Kirja-arvio: Erja Salmenkivi, Papyrusten aika. Teos 2019.
Blogi
Sijaisnäyttämö? Antiikin kulttuuri äärioikeiston käytössä
Apurahaa hakeva tutkija saattaa sanoa, että antiikin maailmassa ovat länsimaisen sivistyksen juuret, mutta äärioikeisto näkee tämän todisteena valkoisen eurooppalaisen kristityn ylivertaisuudesta
Antoninusten rutto, koronavirus ja ksenofobia
Rooman valtakunta joutui vuonna 166 kasvokkain kauhistuttavan epidemian kanssa. Taudin saaneita piinasivat kuume, keuhkokuume, kurkunpään tulehdus, veren yskiminen sekä suoliston ja ihon erilaiset oireet. Kuolleisuus oli historioitsija Dion Kassioksen mukaan pahimmillaan jopa 2000 henkilöä päivässä, ja tämä pelkästään Rooman kaupungissa itsessään. Tämä artikkeli keskittyy epidemioiden sosiaaliseen puoleen ja ennen kaikkea niiden aiheuttaman muukalaisvihamielisyyden (ksenofobian) historiaan.
Ruttonuolia ja myrkyllistä ilmaa: antiikin tauteja ja tartuntoja
Miksi jotkin sairaudet tarttuvat, mutta terveys ei koskaan tartu, kysyy Aristoteleen koulun piirissä syntynyt teos Luonnontieteelliset ongelmat (Problemata).1 Napakoista kysymyksistä ja rönsyilevistä vastauksista muodostuva teos ei osaa antaa ilmiölle varmaa selitystä. Mutta kysymys ei ole millään muotoa tyhmä. Antiikki ei tiennyt mitään bakteereista eikä viruksista. Sairauksien voitiin havaita esiintyvän usein ryppäinä ja epidemioina, ja tätä […]
Kreikkalainen rakkaustarina. Akhilleus Tatios: Leukippe ja Kleitofon
Akhilleus Tatioksen Leukippe ja Kleitofon on vastikään ilmestynyt Maarit Kaimion suomentamana (Helsinki: WSOY 2019). Mies ja nainen, molemmat nuoria, kauniita ja yläluokkaisia, näkevät toisensa ja rakastuvat ensisilmäyksellä. He joutuvat eroon toisistaan ja kohtalo ajaa heitä ympäri Välimeren aluetta. He kokevat haaksirikkoja ja jäävät merirosvojen ja ryövärien kynsiin. Kilpailevat kosijat ahdistavat heitä, mutta koko ajan he […]
Ei muinaisia saamelaisia vaan jaloja villejä
Saamelaisten kansallispäivän 6.2. kunniaksi olisi aika poistaa kierrosta yksi mediassa elävä moderni myytti. Kun esimerkiksi Helsingin Sanomien lukijoiden äänikirjana joulukuussa 2018 oli Tuomo Pekkasen Germania-käännös ja kommentaari, Hesarin lyhyessä mainoksessa kerrottiin, että Tacituksen mainitsemat fennit ”olivat” saamelaisia. Fennit ovat ihmeen villejä, viheliäisen köyhiä. Ei heillä ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina […]
Leksikografin hyveet
Leksikografin hyveet. Kirja-arvio Reijo Pitkärannan teoksesta Lexicon neolatinum dissertationum Academiae Aboënsis (1642 – 1828). Uuslatinan sanasto Turun akatemian väitöskirjoissa (1642–1828). Helsinki: SKS, 2018.
Itsenäisyyspäivän vastaanotolta Palatiumin keisarihoviin: antiikin roomalaisen ja nykysuomalaisen juhlapukeutumisen samanlaisuus
Munaisen Rooman miesten pukeutumisella ja nykysuomalaisella miesten pukeutumisella ei vaikuta nopealla vilkaisulla olevan juurikaan mitään yhteistä. Roomalaisen tunnetuin ja näkyvin vaatekappale oli valkoinen toga. Suomalaisen miehen ehkä tunnusomaisin asuste on lopulta tumma puku, vaikka voisi myös väittää, ettei sen käyttö ole niin yleistä kuin monissa muissa länsimaissa. Eroista huolimatta aion tässä kirjoituksessa osoittaa, että näiden kahden eri asun välillä on varsin suuri symbolinen ja funktionaalinen yhteys, minkä vaikutus säteilee myös molempien aikakausien ja yhteiskuntien naisten pukeutumiseen.
Ajoittamisen vaikeudesta – tuhoutuiko Pompeji elokuun vai lokakuun 24. päivänä 79 jaa.?
Päivämäärästä on kiistelty jo 1700-luvulta lähtien, ja todistusaineistoa on esitetty sekä loppukesän että myöhemmän syksyn puolesta. Debatissa on käytetty niinkin erilaisia aineistoja kuin kirjalliset lähteet, rahat, tuhoutuneilta alueilta löytyneet kasvinjäänteet, vainajien vaatetus sekä sääolosuhteet purkauksen
aikana. Kussakin aineistossa on ajoittamisen kannalta vahvuuksia ja heikkouksia. Lisäksi voidaan kysyä, onko parin kuukauden erolla oikeastaan mitään merkitystä?
Hämärän rajamailla – kurkistus roomalaisiin makuukamareihin
Mitä historiallinen unitutkimus voi antaa nukkujille näinä aikoina? On tärkeää tarjota tutkittua tietoa menneisyyden nukkumiskäytännöistä, etenkin silloin kun keskustelu kääntyy tunteita kuumentaviin aiheisiin, joissa historiallisia käytäntöjä käytetään surutta perusteina – usein ilman tietoa historiallisista käytännöistä (tällaista saattaa nähdä vaikkapa lasten parhaita nukkumiskäytäntöjä koskevassa keskustelussa). Tarkoituksena ei ole jäljitellä menneisyyttä vaan tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi. Tutkimalla eri nukkumiskulttuureja voimme päästä myös niiden haitallisten ajatusrakennelmien jäljille, jotka estävät hyvän levon.