Kylpyyn Homeroksen kanssa

-Minun nimeni on Kristoforos. Mikä sinun nimesi on?

-Minun nimeni Lassi.

-Sinun nimesi on Lassi. Lassi, nouse seisomaan. Hyvä. Kävele. Kävele nopeasti. Nopeasti, nopeasti! Pysähdy. Kävele hitaasti, hiiii-taaas-ti. Kiitos, istuudu alas.

Opettaja Kristoforos kyselee, käskee oppilaita nousemaan, istumaan, kävelemään, jopa juoksemaan ja istumaan pöydälle. Hän käyttää paljon eleitä tukemassa käskyjään. Ja opiskelijat toimivat ja vastaavat kysymyksiin. Erikoisen tilanteesta tekee se, että kommunikaatio tapahtuu kokonaan vanhalla kreikan kielellä.

Prof. Christophe Rico Jerusalemin Polis-instituutista vieraili Helsingin yliopistolla teologisen tiedekunnan vieraana 21.10.2016 ja piti kaksi luentoa: ”Ancient Greek as a Living Language” ja ”Introduction to the Polis Method”. Polis-instituutissa opetetaan useita muinaisia kieliä ikäänkuin elävinä kielinä (koinekreikkaa, latinaa, syyriaa ja tietenkin hepreaa, nykykielistä myös arabiaa). Kyseessä on nykykielien osalta melko tuttu kielikylpymetodi (engl. language immersion), jolloin oppilaiden kanssa puhutaan mahdollisimman paljon opetettavaa kieltä. Jerusalemissa toimiva Polis ei toki ole ainoa taho, joka tarjoaa tämän tyyppistä opetusta, Rico mainitsi edeltäjikseen ja esikuvikseen mm. New Yorkissa toimivan Paideia Instituten ja Pariisin Kuklos Hellenikoksen.

Ajatuksena on, että kieli opitaan jossain määrin äidinkielen tavoin. Runsas toisto ja yksinkertaisuus ovat alkuvaiheessa valttia. Ricon mukaan oppiminen kuitenkin nopeutuu melko pian ja mikä tärkeintä, puhumisen ja fyysisyyden myötä oppi myös pysyy mielessä paremmin. Ricon mukaan nollasta aloittava vanhan kreikan opiskelija pystyy jo vuoden sisällä lukemaan helppoja proosatekstejä ilman sanakirjojen ja kielioppien apua (riippuen tietenkin opetustuntimääristä)^[1]Polis-instituutissa on tarjolla kreikan maisteriohjelma, joka kestää kaksi vuotta. ja siitä on helppo edetä vaikeampiin antiikin alkuperäisteksteihin. Kuulostaa houkuttelevalta, vai mitä?

Olen itse aloittanut vanhan kreikan ja latinan opiskelun vasta yliopistossa, samoin kuin monet kollegani.^[2]Latinaa opetetaan Suomen lukioissa edelleen ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa, mutta kreikkaa käsittääkseni ei. Edelleen antiikin kirjailijoiden teksteistä selvän saaminen vaatii paljon muutakin kuin että ottaa tekstin eteensä ja ryhtyy lukemaan. Kirjailijoiden kanssa ”painitaan”, apuina sanakirjat ja kieliopit sekä käännökset ja kommentaarit. Meille kieli opetettiin alkeiskirjan avulla, jossa oli helpotettuja antiikin tekstejä. Ei siis modernien oppikirjojen kahvila- ja ravintolakohtauksia, vaan pääsimme heti kreikkalaisten komediahahmojen kanssa hupioikeudenkäynteihin sekä runonlaulajien kanssa purjehtimaan viinintummaa merta pitkin (= Epi oinopa ponton, joka onkin suomenkielisen oppikirjan nimi).^[3] Kirjan esikuva on englanninkielinen Reading Greek, mutta Jaakko Frösén muokkasi ja käänsi sen suomalaisille sopivammaksi oppikirjaksi. Mutta heti alusta alkaen meille tehtiin selväksi, että opiskelemme nyt kieltä, jota ei enää käytetä, joten tavoitteena on vain ”passiivinen” kielitaito. Opiskelimme kielioppiparadigmojen ja verbitaivutustaulukoiden kautta. Latinan opiskelu oli minulle tällä metodilla jostain syystä vaikeampaa kuin kreikan; latina ”aukesi” minulle vasta jollakin kolmannen vuoden tekstiluennolla, kun kieli pääsi aidommin kontekstiinsa. Olisiko toisenlainen tekniikka auttanut opiskelussa?

Kielikylpymetodin taustalla on ajatus siitä, että ilman puhumaan oppimista ei voi koskaan päästä tekstienkään tulkinnassa tasolle, jossa tekstiä voi lukea ja tulkita vaivatta. Sen lisäksi Rico esitti mielenkiintoisen pointin paradigmojen oppimisen luonnollisesta järjestyksestä,^[4]Rico viittasi mm. Ursula Stephanyn tutkimuksiin, joista löysin esim. seuraavan: Modality in First Language Acquisition: The State of the Art. eli siitä, missä järjestyksessä lapsi oppii äidinkielensä tietyt kielioppiasiat. Tätä kautta käskymuodot tulevat ensimmäisinä ja esimerkiksi imperfektimuodot lähes viimeisenä. Perusoppikirjoissa järjestys on yleensä päinvastainen, ja siten epäluonnollinen. Alussa esitetyssä demonstraatiossa käskymuodot tulevat heti alkuvaiheessa mukaan ja ne nivoutuvat Polis-metodin toiseen tukipilariin nimeltään TPR (Total Physical Response). Siihen kuuluu liikkuminen ja erityisesti puhuminen. Tukena toimivat eleet, esineet, kuvat, laulut, tarinoiden kertominen ja tarinoiden keksiminen – ja nauru. Jos opiskelijoita ei saa välillä nauramaan, he eivät rentoudu, eivätkä opi. Lisäksi materiaalissa pitää olla paljon tuttua ja helppoa, jonka sekaan on ripoteltu uutta asiaa hyvin pieninä annoksina (vain 5% uutta olisi sopiva määrä).

Nyt tietysti herää kysymys, miten kaiken leikin ja laulun lomassa opitaan sitten ne taivutusmuodot, joita aivan varmasti tarvitaan antiikin tekstien tulkinnassa. Ja ihan aluksihan pitää oppia myös kirjaimet. Polis-metodissa käytetään toki oppikirjaa (heillä on omansa) ja oppitunneilla kirjoitetaan taululle kunhan on ensin harjoiteltu suullisesti. Taivutuksia voidaan sen jälkeen toistaa systemaattisemmin ja kirjoittaa samalla. Joka tapauksessa metodi tuntuu vaativan opettajalta todella paljon. Keskustelussa tuli esiin myös se, että ryhmä ei voi olla kovin iso, maksimissaan n. 16 oppilasta ja tunteja olisi hyvä olla esimerkiksi neljä kertaa viikossa.

Keskusteluharjoitukset kreikan ja latinan opiskelussa eivät toki ole mikään uusi innovaatio. Jo antiikin ajalta meille on säilynyt mallikeskusteluja ja tarinoita, joita selvästi käytettiin oppimistarkoituksiin. Niissä oli kreikka ja latina (ja joskus jokin kolmaskin kieli) rinnakkain. Yksi tunnettu esimerkki on Hermeneumata Pseudodositheana –tekstikokoelma, jonka Ricokin mainitsi yhdeksi innoittajakseen; sieltä hänkin oli löytänyt tunneillaan käytettäväksi arkipäiväisempää sanastoa, kuten vaikka teelusikkaa tarkoittavan sanan.

Hermeneumata-katkelma:^[5]Herm. Pseudodositheana II Coll. Harleianum 4. Suomennos: Tervehdys, herra opettaja, toivottavasti voit hyvin. Tästä päivästä alkaen haluan opiskella. Pyydän sinulta, opeta minua puhumaan … Continue reading

Χαῖρε, κύριε διδάσκαλε, καλῶς σοι γένοιτο, ἀπὸ σήμερον φιλοπονεῖν θέλω. ἐρωτῶ σε οὖν, <δίδαξόν με> ῥωμαϊστὶ λαλεῖν. Διδάσκω σε, ἐάν μοι πρόσχηις. Ἰδού, προσέχω. Καλῶς εἶπας, ὡς πρέπει τῆι εὐγενείαι σου.

Ave, domine praeceptor, bene tibi sit. ab hodie studere volo. rogo te ergo, <doce me> latine loqui. Doceo te, si me attendas. Ecce, attendo. Bene dixisti, ut decet ingenuitatem tuam.

Keskiajan kreikan ja latinan opiskelustakin löytyy esimerkkejä keskusteluharjoituksista, vaikkapa Erasmus Rotterdamilaisen Colloquia familiaria (1518) tai Rostockin yliopiston kreikan professorin Johannes Posseliuksen keskusteluopas (1586). ^[6]Posseliuksen avulla kreikkaa opiskeltiin Suomessakin 1700- ja 1800-luvuilla, ks. Tua Korhosen väitöskirja Ateena Auran rannoilla: Humanistikreikkaa Kuninkaallisesta Turun akatemiasta.

Antiikin aikaisesta kielen ja kirjoituksen oppimisesta tiedämme harmillisen vähän. Papyruksille kirjoitettuina meille on toki säilynyt jonkin verran ns. koulutekstejä ja kirjoitusharjoituksia, jopa hieno opettajan käsikirja ptolemaiolaiselta ajalta.^[7]Opettajan käsikirja: O. Gueraud & P. Jouguet, Un Livre d’Ecolier du IIIe siècle avant J.-C. 1938. Ks. myös esim. R. Cribiore, Gymnastics of the Mind : Greek Education in Hellenistic and … Continue reading Siinä on kauniisti säilynyt sekä punaisella että mustalla musteella mallit yksittäisten kirjainten, sitten tavujen ja lopulta kokonaisten sanojen opetteluun. Näiden jälkeen seuraa tekstikatkelmia, joista ensimmäisenä katkelma Homeroksen Odysseiasta ja sen jälkeen muuta runoutta. Homeros olikin koulupapyrusten mukaan suosituin kouluteksti. Tämä kertonee siitä, että näitä papyruksia lukeneet ja kirjoittaneet oppilaat olivat kreikkaa äidinkielenään puhuvia, eivät vasta kreikkaa opiskelevia henkilöitä. Mainittu Livre d’ecolier onkin löydetty Egyptistä Faijumin alueelta, eli sieltä, minne kreikkalaisia maahanmuuttajia suuremmassa mittakaavassa saapui hellenistisen ajan alkupuolella.

Niin sanottujen korpuskielien – ei ole suositeltavaa puhua kuolleista kielistä, varsinkin kun kreikka elää edelleen, ja latinaa käytetään jopa Ylen uutisissa^[8]Nuntii Latini edustaa ns. nykylatinaa, jolla on pieni mutta vankka harrastajakuntansa. – opiskelussa haastavaa onkin sanavaraston kartuttaminen ja monien historiallisten murre- ja tyylimuotojen haltuunotto. Näkisin, että puhuminen jo alkuvaiheessa voisi helpottaa tämän valtavan muotojen moninaisuuden massan kanssa, kunhan vain pääsemme yli mahdollisesta teennäisyyden tunteesta ja suhtaudumme puhumiseen yhtenä tärkeänä oppimiskeinona. Teennäisyyden tunteella tarkoitan sitä, että emme kuitenkaan pääse koinekreikkaa puhumaan oikeassa elämässä ja toisaalta arkipäiväiset keskustelut eivät vie meitä suoraan antiikin draamojen ja epiikan maailmaan. Kielikylpylässä vietämme toki alkuvaiheet hyvin yksinkertaisten ja banaalien aiheiden parissa, mutta tavoitteenamme voi kuitenkin olla lopulta pääseminen Homeroksen tai Sapfon kanssa samaan altaaseen.