Nykyään hahmotamme aikaamme seitsenpäiväisten viikkojen tahdissa. Antiikin Roomassa elettiin kahdeksan päivän markkinaviikon (nundinae) rytmiin. Seitsenpäiväinen viikko omaksuttiin vähitellen Rooman valtakunnassa 100–300-lukujen kuluessa. Mainintoja seitsemän päivän syklistä on jo aikaisemmissakin roomalaisissa lähteissä, ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. Seitsemän päivän rytmin juuret johtavat lopulta muinaiseen Mesopotamiaan, mutta Roomaan se kotiutui kahta tietä. Seitsemän päivää Yhtäältä seitsemän päivän rytmi tuli […]
Kirjoittaja: Maijastina Kahlos
Peukutusta roomalaiseen tapaan
Hollywood-elokuvissa gladiaattoritaisteluiden yleisö osoittaa suosiota nostamalla peukalot ylöspäin ja keisari tuomitsee häviölle olevan taistelijan kuolemaan painamalla peukalon alaspäin. Antiikista säilyneen kirjallisuuden ja kuvien perusteella on kuitenkin vaikea päätellä, missä asennossa peukalo milloinkin oli.
Keisari satiirikkona
Pelkkä hurmio ei kuitenkaan riitä, vaan on laskeuduttava viileään puurtamiseen. Hannu Riikosen ura on hyvä esimerkki innosta ja uurastamisesta