Aristoteles 2400 vuotta

Inhimillinen hyvä on sielun toimintaa hyveen mukaan, ja jos hyveitä on useita, parhaimman ja täydellisimmän mukaan. Edelleen näin tulee tapahtua koko elämän ajan, sillä yksi pääsky (χελιδών) ei tee kevättä eikä yksi päivä.
(Aristoteles, Nikomakhoksen etiikka 1.7, 1098a16–19)

Khelidon-blogiteksti on hyvä aloittaa pääskysen ja hyveen rinnastavalla Aristoteles-sitaatilla. Sitaatti ilmaisee kenties tunnetuimman Aristoteleen etiikan perusväitteen: inhimillisessä hyvässä on kyse tietynlaisesta toiminnasta, hyveiden eli inhimillisesti erinomaisten piirteiden kuten oikeamielisyyden ja viisauden harjoittamisesta. Hyvettä voisi verrata esimerkiksi käsitykseen terveydestä tavoittelemisen arvoisena asiana. Hyve tekee sielusta ”terveen”, ja siksi on perusteltua tavoitella ja noudattaa sitä jatkuvasti.

Arkikielessä harva puhuu enää hyveistä. Filosofiassa hyve-etiikka on sitä vastoin noussut velvollisuus- ja seurausetiikan varjosta taas uuteen kukoistukseen. Aristoteleen filosofia on tässäkin suhteessa yhtä ajankohtaista – eli klassisen ajatonta – kuin ennenkin. Juuri tänä vuonna Aristoteleen filosofia on kuitenkin erityisen mielenkiinnon kohteena, sillä hänen syntymästään 384 eKr. on kulunut 2400 vuotta. Syntymäpäivää juhlitaan vuonna 2016 tieteellisin kokouksin ja konferenssein eri puolilla maailmaa, myös Helsingissä, mistä kerron lisää kirjoitukseni lopussa. Kenties näkyvin ulkomainen tapahtuma, Aristotle 2400 Years World Congress, järjestettiin Pohjois-Kreikassa Thessalonikin Aristoteles-yliopistossa 23.–28.5.2016.

Kokouksen järjestelyistä vastasi professori Demetra Sfendoni-Mentzou, joka toimii johtajana Interdisciplinary Centre for Aristotle Studies -tutkimuskeskuksessa Thessalonikin Aristoteles-yliopistossa. Kongressissa pidettiin noin 250 esitelmää Aristoteleen filosofian eri alueilta: logiikasta, tieteenteoriasta, metafysiikasta, fysiikasta, eläintieteestä ja psykologiasta, etiikasta ja politiikasta, retoriikasta ja runousopista. Lähestymistavat vaihtelivat tarkasta tekstianalyysista Aristoteleen ajattelun ja kommentaaritradition yleisemmän merkityksen arviointiin. Konferenssin pääesitelmät liikkuivat eri tavoin Aristoteles-tutkimuksen kentällä. Teen seuraavassa esitelmistä muutamia huomioita, joilla on yleisempää merkitystä.

Avajaistilaisuudessa videon välityksellä puhunut Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz korosti Aristoteleen ajattelun laaja-alaisuutta ja ajankohtaisuutta. Hänen mielestään nykyisessä poliittisessa tilanteessa on tärkeää korostaa yhteistä kulttuuriperintöämme, jonka varaan eurooppalainen kulttuuri rakentuu. Aristoteles on epäilemättä vaikuttanut merkittävästi kulttuurimme muotoutumiseen, yliopistolaitokseen ja sivistysihanteisiimme. Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan puheenjohtaja Silvia Costa puolestaan muistutti, että Aristoteleen näkemyksen oppimisesta voi katsoa edustavan elinikäisen oppimisen periaatteita. Intellektuaalisten ja moraalisten hyveiden kehittämisellä tulisi olla keskeinen rooli kaikissa elämänvaiheissa.

 

Etiikka, politiikka ja retoriikka

Avajaistilaisuuden pääesitelmöitsijä Pierre Pellegrin (Pariisi) tarkasteli Aristoteleen näkemystä demokratiasta. Pellegrin korosti sitä, että vaikka Aristoteles ei pitänyt demokratiaa parhaana valtiomuotona, hän kuitenkin ammensi demokratiasta aineksia omaan kansalaisyhteiskunnan, politeian, ihanteeseensa. Näihin kuuluvat ajatus vapaiden kansalaisten tasavertaisuudesta ja käsitys, että suuri joukko ihmisiä tekee viisaampia päätöksiä kuin pieni.

Muista käytännölliseen filosofiaan liittyvistä esitelmistä ansaitsee tulla mainituksi kaksi. Ronald Polansky (Duquesne University, USA) puolusti esitelmässään väitettä, että Aristoteleelle etiikka (mukaan lukien politiikka) on käytännöllinen tiede. Polanskyn mukaan tämä väite tulee ymmärtää siten, että etiikka on itsenäinen tieteenalansa eivätkä sen periaatteet ole riippuvaisia muiden tieteenalojen periaatteista, erityisesti Aristoteleen omasta metafysiikasta.

Polansky asettui näin vastustamaan Alasdair MacIntyren ja Bernard Williamsin näkemyksiä, joiden mukaan Aristoteleen etiikasta ei ole meidän käyttöömme siksi, että se perustuu kiistanalaiselle metafysiikalle, erityisesti muodon ja aineen sekä aktuaalisuuden ja potentiaalisuuden erotteluille. Nämä metafyysiset erottelut on helppo ymmärtää yksinkertaisen siemen-esimerkin avulla. Aristoteleen mukaan kaikki asiat, kuten siemen, muodostuvat aineesta ja muodosta siten, että muoto määrää, millaisesta oliosta on kyse. Kullakin oliolla, erityisesti elävillä olennoilla, on kyky eli potentia muuttua monin eri tavoin. Siemen voi suotuisissa olosuhteissa kehittyä mäntypuuksi, jolloin siemenen potentia toteutuu eli aktuaalistuu. Vastaavasti siemenestä muodostuneella männyllä on oma muotonsa ja kykynsä, jotka voivat toteutua suotuisissa oloissa: puu voi  kasvaa ja tuottaa siemeniä, kun se saa auringonvaloa ja ravinteita. Tämä Aristoteleen hylomorfinen (eli aineen ja muodon käsitteisiin nojaava) selitysmalli on kiistanalainen, koska sille on otaksuttu olevan yksinkertaisempia mutta yhtä selitysvoimaisia vaihtoehtoja, kuten monistinen materialismi, jollainen on esimerkiksi Aristoteleen hylkäämä atomismi. Polanskyn keskeinen väite on, ettei hylomorfismin kiistanalaisuus horjuta Aristoteleen etiikan perusperiaatteita. Alussa siteerattu ajatus inhimillisestä hyvästä sielun toimintana hyveen mukaan ei tarvitse tuekseen metafyysisiä erotteluja muodon ja aineen sekä aktuaalisuuden ja potentiaalisuuden välillä. Vaikka sielun toiminnassa hyveen mukaan onkin Aristoteleen mielestä kyse ihmisluonnolle ominaisten kykyjen aktuaalistumisesta, ei inhimillisen hyvän samastaminen sielun toimimiseen hyveen mukaan edellytä Polanskyn tulkinnassa viittausta ihmisluonnon aktuaalistumiseen.

Nähdäkseni Polansky onnistui puolustamaan väitettään varsin uskottavasti. Esitelmän jälkeen heräsi kuitenkin keskustelua siitä, mitä Aristoteles ymmärsi käytännöllisellä tieteellä ja millä tavalla se täyttää Toisessa analytiikassa hahmoteltuja tieteellisen tutkimuksen kriteereitä.

Christof Rapp (München) todisteli vakuuttavasti, että Aristoteles esitti aivan uudenlaisen ymmärryksen retoriikan luonteesta kreikkalaisessa traditiossa. Rappin mukaan Aristoteleen lähtökohtana oli huomio, että vakuutumme helpoiten silloin, kun ajattelemme, että jokin asia on todistettu (Retoriikka 1.1, 1355a5–6). Siksi retorinen suostuttelu (πίστις) onkin ymmärrettävä yhdeksi todistamisen lajiksi. Toisin kuin Platon Faidroksessa, Aristoteles ei kuitenkaan ajatellut, että retoriikan tehtävänä olisi löytää totuus. Retoriikka ei pyri opettamaan kuulijoita, sillä useimmat ihmiset eivät kykene saavuttamaan tietoa. Sitä vastoin retoriikka nojaa yleisille mielipiteille, joita puhuja hyödyntää muodostaakseen vakuuttavia argumentteja dialektiikkaa apuna käyttäen.

 

Tieteenteoria ja biologia

Teoreettisista esitelmistä mieleeni jäi erityisesti kaksi. Richard McKirahan (Pomona College, USA) käsitteli esitelmässään tunnettua ongelmaa siitä, miten Aristoteles näkee meidän saavuttavan kokemuksemme nojalla tietoa universaaleista ja ensimmäisistä periaatteista Toisessa analytiikassa (2.19). McKirahanin pääväite oli, että tätä tietoa ei saavuteta hankkimalla ensin kokemusta ja sitten tekemällä intuitiivisesti yleistyksiä havaittujen yksittäistapausten pohjalta. Hänen mukaansa Aristoteles viittaa termillä ἐπαγωγή (induktio) kahteen toisiaan täydentävään ajattelutapaan: nopeisiin havaintoihin ja hitaaseen järkeilyyn. Kyse on McKirahanin mukaan samoista kahdesta eri ajattelutavasta, joihin Daniel Kahneman viittaa bestsellerissään Thinking, Fast and Slow. McKirahanin tulkinta on varsin rohkea, mutta hän löysi yllättävänkin paljon tekstievidenssiä sen tueksi.[1]McKirahan viittasi tulkintansa tueksi erityisesti seuraaviin tekstikohtiin: Metafysiikka 1.1, 980a22–981b9; Ensimmäinen analytiikka 2.21, 67a11–25; Toinen analytiikka 1.1, 71a17–29; 1.18, … Continue reading

James Lennox (Pittsburgh) käsitteli Aristoteleen biologiaa, erityisesti ajatusta kehon osien muodon ja funktion erottamattomuudesta. Lennoxin mukaan Aristoteles ymmärsi biologisen muodon dynaamisesti, tietynlaisina integroituina kykyinä elää tietynlaista elämää. Lennox väitti, että nykyiset evoluutiobiologit voivat oppia paljon Aristoteleelta, sillä heidän näkemyksensä eivät eroa oleellisesti Aristoteleen näkemyksistä.

James Lennoxin puhe Stageirassa
James Lennox (oik.) puhuu Aristoteleen biologiasta antiikin Stageiran stoan raunioilla. Demetra Sfendoni-Mentzou (vas.) ja Stageira-Akanthoksen pormestari Micheal Vlahopoulos kuuntelevat esitystä (kuva: Mika Perälä).

 

Uusi editio Elävien olentojen liikkeistä -teoksesta

Filologisesti kiinnostavinta uutta antia konferenssissa oli Oliver Primavesin (München) esitelmä hänen pian julkaistavasta uudesta De motu animalium (Elävien olentojen liikkeistä) -editiostaan. Primavesi muistutti, että vain murto-osasta Aristoteleen teoksia on saatavilla koko käsikirjoitustradition huolellisesti huomioon ottava tieteellinen tekstieditio. Hän painotti uusien editioiden tarpeellisuutta mainitsemalla joutuneensa tekemään uuteen De motu -editioon peräti 86 tekstimuutosta. Määrä on varsin suuri, kun huomioidaan, että kyse on vain noin kahdestatoista nykyisestä painosivusta tekstiä. Primavesi osoitti, että ainakin yhdeksän muutoksista vaatii myös tekstin merkityksen uudelleentulkintaa. Keskustelin Primavesin kanssa esitelmän jälkeen alan tulevaisuudesta. Hän oli huolissaan siitä, että vain harvat lahjakkaat opiskelijat erikoistuvat editointiin. Työtä kuitenkin riittäisi. Ehkä tässä olisi tilaisuus suomalaisillekin gresisteille.

 

Psykologia

Entä oma esitelmäni sitten? Se käsitteli Aristoteleen psykologiaa ja erityisesti sitä, miten voimme erottaa toisistaan havainnon kohteen eri ominaisuuksia, kuten hunajan vaalean värin sen makeudesta tai henkilön vaalean ihonvärin siitä, että hän on Diareen poika.

Aristoteles ottaa nähdäkseni annettuna tosiasiana sen, että havainnon ja ajattelun kohteet näyttäytyvät meille useiden ominaisuuksien muodostamina ykseyksinä. Tämä näkemys havaitsemisen ja ajattelun luonteesta onkin helppo hyväksyä ilmeisenä tosiasiana. Vähemmän ilmeistä meille ja Aristoteleelle on se, miten onnistumme erottamaan lukuisat ominaisuudet toisistaan. Aristoteles selitti tätä siten, että havaintokyvyn, samoin kuin ajattelukyvyn, täytyy olla pohjimmiltaan kyky tehdä erotteluja (τὸ κριτικόν).

En siis oleta monien aiempien tulkitsijoiden tapaan, että Aristoteles olisi yrittänyt selittää, miten aisti- tai ajattelukyvyt kokoavat yhteen eri ominaisuudet yhdeksi kohteeksi. Jos tämä olisi ollut hänen selitysongelmansa, hän olisi kaiketi viitannut noihin kykyihin vaikkapa termillä τὸ συνθετικόν. Nähdäkseni hänen selitysongelmansa oli ainoastaan erontekoon liittyvä. Mikäli näin on, Aristoteleen kognitiivinen teoria on ymmärrettävä pohjimmiltaan teoriana siitä, miten ihmiset ja eläimet hahmottavat maailmaa erottelemalla asioita toisistaan. Vaihtoehtoisessa tulkinnassa Aristoteleen kognitiivinen teoria nähdään lähtökohdiltaan teoriana siitä, miten aistikyky ja ajattelukyky ottavat vastaan havaittavat ja järjellä käsitettävät yksittäiset muodot. Näin ymmärrettynä hänen pitäisi selittää, miten kykenemme yhtäältä yhdistämään ja toisaalta erottamaan näitä muotoja.

 

Postimerkkisarja

Kongressin yhteydessä tapahtui muutakin. Kreikan posti julkaisi Aristoteleen kunniaksi hienon postimerkkisarjan ja kortteja.

 

Aristoteleen hauta Stageirassa?

Konferenssiohjelmaan kuului päiväretki nykyisessä Naoussassa sijaitsevaan Miezaan, jossa Aristoteles opetti tulevaa hallitsijaa Aleksanteri Suurta. Lisäksi matkustettiin Halkidikissa sijaitsevaan Aristoteleen synnyinkaupunkiin Stageiraan. Stageira sijaitsee luonnonkauniilla paikalla vuoren rinteessä, josta on upeat merinäköalat kolmeen suuntaan. Alueella on tehty arkeologisia kaivauksia 1990-luvulta lähtien. Matkaa edeltävänä päivänä kaivauksia johtava arkeologi Konstantinos Sismanidis julkaisi päätelmänsä, että kaupungissa olevan merkittävän hautamonumentin täytyy olla pystytetty Aristoteleen kunniaksi. Väite lisäsi osallistujien intoa tutkistella raunioita, vaikkei sitä olisi täysin uskottukaan.

Sismanidiksen väitettä tukevaa epigrafista tai muuta kirjallista evidenssiä ei ole toistaiseksi löydetty. Hänen päätelmänsä nojaakin kahteen asiaan: hautamonumentin rakentaminen voidaan ajoittaa Aristoteleen kuoleman aikaan 322 eKr., ja Aristotelesta voidaan pitää kaupungin uudelleenperustajana. Aristoteles oli nimittäin vuosia ennen kuolemaansa onnistunut suostuttelemaan Makedonian kuninkaan Filippos II:n rakennuttamaan kaupungin uudelleen. Filippos oli hävittänyt Stageiran vuonna 348 eKr. kukistaessaan kaupunkiliiton, johon Stageira oli osallistunut. Sismanidiksen mukaan kaupunkilaiset olisivat kunnioittaneet Aristotelesta kaupungin uudelleenperustajana rakennuttamalla hautamonumentin ja siirrättämällä sinne hänen maalliset jäänteensä Khalkiksesta Euboian saarelta, jossa hänen tiedetään kuolleen.

Sismanidisin tulkinta on herättänyt laajaa huomiota eri maiden tiedotusvälineissä, muun muassa englantilaisessa The Guardian -lehdessä. Se ei kuitenkaan ole ainakaan vielä saanut yleistä hyväksyntää. Esimerkiksi amerikkalaisessa Forbes-talouslehdessä arkeologiasta kirjoittava Kristina Killgrove on pannut merkille, että klassiset arkeologit odottavat ymmärrettävästi lisää näyttöä ja tieteellistä julkaisua aiheesta.

 

Juhlavuosi jatkuu Helsingissä

Thessalonikissa pidettyyn konferenssiin ei osallistunut lisäkseni muita suomalaisia. Suomessa on kuitenkin varsin vahva Aristoteles-tutkimuksen perinne. Osa tutkijoista esiintyy Helsingissä pidettävässä, juhlavuoteen liittyvässä kokouksessa Aristotle on Logic and Nature 9.–11.6.2016. Kokous on osa kymmenosaista Aristotle Today -sarjaa, jonka järjestää Center for Historical Ontology. Järjestelyistä vastaa dosentti Jan-Ivar Lindén Helsingin yliopistosta.

 

Kiitän Helsingin yliopiston rahastoja apurahasta, joka mahdollisti konferenssiosallistumiseni.

 

Näkymä Stageirasta kohti Ateenaa
Kirjoittaja ja merinäköala Stageirasta kohti Ateenaa (kuva: Bryan Reece).

 

Otsikkokuva: Jäännökset oletetusta Aristoteleen hautamonumentista Aristoteleen synnyinkaupungissa Stageirassa (kuva: Mika Perälä)

Alaviitteet

Alaviitteet
1 McKirahan viittasi tulkintansa tueksi erityisesti seuraaviin tekstikohtiin: Metafysiikka 1.1, 980a22–981b9; Ensimmäinen analytiikka 2.21, 67a11–25; Toinen analytiikka 1.1, 71a17–29; 1.18, 81a38–b10; 1.31, 87b37–88a17. Hän ei väittänyt, että Aristoteles olisi eksplisiittisesti puhunut nopeasta ἐπαγωγή-ajattelusta, mutta hän tulkitsi tässä valossa Aristoteleen väitettä, että ”nopeaälyisyys on kyky löytää [selittävä] välitermi pikaisesti” (Toinen analytiikka 1.34, 89b10–11).
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments