Pöytälaatikkoklassismia kolmannesta valtakunnasta

Täytynee tunnustaa, että olen viime kädessä epäonnistunut germanisti. Aloitin yliopisto-opintoni syksyllä 1989 pääaineenani germaaninen filologia. Yksi fuksisyksyni kursseista oli jotain sellaista kuin ”Grundlagen der Literaturwissenschaft”, josta selviydyin rimaa hipoen, koska tuolloiset intressini olivat jo muualla. Kurssin sisällöstä on jäänyt mieleeni varsin vähän, mutta sinnikkäänä korvamatona muistelin 20 vuotta myöhemminkin seuraavaa Gottfried Bennin runoa:

Welle der Nacht. Meerwidder und Delphine
mit Hyakinthos leichtbewegner Last.
Die Loorbeerrosen und die Travertine
weh’n um den leeren istrischen Palast.

Welle der Nacht: Zwei Muscheln miterkoren,
die Fluten strömen sie die Felsen her.
Und Diadem und Purpur mitverloren,
die weisse Perle rollt zurück ins Meer.

Innostuin rustaamaan tästä oman käännöksenikin. Vaikka työkseni tutkin runomittoja, olen varsin laiska ollut niitä itse käyttämään. Mitta ei täysin yksi yhteen vastaa alkuperäistä (Bennillä akatalektinen ja katalektinen jambisäe vuorottelevat, itse en tätä saanut toimimaan). Käännökseni kuuluisi silti kutakuinkin seuraavasti:

Yön aalto. Valaat sekä delfiinit
ja hyasintin taakka köykäisin.
Luo travertiinit, oleanterit
varjonsa ylle tyhjän palatsin.

Yön aalto. On vain kaksi simpukkaa,
niit’ vuokset kantaa virroin vyöryvin.
On poissa tiara, ei purppuraa,
ja valkohelmi vierii aaltoihin.

Opettajamme esitteli tämän meille esimerkkinä ”konkreettisesta runoudesta” (konkrete Poesie), jonka ensisijainen tarkoitus on ”kuulostaa hyvältä” ilman mitään varsinaista sisältöä. Rohkenen kuitenkin olla eri mieltä.

Kaikki alkuperäisen runon hienoudet eivät välity vaatimattomassa suomennoksessani. Benn puhuu ”istrialaisesta palatsista”, joka viitannee keisari Diocletianuksen palatsiin Dalmatiassa nykyisessä Kroatiassa. ”Hyasintin köykäinen taakka” puolestaan viittaa Apollonin poikaystävään Hyakinthokseen, jolta Apollon tapaturmaisesti viilsi kurkun auki heittokiekolla. Hyakinthoksen verestä puhkesi hyasintin (mahdollisesti iiriksen) kukka, jonka terälehdille Apollon kyyneleet kaiversivat kirjaimet au au (suom. ”voi voi”). Bennin runossa Apollon valitus näyttäytyy helppona kuittauksena suuresta inhimillisestä tragediasta.

Jälkimmäisessä säkeistössä Benn käyttää simpukoiden huuhtoutumisessa rannalle arkaaista verbiä erkiesen ”valita”, jolla saksassa on vahva raamatullinen konnotaatio. Miksi simpukoita on kaksi? Ehkä Benn on halunnut viitata ”Herran valittuihin” kuten Nooa ja hänen vaimonsa sekä arkin eläinasukkaat, tai Sodoman ja Gomorran tuhosta säilynyt Loot vaimoineen. Runossa kuitenkin ”valitut” simpukat päätyvät kuivalle maalle, niille vieraaseen elementtiin, juuri päinvastoin kuin Nooan pariskunta. Verbin valinta korostaa ironisesti ajatusta, että meri huuhtoo rannalle joutavaa rojua kuten simpukankuoria (joka ei sinne kuulu), kun taas kaikki arvokas (kuten helmet) häviää takaisin mereen. Ajatus tuntuu olevan, että menneen ajan sivistyksestä meille ovat jääneet vain kuoret, kun taas sen sisältö katoaa ulottumattomiimme. Mieleen tulevat monen Bennin aikalaisen, kuten T. S. Eliotin tai Ezra Poundin, näkemykset nykymaailmasta sivistyksellisenä joutomaana.

Mainittakoon, että opettajani totesi ykskantaan ”Meerwidder, die gibt’s nicht” ja ”Loorbeerrosen, die gibt’s nicht”. Dudenin saksalais-saksalaista sanakirjaa, germanistien raamattua, konsultoituani kuitenkin totesin, että kyse on kuitenkin hammasvalaista ja oleantereista. Travertiinista, joka on yleinen antiikin rakennusmateriaali, mm. Wikipedia tietää kertoa seuraavaa: ”Travertiini on juuri louhittuna valkoista tai harmaata, mutta ajan kuluessa se saa tummemman, kullankeltaisen tai punertavan sävyn.”  Viittaus ikääntyneeseen travertiiniin korostaa runon yöllistä ja ”romanttisen rappion” leimaamaa tunnelmaa.

Itse runon kirjoittajan henkilöhistoria varmasti valaisee myös tätä saksalaisen jälkiekspressionismin helmeä. Gottfried Benn oli ammatiltaan patologi mutta myös merkittävimpiä ekspressionismin edustajia 1900-luvun saksalaisessa kirjallisuudessa. Luterilaisen pastorin poikana hän oli poliittinen konservatiivi, joka eksyi natsien riveihin siinä naiivissa uskossa, että kansallissosialistisessa Saksassa ekspressionismista tulisi virallinen taidesuuntaus kuten futurismista fasistisessa Italiassa. Nämä haaveet kariutuivat alta aikayksikön. Toimittuaan pari vuotta Preussin kirjailijaliiton puheenjohtajana hän sai kenkää ja oli julkaisukiellossa toisen maailmansodan loppuun asti. Welle der Nacht on peräisin Bennin pöytälaatikkokaudelta, ja eleganssissaan se on pessimismin ja resignaation kuvauksena ylittämätön.

 

Otsikkokuva: Diocletianuksen palatsin interiööri, Split.
Charles-Louise Clerisseau (1757)
Kuvalähde: Arthermitage.org

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments