Demokratiaa ja tasavaltaisuutta pidetään usein ideoina ja abstrakteina käsitteinä. Niihin kuitenkin liittyy monia hyvin konkreettisia kysymyksiä. Yksi tärkeimmistä on se, miten kansan tahto saadaan välitettyä päätöksentekoon. Äänestys on tärkeä osa demokratiaa ja äänestyksen toimimattomuus saa usein kritiikkiä, niin vakavammissa kuin leikkimielisemmissäkin tilanteissa. Äänestykseen liittyy vahvasti tila, jossa se toteutetaan – oli se sitten arkkitehtoninen tai sähköinen.
Tilan rooli osana kansanvaltaa on taas noussut keskiöön koronaviruksen aiheuttaman pandemian myötä, koska hallinto on joutunut rajoittamaan julkisen tilan käyttöä. Koronakriisi on iskenyt erityisesti sellaiseen tilan käyttöön, joka mielletään tärkeäksi demokratialle. Julkiset kokoontumiset ovat demokratian kulmakiviä, mutta tällä hetkellä ne ovat osin kiellettyjä. Kaikesta huolimatta poikkeustilassakin pitäisi pystyä turvaamaan demokraattinen päätöksenteko, mutta käytännössä esimerkiksi äänestäminen on voinut olla hankalaa tai jopa mahdotonta, kuten tapahtui Yhdysvalloissa demokraattipuolueen esivaaleissa. Myös etä-äänestyksestä on käyty presidentinvaalien yhteydessä kiivasta keskustelua. Tilan toimimattomuus rapauttaa demokratian luotettavuutta, ja pandemian takia myös julkinen tila on murroksessa.
Äänestäminen on yksi kansanvallan tärkeimmistä tapahtumista, mutta sille ei kuitenkaan ole omaa tilaa, vaan se tapahtuu päätoimisesti muihin tarkoituksiin suunnitelluissa tiloissa, kuten kouluissa. Tasavaltaisuudelle ja demokratialle ei olekaan olemassa omaa tilaa, vaan se pitää luoda aina erikseen, yleensä toiminnalla. Tässä auttavat erilaiset symbolit, mutta niiden merkitykset eivät ole pysyviä vaan muuttuvia.
Demokratiasta ja tasavallasta keskusteltaessa tila jää helposti syrjään pohdinnoissa, vaikka sen rooli on ensiarvoinen kansanvallan toteutumiselle. Kansanvallalle ei ole omaa selkeää tilaansa, mutta jotkut kokonaisuudet saattavat nousta tähän symboliseen asemaan. Tunnetuimpana esimerkkinä National Mall -puistokokonaisuus Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington D.C:ssä. Tämä läntisen demokratian keskus on täpötäynnä viitteitä klassiseen maailmaan.
Uusklassinen arkkitehtuuri on ollut suosittua läntisten maiden julkisissa rakennuksissa ja siksi se helposti yhdistetään valtaan ja vallankäyttöön. Kotimaassa tämän toteamiseksi riittää vierailu Senaatintorille. Uusklassisismista on tullut mielikuvissa myös jokseenkin vanhanaikaista tai tunkkaista. Klassisvaikutteisen arkkitehtuurin konservatiivisuutta korostivat uutiset presidentti Donald Trumpin hallinnon halusta tehdä uusklassisesta arkkitehtuurista (taas) valtion rakennusten virallinen tyylisuunta.
Merkitykseltään viitteet klassiseen maailmaan muuttuvat kuitenkin aika ajoin, eivätkä ne välttämättä heijastele pelkästään konservatismia, vaan niissä on paljon vaihtuvia nyansseja. Tämä kaksiosainen blogiteksti pureutuu demokratian ja tasavallan tilaan tarkastellen sen antiikkiin periytyviä symboleja. Keskiössä ovat Yhdysvaltain demokratia ja erityisesti National Mall, joihin liittyvien tunnusmerkkien muuttumista perataan viihdeteollisuuden kautta. Ensimmäisessä osassa käsitellään tietokonepeliä Assassin’s Creed, toisessa osassa televisiosarjoja Salajuoni Amerikkaa vastaan (The Plot Against America) ja Orjattaresi (The Handmaid’s Tale). Tässä kohden on hyvä antaa spoilerivaroitus, jos et ole katsonut Orjattaresi-sarjan kolmatta tuotantokautta tai kolmatta jaksoa sarjasta Salajuoni Amerikkaa vastaan. Tekstin toisessa osassa tullaan käsittelemään ja samalla paljastamaan hieman sarjojen tapahtumia.
Tasavalta, demokratia ja republikanismi
Termit demokratia ja tasavalta yhdistyvät vahvasti toisiinsa. Ne eivät kuitenkaan aina tarkoita samaa. Tasavalloiksi nimettyjä hallitusmuotoja on monia, eivätkä historian tasavallat useinkaan täytä nykyajan demokratian kriteereitä. Tämä koskee muinaisen Ateenan demokratiaa ja Rooman tasavaltaa. Niissä saattoi teoriassa jokaisella miespuolisella kansalaisella olla mahdollisuus osallistua päätöksentekoon, mutta järjestelmä oli rakennettu niin, että valta oli lopulta hyvin pienellä eliitillä. Lisäksi kansalaisuuden käsite rajasi molemmissa suuren osan asukkaista pois päätöksenteosta. Esimerkiksi naisilla ja orjilla ei ollut suoria mahdollisuuksia vaikuttaa politiikassa.
Naiset saattoivat sosiaalisesta asemastaan riippuen olla kansalaisia, mutta heidän oikeutensa olivat rajoitetumpia kuin miesten. Esimerkiksi poliittiseen toimintaan he eivät voineet suoraan osallistua. Lisäksi kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa oli niin sanottuja metoikkeja, eli muualla kuin kyseisessä poliksessa syntyneitä vapaita vierasmaalaisia. Roomassa ryhmää kutsuttiin peregrineiksi. Heillä oli rajoitetusti samoja oikeuksia kuin kansalaisilla, mutta erityisesti peregrinien ja metoikkien suorat mahdollisuudet osallistua valtakunnan tai kaupunkivaltion politiikkaan olivat vähäiset. Orjat puolestaan eivät olleet kansalaisia ja heillä oli hyvin vähän oikeuksia.
Yhdysvallat oli syntyessään 1700-luvun lopussa ja vielä pitkälle 1900-lukua jossain määrin samanlainen kuin Rooma ja Ateena siinä suhteessa, että poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle oli rajattu suuri osa valtiossa asuvista ihmisistä. Erona antiikkiin oli kuitenkin vaaleilla valittava kongressi, jolla oli lainsäädäntövalta. Tällaista edustuksellista instituutiota ei Ateenassa tai Roomassa ollut, vaikka niiden kansankokoukset tai senaatti osiltaan muistuttivatkin sitä. Kansankokoukset olivat kuitenkin suoraa demokratiaa – eivät edustuksellista – ja Rooman senaatilla ei teoriassa ollut lainsäädäntövaltaa, tosin välillä käytännössä kyllä. Lainsäädännöstä vastasivat kansankokoukset sekä vaaleilla valitut virkamiehet, jotka huolehtivat lakien täytäntöönpanosta, mutta myös laativat kansankokouksille ehdotuksia uusista laeista.
Suomen sana tasavalta onkin hämäävä, kun puhutaan menneisyyden tasavalloista, koska se antaa ymmärtää, että valta olisi jotenkin jakautunut tasan. Kotimaisten kielten keskus kertoo sanan historiasta näin:
”Sana tasavalta on Elias Lönnrotin vuonna 1836 ehdottama sana, ja se syrjäytti niin republiikin kuin sille ehdotetut muut vastineet. Näitä olivat vapaa hallitusmuoto, vapaavalta, tasavaltakunta, vapaavaltakunta, vapaakunta, vapaavaltio, tasavallasto ja tasavaltio. Sanaan tasavalta kätkeytyy suurenmoinen lupaus: tasavallassa jokaisella on sama valta.”
Usein tasavaltaisten hallitusmuotojen yhteydessä käytetäänkin termiä republikanismi, joka tulee latinan sanoista res publica, jotka voidaan suomentaa sanaparilla ”julkinen asia”. Se onkin ehkä kuvaavampi ilmaisu, kun puhutaan antiikin ajan tasavalloista. Niiden päätehtävänä oli lähinnä valtion asioiden hoito eikä niinkään pyrkimys vallan tasaisesta jakamisesta niille, joita päätöksenteko kosketti. Huolimatta termien epämääräisyydestä Ateenan demokratia ja Rooman tasavalta ovat vakiintuneita käsitteitä, joten ne ovat käytössä myös tässä kirjoituksessa.
Antiikin demokratia Yhdysvaltojen esikuvana
Rooman tasavalta oli yksi tärkeimmistä esimerkeistä Ateenan demokratian lisäksi, kun uusia tasavaltaisia ja demokraattisia hallitusmuotoja alettiin rakentaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa uudella ajalla. Aikakauden yhteiskunnallisissa keskusteluissa nousivat esiin erot yksinvaltiuden ja tasavaltojen välillä. Filosofi ja valtiomies Niccolò Machiavelli (1469–1527) on yksi tunnetuimmista henkilöistä, joka osallistui tähän keskusteluun, ja hänen vaikuksensa debattiin oli suuri jo valistusaikana.
Rooman ja Ateenan asema esikuvana korostui, koska niistä oli säilynyt poikkeuksellisen paljon tietoa. Tasavaltainen hallitustapa ei kuitenkaan syntynyt täysin uudestaan uudella ajalla, vaan erilaisia vaaleihin perustuvia hallintomuotoja on ollut kautta aikojen. Ennen uutta aikaa ne olivat kuitenkin rajoittuneet varsin pieniin yksiköihin. Esimerkkejä löytyy 1300-luvulta: Sveitsistä ja Roomasta Cola di Rienzon (n. 1313–1354) hallitusajalta. Ikuisessa kaupungissa oli jonkinasteinen tasavaltainen hallitusmuoto jo pari sataa vuotta tätä aiemmin, kun Giordano Pierleoni (12. vuosisata) johti kaupunkia. Eräänlainen tasavalta oli perustettu samoihin aikoihin myös Firenzessä. Uudella ajalla Yhdysvalloissa ja Euroopassa antiikin Rooma oli merkittävä nimenomaan kahdesta syystä: ensiksikin se oli ollut harvinaisen pitkäikäinen valtiomuoto ja toiseksi se oli – etenkin tasavallan loppupuolella – ulottunut maantieteellisesti laajalle alueelle.
Toisaalta Rooman maantieteellinen koko nähtiin myös sen tasavallan tuhon syynä. Suosittu oli jo roomalaisen historioitsijan Tacituksen teoksessaan Taistelu keisarivallasta: Rooman historia 69–70 jKr. (Historiae 1.16.) keisari Galban suulla välittämä ajatus, että valtakunta oli kasvanut liian suureksi, jotta sitä olisi enää voinut hallita tasavaltaisesti. Uuden ajan intellektuellien keskustelussa tasavallan nähtiinkin toimivan parhaiten lähinnä pienissä valtioissa. Tämä tuotti päänvaivaa erityisesti Pohjois-Amerikassa, jossa mietittiin uutta hallintotapaa vasta muodostuneille Yhdysvalloille.
Yhdysvaltojen alkuperäisten siirtokuntien alue oli huomattavasti pienempi kuin nykyinen laaja liittovaltio. Siitä huolimatta niiden alue oli merkittävästi suurempi kuin muiden tuon ajan tasavaltojen. Uuden valtion synnyn aikaan Rooman tasavaltaa tarkasteltiinkin ahkerasti mahdollisena valtiomuodon mallina. Lisäksi aikakauden eliitti ja sivistyneistö oli jo koulussa opiskellut perusteellisesti latinaa, muinaiskreikaa ja antiikin historiaa, joten niistä oli helppo ammentaa tietoa ja argumentteja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Nykyperspektiivistä keskustelu hallittavan alueen maantieteellisestä koosta saattaa oudoksuttaa, ja voisi ajatella, että väestön määrä olisi huomattavasti tärkeämpi kysymys. Valtion alueen laajuuteen keskittyminen saattaa kuitenkin johtua kansalaisuuskäsityksestä, joka oli ominaista nimenomaan klassiselle republikanismille. Siinä kansalaisten ajateltiin aktiivisesti hoitavan valtion asioita ja yhteistä hyvää, eikä niinkään katsottu, että valtion tulisi palvella yksilöä.
Käytännössä ”yhteinen hyvä” oli usein myös kansalaisen etu, koska kansalaisuus oli hyvin rajoitettua. Hallinto pystyi tukeutumaan kansalaisiinsa, koska näiden etuoikeutettu asema oli riippuvainen järjestelmän säilymisestä. Rooman valtakunnan osalta tämä näkyi siinä, että hallinnolla oli tapana lähettää kansalaisista koostuvia siirtokuntia uusille alueille turvaamaan niiden lojaalisuus Roomalle. Siirtolaisia houkuteltiin uusille alueille lupaamalla heille sieltä maata. Roomalainen systeemi pystyi luottamaan siihen, että etuoikeutettujen kansalaisten kannatti ajaa Rooman etua, eikä ollut tarpeen korostaa yksilön asemaa, vaan retorisesti puhuttiin yhteisestä hyvästä, vaikka se usein rajoittuikin suhteellisen pienelle joukolle.
Koska kansalaisuus ja poliittinen valta oli rajattua, ei nähty tarpeellisena käsitellä laajoja väestömääriä. Valtion ja sen kansalaisten kannalta oli yhtä tärkeää pohtia, miten valtio pystyi hallitsemaan laajoja alueita, joista kansalaiset hyötyivät. Ei-kansalaiset olivat osa näitä alueita, tavallaan yksi niiden luonnonvara, eikä heidän lukumääräänsä mahdollisesti nähty relevanttina kysymyksenä.
Tasavaltaisuus ideana, ei tilana
Julkinen tila on erottamaton osa tasavaltaisuutta ja demokratiaa, ja varsinkin niiden käytännön toteutusta. Aatehistorioitsijat ja filosofit ovat yleensä halunneet pitäytyä vain julkisen tilan abstraktissa käsitteessä miettimättä tarkemmin tilan konkreettisia ominaisuuksia. Esimerkkeinä mainitaankin lähinnä juuri kreikkalainen agora tai roomalainen forum, mutta konkreettiset esimerkit, kuten niiden tunnetuimmat muodot Ateenan Agora ja Forum Romanum, jätetään kuitenkin mainitsematta. Viittaus käsittääkin lähinnä abstraktin avoimen tilan.
Myös tilan tutkijat, kuten arkkitehdit ja arkeologit, ovat yleensä keskittyneet forumin ja agoran käsitteisiin päätyen siihen, että juuri aukio tai tori edustaa demokraattista tai tasavaltaista tilaa. Ajatusta voi kuitenkin kritisoida samasta näkökulmasta, josta arkkitehtuurin tutkija Spiro Kostof on kritisoinut tulkintaa, jonka mukaan ruutukaava olisi erityisen demokraattinen piirre: ruutukaavoja esiintyy yhtä lailla myös yksinvaltaisesti hallituissa kaupungeissa. Samoin forumeita, agoroita ja muita samanlaisia tiloja löytyy myös harvainvaltaisista hallitusmuodoista ja niiden kaupungeista.
Rooman forumin historia ulottuu kuningasaikaan. Tietomme tästä ajasta (8. vuosisata – 6. vuosisata eaa.) ovat varsin epäluotettavia, joten sen tapahtumiin on suhtauduttava lähinnä kuten yleensä kertomuksiin. Tarinan mukaan kuningas Tarquinius Priscus (7. ja 6. vuosisata eaa.) aloitti suuren viemärin Cloaca Maximan rakentamisen, jolloin Forum Romanumin alueen suot saatiin kuivatettua. Tämä mahdollisti Forum Romanumin alueen muodostumisen kaupungin poliittiseksi keskukseksi. Ateenan Agorakin oli olemassa jo ennen sen demokratiaa.
Agora ja forum eivät toki olleet vain poliittisia tiloja. On tosin mahdotonta tietää, mitä tarkoitusta varten nämä tilat ovat alun perin muotoutuneet, mutta todennäköisesti kaikki niin politiikkaan, kaupankäyntiin kuin uskontoon liittyvät toiminnot ovat sekoittuneet toisiinsa näissä tiloissa jo hyvin aikaisin. Monikäyttöisyys tukee poliittisia päämääriä: avara tila mahdollistaa yleisön, jossa hallitsija tai hallitsijat voivat esitellä valtaansa ja tekemiään päätöksiä. Tasavaltaisuutta tällainen tila taas palvelee tarjoamalla päätöksenteon vaatimaa läpinäkyvyyttä. Siellä ihmiset ovat todistamassa, että hallinnon performanssi seuraa tasavallan idean vaatimia linjoja.
Antiikin malli myöhemmille hallinnon tiloille ja rakennuksille
Uuden ajan alun Euroopassa kaupunkitila oli monesti jo valmiiksi rakennettua, jolloin hallinto – oli se sitten yksinvaltaista tai kansanvaltaista – jatkoi samoissa tutuissa paikoissa ja tiloissa siirtyen silloin tällöin toki uusille alueille, kuten Roomassa, jossa kirkko saavutti merkittävän roolin. Kaupungin hallinollinen keskus siirtyi kohti Vatikaania. Tämä ei kuitenkaan johtanut luopumiseen vanhasta symbolismista sinänsä, vaan samat mallit ja rakenteet, kunkin ajan trendejä mukaillen, jatkuivat uusissa paikoissa ja rakennuksissa.
Roomassa antiikin jälkivaikutus ja sen symbolinen arvo näkyvät hyvin konkreettisesti siinä, että rakennusmateriaalit uusiin vallan keskuksiin saatettiin ottaa vanhoista hallinnon ja vallan tiloista. Tätä ohjaili varmasti myös käytäntö – näitä rakennusmateriaaleja oli helppo käyttää uudelleen – mutta samalla materiaalien uusiokäyttö toimi symbolina vallan jatkumolle. Sama ilmiö voidaan havaita myös uskonnollisissa rakennuksissa.
Euroopassa traditio – ja käytäntö – saneli, ettei hallinnon tiloissa usein tehty suuria muutoksia siirryttäessä eri hallitusmuotojen välillä, tai jos muutos tapahtui, oli se suhteellisen hidas prosessi. Tästäkin esimerkki löytyy jo Rooman valtakunnasta, jossa Rooman kaupungissa valta siirtyi hiljalleen forumilta keisaripalatsiin samalla kun se keskittyi kansankokoukselta ja senaatilta keisarille.
Yhdysvallat tarjoaa Eurooppaan verrattuna poikkeuksen. Uusi pääkaupunki Washington rakennettiin lähes asumattomalle alueelle – tosin ei ihan keskelle metsää, vaan alueella oli ollut tupakkaplantaaseja sekä kolme asutuskeskittymää: Hamburg, Georgetown ja Carrollsburg. Aluksi uuteen pääkaupunkiin liitettiin myös Alexandrian kaupunki nykyisestä Virginiasta, mutta myöhemmin se erotettiin Washingtonista omaksi kaupungikseen.
National Mall on tehty tilaan, jossa ei ollut erityisesti aiempaa urbaania rakennetta. Se siis tarjosi mahdollisuuden muodostaa täysin vapaasti tasavaltainen tila uuden kansakunnan keskukseen. Siellä tasavallan korkeimpina symboleina ovat kongressirakennus, Capitolium, sekä presidentin virka-asunto, Valkoinen talo. Suunnitelmaa on myöhemmin moitittu siitä, ettei siihen alun perin kuulunut vallan kolmijaon hengessä rakennusta korkeimmalle oikeudelle. Tasavallan aatteella oli omituisen vähän vaikutusta Washingtonin keskustan suunnitteluun, kun ajattelee sen nauttimaa suurta suosiota aikakauden yhdysvaltalaisen älymystön ja yläluokan keskuudessa.
National Mall yhdistyy visuaalisesti myös Rooman forumiin, mutta sen massiivisuus ja monumentaalisuus muistuttavat lähinnä keisariforumeita eikä niinkään tasavaltaista Forum Romanumia. Rooman tasavallan lopulla Forum Romanumin alue oli jo vahvasti monumentalisoitu, mutta silti useissa National Mallin rakennuksissa on haettu mallia Rooman Pantheonista, jonka nykyinen muoto kupoleineen on ajoitettavissa keisari Hadrianuksen aikakaudelle. Antiikin esimerkit siis tulevat lähinnä itsevaltaisesta arkkitehtuurista!
Itsevaltiuden rappiollinen vaikutus arkkitehtuuriin: Roomasta Assassin’s Creediin
Avoin tila ja sitä ympäröivä uusklassinen arkkitehtuuri, kuten National Mallilla, voivat viedä ajatukset antiikin Roomaan tai Ateenaan ja sitä kautta kansanvaltaan. Ajatus on saattanut olla pelisuunnittelijoiden takaraivossa, kun he ovat tehneet Assassin’s Creed III:n lisäosan The Tyranny of King Washington. Pelin tilallinen kokemus on kaukana National Mallista, mutta se pursuaa alleviivattua yksinvaltiuden symboliikkaa, jonka tunnemme jo roomalaisilta. Yksinvaltainen kuvakieli ei varmasti jää epäselväksi modernista perspektiivistäkään tarkasteltuna.
Pelin tarinan mukaan George Washingtonista (1732–1799) on tullut Yhdysvaltain kuningas, joka harjoittaa tyrannimaista hallintoa uudessa valtiossa. Tietenkään perustajaheeros ei ole vapaasta tahdostaan ajautunut tilanteeseen, vaan hän on taikaesineen, Eedenin Omenan, lumouksen alaisena. Washingtonin asu ja asusteet huokuvat kuninkaallista valtaa ja loistoa, aina kruunusta lähtien. Liian loistokkaiden vaatteiden ja muiden vallan symbolien kritisointi yksinvallan kuvastajina ja sen rappiona on jäänne roomalaisesta retoriikasta. Kuninkaallinen symbolismi ei kuitenkaan rajoitu vain Washingtonin asuun vaan näkyy myös hänen asumuksessaan, suuressa palatsissa.
Palatsi on jättimäinen keskeneräisen näköinen pyramidi ja sijaitsee New Yorkissa. Jo paikka ja yleisilme piirtävät selkeän eron National Malliin. Pyramidi tuo mieleen Yhdysvaltain yhden dollarin setelin, jossa sama teema on kuvattu yhdessä suuren Jumalaa symboloivan silmän kanssa. Tämän lisäksi se luo myös visuaalisen yhteyden Egyptiin. Egypti faraoineen on usein länsimaisen käsityksen mukaan yksi jyrkimmistä despoottisista itsevaltaisista valtakunnista. Tämä näkemys, johon lisätään stereotyyppisesti itäinen korruptio, on lähtöisin antiikin kirjailijoilta. Lisäksi Washingtonin palatsissa on läsnä roomalainen ajatus, jossa yksityisen suuruuden korostaminen – tässä tapauksessa asumuksen muodossa – on merkki itsevaltaisista pyrkimyksistä.
Assassin’s Creedin maailma on liioiteltu, onhan kyseessä peli, joka tarjoaa oivan mahdollisuuden tällaiseen. Se kuitenkin antaa näkökulman siihen, miten yksinvaltaisuus tai tasavaltaisuus nähdään aikamme kuvastossa. Tähän verrattuna National Mall vaikuttaa demokraattiselta, eikä pelin tekijälle ole todennäköisesti tullut edes mieleen käyttää sitä mallina, vaan symboliikaksi on valittu jotain muuta – sellaista, joka on pelaajille helpommin hahmotettavissa.
National Mall onkin hiljalleen syöpynyt mieliimme demokraattisen tilan perikuvana, vaikka siinä näkyvät vaikutteet ovat tuttuja itsevaltaisista vallan keskittymistä. Suuri avoin puutarha-alue tuo mieleen jättimäiset eurooppalaisten ruhtinaiden ja kuninkaiden palatsit, kuten Ranskan Versailles’n tai Italian Casertan. Roomalaisajalta keisari Hadrianuksen huvila Tivolissa kuuluu tähän traditioon ja on eräs valtavien puutarha- ja palatiskompleksien tunnetuimmista esikuvista.
Spekulaatio George Washingtonista Yhdysvaltojen kuninkaanakaan ei ole aivan täysin tuulesta temmattu. Vaikka on epäselvää, kuinka konkreettisesti muita hallintojärjestelmiä kuin tasavaltaista mietittiin Yhdysvaltain itsenäistyessä, oli ilmassa kilpailevia ehdotuksia. Eversti Lewis Nicola (1717 –1807) kirjoitti Washingtonille olevansa suosiollinen Iso-Britannian tyyliselle monarkiaa ja tasavaltaa yhdistelevälle hallitusmuodolle. Washington kuitenkin tyrmäsi tällaiset ajatukset, minkä johdosta myöhempi historiankirjoitus on korostanut häntä tasavaltalaisuuden perikuvana, kun taas Nicolasta on leivottu monarkistia – vaikkakin ylitulkitsemalla hänen kirjoituksiaan ja toimintaansa.
Visuaalisia viittauksia itsevaltiuteen löytyy myös, esimerkiksi vuonna 1840 Horatio Greenoughin (1805–1852) veistämä patsas George Washingtonista. Se tehtiin alun perin Capitoliumille, mutta nykyään se on Smithsonian National Museum of American Historyssa. Veistos huokuu eräänlaista roomalaista itsevaltiutta. Vaikka veistoksen kuvakieli, kuten miekasta luopuminen, pyrkii viittaamaan vallasta luopumiseen kansan hyväksi, on vanhahkon miehen pään lisääminen nuorekkaaseen atleettiseen vartaloon erityisesti roomalaisten keisarien suosima tapa, joka näyttää olevan vieläkin maailman johtajien suosiossa. George Washington oli patsasta veistettäessä jo kuollut, joten sinällään pelko hänen kuninkuudestaan oli tässä vaiheessa jo mennyttä.
Hallitsijan pään liittämisen nuoreen vartaloon veistoskoristelussa on kuitenkin nähty olevan hellenistisen itsevaltiuden vaikutusta. Hallitsijat pyrkivät näin korostamaan jumalallista asemaansa, mikä Rooman tasavallassa oli vaarallista hybristä ja itsevaltaisuuden merkki. Tässä mielessä veistos ei siis luo presidentistä – vaikkakin kuolleesta – kovin tasavaltalaista kuvaa.
National Mall, tila tasavallalle?
Assassin’s Creedin näkemys on hyvin perinteinen. Itsevaltius on jotain muuta kuin läntisen kuvaston patsaita, pylväitä, kupoleita ja avointa tilaa. Se on jättimäisyyttä, koristeita, kimallusta, yksityisyyttä ja suljettuja tiloja. Tämän stereotypian rakennuspalikat löytyvät jo antiikin kirjallisuudesta, mutta jos tutkii hieman syvemmin, huomaa, että se, minkä me voimme helposti mieltää kansanvaltaiseksi kuvastoksi, onkin peräisin antiikin itsevaltiailta.
Pelin tekijöiden valinta sijoittaa itsevaltius aivan toisenlaiseen ympäristöön kuin National Mall kertoo siitä, että tämä monumentalisoitu puistoalue edustaa nykyisin meille demokraattisen tilan perikuvaa. Se ei kuitenkaan ole saanut kovinkaan paljon vaikutteita antiikin tiloista, jotka ilmentävät demokratiaa (agora ja forum), vaan paljon vaikutteita on otettu antiikin itsevaltialta, kuten Rooman keisareilta. Samanlainen suhde National Malliin kuin Assassin’s Creedissä on nähtävissä muuallakin nykyisessä viihdeteollisuudessa, mitä tarkastellaan kirjoituksen toisessa osassa.
Samuli Simelius toimii tällä hetkellä tutkijatohtorina Law, Governance and Space: Questioning the Foundations of the Republican Tradition -projektissa (spacelaw.fi), jota rahoittaa European Reseach Council (grant agreement No 771874).
Artikkelikuva: Senaatintori ja Nikolainkirkko. Fredrik Tengström (1799–1871), litografia, 1838. Kuva nro 10 Fredrik Tengströmin julkaisemasta litografiasarjasta Vuer af Helsingfors. (Wikimedia Commons)