virkaurasta saadaan yleensä eniten tietoa hautoihin liittyvistä piirtokirjoituksista, joissa on kuvattu vainajan hoitamat tehtävät. Kukaan ehdokkaista ei esiinny Pompejin muissa piirtokirjoituksissa niin, että tietäisimme jotain heidän uransa jatkosta. Mainokset on ajoitettu Pompejin viimeisille vuosikymmenille eli noin 50–79 jaa. väliseen aikaan eli ilmeisesti useimmat elivät vielä vuonna 79. Kun ryhdyin kollegojeni Laura Nissinin ja Kalle Korhosen kanssa tutkimaan vaalimainoksia, olikin kehiteltävä erilaisia lähestymistapoja kuin tekstin analyysi.

Vaalimainoksen tehokkuuden kannalta merkittävää on sen sisällön lisäksi sijainti ja näkyvyys – hiljaisella sivukadulla vain harvat näkevät mainoksen. Ryhdyimme merkitsemään mainoksia Pompejin kartalle mahdollisimman tarkasti ja lopputulos on oheisessa kartassa. Mukana ovat vain ne mainokset, jotka voidaan sijoittaa paikalleen varmasti eli noin 1500 tekstiä. Kuvaa katsomalla voi helposti todeta porteilta alkavat kadut tärkeimmiksi mainosten sijoituspaikoiksi. Monet kaduille sijoittuvat toiminnan paikat, muun muassa vesialtaat, risteyspyhäköt ja kadunvarsipenkit, ovat pääosin samojen katujen varsilla. Paras yhteys mainosten levintään oli keskeisillä kärryliikenteen reiteillä (merkitty karttaan sinisellä viivalla). Aivan kuten nykyaikanakin paras mainospaikka on siellä missä ihmiset liikkuvat eniten. Kiinnostavaa on myös se, että julkisten rakennusten ympäristössä – forum, teatterit, amfiteatteri – on hyvin vähän tai ei ollenkaan mainoksia; näissä paikoissa liikkui kuitenkin paljon ihmisiä.

Vaalimainosten paikat Pompejissa. Kartta: EMV.
Vaalimainosten paikat Pompejissa. Kartta: EMV.

Toinen vihje sijainnin suhteen saatiin löytöpaikkojen kuvauksista: ”oven se-ja-se oikealla/vasemmalla puolen”. Oven läheisyys oli tärkeä paikkaa määrittävä elementti. Yksityistalojen, kauppojen ja työpajojen ovet avautuvat pääosin pääkaduille ja niiden väliin jäi yleensä vain melko lyhyt seinänpätkä eli mainokset oli tehtävä pienillä teksteillä. Tästä huolimatta suuret tyhjät seinäpinnat eivät kelvanneet mainosten paikaksi, jos niiden lähellä ei ollut ovia.

Ovi johtaa jonkinlaiseen rakennukseen ja vaalimainosten sijainti oven vieressä liittää ne taloon ja ihmisiin, jotka omistavat, asuvat ja käyttävät kiinteistöä. Analysoimme seuraavaksi millaisia rakennuksia ovien takana oli. Pienin ryhmä ovat julkiset rakennukset eli temppelit, kylpylät, teatterit, amfiteatteri jne. Suurin osa Pompejin kiinteistöistä on pieniä, muutaman huoneen kauppoja, työpajoja ja niiden yhdistelmiä, joihin usein liittyy vaatimaton asumus. Toinen merkittävä ryhmä ovat isommat asuintalot, jotka usein perustuvat atriumin ja/tai peristyylipuutarhan ympärille järjestettyihin tiloihin. Lisäksi näiden talojen seinä- ja lattiakoristelut ovat yleensä hienommat verrattuna kauppoihin. Vaatimattomien kauppojen ja isoimpien asuintalojen määrien suhde on noin 3:1.

Oletimme aluksi, että mainoksia olisi enemmän kaupallisten tilojen yhteydessä, koska asiakkaat muodostavat automaattisesti yleisön. Kauppojen sijainti pääkatujen varsilla tarjosi myös hyvän näkyvyyden. Mainoksia oli kuitenkin isojen asuintalojen yhteydessä suhteessa enemmän kuin kaupallisissa tiloissa – yllä mainittu suhdeluku laskee hiukan alle 2:1 kun on kysymys teksteistä. Alempien kansanryhmien parissa eli kauppojen ja työpajojen asukkaissa, työntekijöissä ja asiakkaissa lukutaito oli luultavasti huonompi eli tekstien vaikutus olisi vähäisempi kuin isojen talojen kohdalla. Tähän viitannee myös se, että seinäraapustuksia eli graffitoja on löydetty paljon enemmän isoista taloista kuin vaatimattomista kiinteistöistä. Isoissa taloissa asui Pompejin poliittinen, sosiaalinen ja taloudellinen eliitti, joten vaalimainos julkisivussa liitti ehdokkaan talon omistajan vaikutuspiiriin. Toisaalta arvostetun ehdokkaan mainos julkisivussa saattoi myös nostaa talon omistajan sosiaalista asemaa.

Aiemmin on esitetty, että julkisivut olisivat olleet vapaasti käytettävissä kenen tahansa ehdokkaan mainosten maalaamisen. Analyysimme perusteella näyttää kuitenkin siltä, että julkiset rakennukset olivat käytännössä kiellettyjen listalla – vain noin 60 mainosta. Melkein kaikki vaalimainokset tehtiin yksityisten kiinteistöjen julkisivuihin ja ne olivat talojen omistajien hallinnassa. Mainokset pyrittiin saamaan isojen asuintalojen seiniin ja tuntuu hieman omituiselta ajatella, että esimerkiksi talon omistajan pahin poliittinen vihollinen voisi (tai haluaisi) maalauttaa mainoksensa tämän julkisivuun. On todennäköisempää, että talojen omistajat hallinnoivat julkisivujensa mainossisältöä – on myös mahdollista, että raha vaihtoi omistajaa, kun mainosoikeuksista neuvoteltiin. Parhaillakaan paikoilla ei ole mainoksia peräkkäisistä vaaleista eli ehdokkaat eivät pystyneet käyttämään niitä vapaasti hyväkseen.

Eri virkojen mainosten määrissä ja sijainneissa on hiukan eroa. Ediili oli alempi virka ja niihin hakeutui poliittisen uransa alkuvaiheessa olevia miehiä. Ediiliehdokkailla onkin yleensä enemmän mainoksia ja niiden levintä kattaa useimmiten koko kaupungin. Duumviriksi hakeuduttiin myöhemmin, ilmeisesti vasta kun ediilin virkavuosi oli jo hoidettu. Ehdokkaita oli vähemmän ja he olivat äänestäjille tuttuja eli mainoksia tarvittiin vähemmän. Duumvirien mainokset sijoittuvat lähinnä vain kaikkein parhaille paikoille pääkatujen varsilla. Tällä tavalla pyrittiin ehkä maksimoimaan kustannustehokkuus. Lisäksi duumvir-ehdokkaat saattoivat olla niin vaikutusvaltaisia, että he saivat hyvät paikat helpommin kuin nuoremmat.

 

Erilaisia kampanjastrategioita?

Yksittäisten ehdokkaiden mainosten levintää on analysoitu aiemmin tavoitteena ennen kaikkea ehdokkaiden ja kannattajien asumusten tunnistaminen. Kannattajien joukossa on monia naapureita, jolloin voisi ajatella, että ehdokkaan talo sijaitsi lähellä näiden maksamaa mainospaikkaa. Lisäksi on oletettu, että kannattajat maalauttivat nimensä omaan julkisivuunsa. Talojen omistajien tunnistamisen apuna on käytetty myös taloista löydettyjä muita aineistoja kuten esimerkiksi sinettisormuksia, joissa on nimi tai amforoita eli kuljetusastioita, joiden kylkeen on maalattu vastaanottajan nimi.

Talojen omistajien tunnistaminen on kuitenkin ongelmallista, sillä kannattajia on monesti samassa julkisivussa useita – jos yksi valitaan omistajaksi, niin mikä yhteys muilla oli kiinteistöön? Kuinka kaukana naapurit asuivat ja mainostivatko he ehdokastaan omassa naapurustossaan vai jossain muualla? Sinettisormuksia eri nimillä on löydetty usein monia samasta talosta eli jälleen herää sama kysymys: kuka valitaan omistajaksi ja mitä tekemistä muilla oli talon kanssa? Amforoiden elämänkaari ei loppunut siihen, kun niiden sisältö oli käytetty alkuperäisessä paikassa, vaan niitä saatettiin käyttää uudelleen sekä kuljettamiseen että moniin muihin tarkoituksiin. Onko amforan löytöpaikka sama mihin se oli toimitettu alun perin vai oliko astia esimerkiksi myyty tai annettu pois uudelleenkäyttöä varten?

Ehdokkaiden mainosten levinnästä voi toki arvailla erilaisia resursseja ja strategioita. Joillakin on vain muutamia mainoksia, jotka saattavat keskittyä aivan pienelle alueelle, jopa suosituimpien mainospaikkojen ulkopuolelle; joillakin on taas paljon mainoksia kaikkialla pääkatujen varsilla. Määrä viittaa todennäköisesti ehdokkaan käytössä olleisiin resursseihin ja samalla myös hänen sosiaalisiin suhteisiinsa kaupungissa. Sijainnit voivat viitata omaan naapurustoon tai sitten haluun näkyä muilla alueilla uusien äänestäjien saamiseksi. Oheisessa kuvassa näkyvät vuoden 79 vaalien kampanjat. Ehdokkaana oli kaksi paria ediiliksi ja yksi pari duumviriksi. Duumvirien ja toisen ediiliparin mainosten levinnät ovat samanlaiset sijaiten kaupungin keskiosassa ja he tekivätkin yhteistyötä keskenään.

Vuoden 79 vaalien mainokset Pompejissa. Kartta. EMV.
Vuoden 79 vaalien mainokset Pompejissa. Kartta. EMV.

Vaikeudet talojen omistajien tunnistamisessa ovat harmillisia myös ajatellen mainoskokoelmia julkisivuissa. Vanhoja mainoksia ei peitetty maalaamalla niiden yli vaalien jälkeen, vaan ne jäivät osaksi julkisivua. Uusia mainoksia tehtiin toki vanhojen päälle. Parhaimmillaan mainokset kertoivat omaa tarinaansa talon omistajan sosiaalisista suhteista – onko sattumaa, että duumvirien eli kaupungin arvovirkaan pyrkivien ehdokkaiden nimiä on yleensä melko suuri osuus, mikäli talon julkisivussa on paljon mainoksia?

 

Lopuksi

Tutkimustemme perusteella Pompejin vaalimainoksien paikat oli huolellisesti valittu niin, että mainokset saivat mahdollisimman suuren näkyvyyden. Julkisia rakennuksia ei yleensä voinut käyttää mainosten maalaamiseen – Roomassa puheiden pitäminen julkisilla paikoilla kampanjoiden aikana oli kielletty ja Pompejissa ehdokkaiden mainoksia ei saanut näkyä kaupungin hallinnollisesti keskeisillä paikoilla. Kannattajien nimet ja monet ammattiryhmät osoittavat myös, että vaikka kaupungin eliitti luultavasti hallitsi vaaleja, niin monet muutkin halusivat osallistua kampanjointiin. Mainoksilla on ilmeisesti ollut merkitystä myös kaupungin asukkaiden sosiaalisten suhteiden esilletuomisessa, sillä vanhat mainokset ikuistivat ehdokkaiden ja kannattajien verkostot.

 

Lisää aiheesta:

Viitanen, Eeva-Maria & Laura Nissin, Campaigning for Votes in Ancient Pompeii: Contextualizing Electoral Programmata. Teoksessa Writing Matters: Presenting and Perceiving Monumental Inscriptions in Antiquity and the Middle Ages, toim. Irene Berti, Katharina Bolle, Fanny Opdenhoff, Fabian Stroth. 2017

Eeva-Maria Viitanen, Laura Nissinen and Kalle Korhonen, Street Activity, Dwellings and Wall Inscriptions in Ancient Pompeii: A Holistic Study of Neighbourhood Relations. TRAC 2012: Proceedings of the Twenty-Second Annual Theoretical Roman Archaeology Conference, Frankfurt 2012.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments